SDP:n talousajattelu – onko sitä?

HS 3.5.2023
II Pääkirjoitus
Vaarallisimpia ovat ne, jotka eivät ymmärrä, etteivät he ymmärrä.
Ja vaarallisimmillaan he ovat silloin, kun he pääsevät käyttämään valtaa.
M.O.T.
Seppo Mäkinen
LKT
Tiedote
Parhaat Uuden Suomen blogit kerran viikossa – tilaa uutiskirje täältä!
HS 3.5.2023
II Pääkirjoitus
Vaarallisimpia ovat ne, jotka eivät ymmärrä, etteivät he ymmärrä.
Ja vaarallisimmillaan he ovat silloin, kun he pääsevät käyttämään valtaa.
M.O.T.
Seppo Mäkinen
LKT
Kirjoituksessa annetaan ymmärtää, että Suomen talous on velkaselvitystilassa eikä siis Kokoomuksella ”ole muuta vaihtoehtoa kuin kurittaa kansaa” Marinin ”syntyien tähden”, eli luodaan oikeutusta leikkauksille ja samalla etsitään syyllistä, jolloin oikeistohallituksen taakka kevenee: ”eiväthän Kokoomuslaiset ole syyllisiä siihen, että nyt on PAKKO LEIKATA.”
On pakko kysyä, ketä oikeasti kantaa vastuuta päätöksistä, äänestäjät vai valitut edustajat?
Kun Kokoomus aloitta pelottelukampanjansa suunnattomasta valtionvelasta, niin tottakai kuka tahansa voisi kannattaa menoleikkauksia, mutta kun puhutaan tosiasioista, esimerkiksi kasvavista puolustusmäärärahoista saati korjausvelasta, niin ei voi olla tulematta sellaista tunnetta, että äänestäjiä on vedetty höplästä. Kuuden miljardin ”sopeutukset” eivät tule ilman että KORJAUSVELAN MÄÄRÄ KASVAA niin valtionomaisuuden kun kansanterveydenkin osalta. Leikkaukset eivät ole läheskään aina säästöä, eiväthän edes lääkärit suosittele nykypäivänä heti ensimmäisenä leikkausta, vaan kuntoutusta. Tätä samaa ajattelua voisi soveltaa myös valtiontaloudessa, tukeva työtoiminta ja ennen kaikkea työikäisten työkyvystä huolehtiminen pitäisi olla etusijalla, että olisi edes nämä veronmaksajat jäljellä eikä ajettu loppuun ja sairaseläkkeelle.
Väitän, että suuri määrä äänestäjiä on raapustanut äänensä ”leikkaustoimenpiteille” pelko perseessä eikä järki kädessä.
Politiikka on arvovalintoja, valtiontaloutta ei rajaa ihmisen rajallisuus varsinaisesti niin kuin kotitalouksissa, joissa elinikä rajaa velanottokykyä. Toki valtionvelallakin on rajansa, mutta 75 prosenttia suhteessa kansantuottoon ei ole vielä ”kipurajoilla.”
Ilmoita asiaton viesti
Eilen juuri kuulimme, että jenkeissä on julkinen velka reipas 82000 dollaria/lärvi ja meillä se on reilu 26000 euroa/lärvi.
Ei sen puoleen, etteikö velkaa olisi hyvä olla vähemmän, mutta ei tässä nyt vielä olla katastrofia lähelläkään, vaikka Petteri tätä toisteleekin.
Revi sitten siitä hallitukselle ohjelma!
P.S. Tämän piti olla vastaus Villikarille.
Ilmoita asiaton viesti
Suomen valtion velka on eurooppalaisessa mitassa keskikastia. Hallituksella ei siis ole mitään syytä lopettaa lainanottoa. Pitääkö SDP:n mielestä olla huolestunut sitten kun valkaantumisessa ollaan Kreikan tai Italian tasolla?
Ilmoita asiaton viesti
Korkomenot olivat viime vuonna n. 0.8 mrd euroa. Korkomenot kasvavat
jo nykyisellä velkakannnalla tällä vaalikaudella monta miljardia – n 4 mrd:n tasolle.
https://budjetti.vm.fi/indox/download.jsp?lang=fi&file=/2023/ltae1/hallituksenEsitys/YksityiskohtaisetPerustelut/36/01/01.pdf
Millä lisäkorkomenot rahoitetaan:
a) lisävelanotolla
b) muista menoista leikkaamalla
c) verojen korotuksilla
d) talouskasvulla
e) toivotaan, toivotaan puheilla
Melko yleinen näkemys on, kun maan velan bkt-osuus nousee yli 80 %:n,
maa alkaa olla velkakierteessä.
VM tekee virkavastuulla asioita.
https://vm.fi/-/julkista-taloutta-on-tarpeen-vahvistaa-vahintaan-9-miljardilla-eurolla-kahden-seuraavan-vaalikauden-aikana-tulevien-sukupolvien-hyvinvoinnin-turvaamiseksi
Ilmoita asiaton viesti
”Korkomenot olivat viime vuonna n. 0.8 mrd euroa. Korkomenot kasvavat
jo nykyisellä velkakannnalla tällä vaalikaudella monta miljardia – n 4 mrd:n tasolle.”
Ja tuo tekstisi siis todistaa, että istuva hallitus on viisinkertaistanut valtion velan, kun kerran korkomenotkin ovat viisinkertaistuneet? Vai miten haluat tekstisi sisältöä tulkittavan?
Ympäröivän maailman (korona ja Venäjä) tapahtumilla ei liene korkoprosenttien nousuun Pietikäiselle mitään merkitystä, tai ehkä haluat juuri antaakin tuon virheellisen kuvan tapahtuneesta.
Tyhmyyteen en kohdallasi usko, vaan tarkoituksellisuuteen. Pidä tätä sitten vaikka kehumisena!
Ilmoita asiaton viesti
Valtion velanotto I-lisätalousarvion jälkeen on jo yli 10 mrd tänä vuonna.
Menopaineet korkomenoista ja sote-lisämenot/v eivät ole vielä kaikki mukana.
https://budjetti.vm.fi/indox/download.jsp?lang=fi&file=/2023/ltae1/hallituksenEsitys/YksityiskohtaisetPerustelut/15/03/03.pdf
Suomen tulee pitää julkistalouden hallinta omissa käsissä vielä, kun se on mahdollista.
VM ei huvikseen kirjoita näkemyksiä budjetin vakauttamisen välttämättömyydestä.
Velkaantumisen vähättely on perin outoa, mutta jokainen saa toki sanoa sanottavansa ja minun sanottava on tullut vuosikausia esille.
Ilmoita asiaton viesti
Demareiden talousajattelun perusaksiooma:
” Rahaa on…ainakin toisten rahaa…”
Ilmoita asiaton viesti
Minä Jumalaa pelkäävänä muslimina ja hyvän kotikasvatuksen saaneena olen päätynyt ajatukseen, että Sosialidemokraatit ovat Jumalan lähettämä vitsaus Suomen kansalle ja meidän on parannettava tapamme ja lopetettava syntien teko, niin pääsemme tästä pahasta.
Ilmoita asiaton viesti
En tiedä, millaiset pirtin ikkunat teillä on ollut, kun et ole niiden läpi nähnyt, että sosialidemokraatit ovat ”pääsyyllisiä” pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon.
Sen hyödyistä todennäköisesti Komulainenkin on karvalakki päässä voinut nauttia.
Ilmoita asiaton viesti
Kyllä olen nauttinut sairaanhoidosta, tunnustan.. Lapseni sitten laajemmin opiskellessaan. Vaikka olen asunutv pitkiä aikoja ulkomailla olen maksanut verot tunnollisesti Suomeen valtiolle ja Kunnalle.
Ymmärrän että sosialidemokraatit ovat touhunneet monia etuja, mutta tavalliset ihmiset ovat kaiken maksaneet omalla työllään ja rikkaat onnistuneilla sijoituksillaan. Tavallisia politiikkoja en paljoa arvosta. Harvat heistä ovat esimerkillisiä ja viisaita. Onhan kokouksissa istuminen raskasta ja ikävää työtä, en sitä kadehdi. Kovin tuottavaa se ei tunnu olevan, kun säästäminen on ollut niin vaikeaa. Jakaminen vaikuttaa helpommalta työltä.
Ilmoita asiaton viesti