Tuomioja kaivaa maata Lindtmanin jalkojen ja SDP:n tulevaisuuden alta — Ymmärtämättömyyttäänkö vai miksi? – V1.1

Kuva: Seppo Mäkinen 18.10.2023

SDP:n entinen ulkoministeri, 78-vuotias Erkki Tuomioja, on julkaissut Facebookissa ja lähettänyt myös SDP:n kansanedustajille vetoomuksen, jonka 289 allekirjoittajaa vetoavat Sdp:n kansanedustajiin, että nämä äänestävät käännytyslakia vastaan. Tuomiojan lisäksi myös SDP:n entiset ministerit Arja Alho ja Liisa Jaakonsaari ovat allekirjoittaaneet paperin ”Vetoomus SDP:n kansanedustajille Sosialidemokraatit ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion puolesta”. Tuomioja ei näytä vieläkään ymmärtävän Idän realismia, mikä tuntuu olevan hänen demari-ikäpolvelleen erityisen vaikeaa ja HS:n tietojen mukaan nuoremmillekin demareille kuten HS:n Elisa Gebhardille, Timo Harakalle, Krista Kiurulle, Matias Mäkyselle ja Johan Kvarnströmille. Ja tietenkin RKP:n ikiylioppilaalle Eva Biaudetille. Jotkut nykydemareista eivät ymmärrä edes taloutta, kuten SDP:n entinen puheenjohtaja ja pääministeri Sanna Marin.
Tuomiojan vetoomustouhua seuratessa ei voi välttyä ajatukselta: ymmärtääkö hän laisinkkaan tekevänsä hallaa SDP:lle puolueena ja erityisesesti sen nykyiselle puheenjohtaja Antti Lindtmannille? Vai sitäkö Tuomioja haluaakin: ojentaa nuorta ja ymmärtämätöntä Lindtmania ja saada kaipaamansa arvostusta ja huomiota itselleen? On mielenkiintoista nähdä, uskaltautuuko Lindtman sanoutumaan selkeästi irti Tuomiojan ja Halosen yhteisestä lakilinjasta, vai vaikeneeko hän?
Vai laittaako Lindtman eduskuntaryhmän konekivääripuhujana tunnetun puheenjohtaja Tytti Tuppuraisen etulinjaan, ja jää itse lymyilemään tuttuun tapaansa turvaan tämän selän taakse?

Seppo Mäkinen
LKT

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu