Ultrajuoksija Noora Honkala pitää itsensä ’hengissä’ samalla tekniikalla kuin keskitysleirivanki – vapaaehtoisesti!

Katselin AamuTV:ssä 246 km 24 tunnissa juosseen, Kreikassa asuvan ja 31-vuotiaan ultrajuoksija Noora Honkalan haastattelua ja mietin, mikä on Honkalan motiivi?

Hän kertoi juoksun aikana miettivänsä ”jo olemassa olevia tai tulevia mukavia asioita ” unohtaakseen tuntien juoksun aiheuttaman fyysisen ja psyykkisen rasituksen ja kivun.
Honkalan nimesi mukavimmaksi olemassa jo olevista asioista siskonsa tyttären: ”Hän on meidän elämämme valo”.

Honkala käyttää juostessaan samoja ’hengissäpysymiskeinoja’ kuin Itävallassa syntynyt juutalainen ja myöhemmin Wienin yliopiston psykiatrian ja neurologian professori Viktor E. Frankl käytti, kun hän joutui olemaan vuosia vankina keskitysleirillä.
Frankl kehitti näiden kokemustensa pohjalta logo-terapian. Sen keskeisiä ideoita ovat tärkeys löytää omalle elämälle tarkoitus sekä ihmisen luovuttamaton, perimmäinen valinnanvapaus kaikissa olosuhteissa: vapaus valita omat reaktionsa ja oma suhtautumisensa olosuhteisiin.

Olin neljä vuosikymmentä sitten Vanhalla ylioppilastalolla, kun Frankl’in kirjan ”Elämän tarkoitusta etsimässä” suomennos julkistettiin.
Tilaisuudessa Frankl kertoi niillä keskitysleirien vangeilla, jotka pystyivät mielessään olemaan muualla kuin keskitysleirin julmassa ja raa’assa todellisuudessa, missä kuoleman saattoi kohdata milloin tahansa ja etenkin silloin, kun ei enää selviytynyt saksalaisvartijoiden asettamista päivän työtavoitteista, olleen parhaimmat edellytykset selvitä leireiltä hengissä.
Frankl kertoi keskitysleivuosiensa aikana viettäneensäkin todella pitkiä aikoja mielensä maailmassa kotiseutunsa kauniin maaseudun maisemissa työntäen samalla mielestään syrjään todellisuuden: elämänsä vankina keskitysleirillä. Frankl käytti torjuntaa, kehittyneintä mielemme puolustuskeinoa ja hänen tilanteessaan myös tehokkainta hengissäpysymiskeinoa.

Yksi merkittävä ero Honkalan ja keskitysleirivankien välillä oli ulkoisen pakon läsnäolo tai sen totaali puuttuminen.
Keskitysleiriläisillä oli kyse elämästä ja kuolemasta, Honkalalla ulkoisesti tarkasteltuna omasta vapaasta tahdosta ilman konkreettista ladatun aseen
piippua ohimollaan ennen kaasukammioon joutumista, mikä oli keskitysleirivankien todellisuus.

Honkala kertoi voivansa helposti irrottautua juoksemisesta, vaikka hän kertoi juoksun aikana monen mielessä pyörineen asian ratkeavan ja loksahtavan itsestään paikoilleen.

Huippu-urheilijat menestyvät yleensä hyvin niin opinnoissaan kuin työurallaankin, elleivät he kärsi niin vaikeasta itsetuntovauriosta, että ilman jatkuvaa esilläoloa julkisuudessa he eivät yksinkertaisesti enää koe elämäänsä elämisen arvoiseksi, ja sortuvat päihteisiin yhä enemmän päätyen hitaan itsetuhon tielle.
Jotkut ajavat elämänsä valitettavasti myös suoraan itsetuhoon.

Tämän traagisen elämänkulun polulle voivat kuitenkin yhtä hyvin joutua minkä tahansa muunkin alan julkisuuden valokeilasta pudonneet henkilöt, joille valonheittäjien sammuminen merkitsee samaa kuin oman elämän merkityksellisyyden lopullinen sammuminen ja katoaminen mustaan aukkoon.

Seppo Mäkinen
LKT