Ketunhäntä kainalossa Zelensky palkkaa Johnsonin, Clintonin ja Marinin työryhmäänsä – Palkkaisitko sinä?

Ukrainan presidentin kanslia järjesti tiistaina 30.01.2024 ensimmäisen perustavan kokouksen uudelle työryhmälle, joka käsittelee Ukrainan turvallisuutta ja euroatlanttisia suhteita. Presidentin kanslian ilmoituksen mukaan työryhmään kuuluu useita merkittäviä henkilöitä, mukaan lukien Suomen entinen pääministeri Sanna Marin, Britannian entinen pääministeri Boris Johnson ja Yhdysvaltain entinen ulkoministeri Hilary Clinton.

Kaikki kolme ovat poistuneet Isänmaidensa politiikasta eri syistä.

38-vuotias Sanna Marin hävisi SDP:n puheenjohtajana eduskuntavaalit, joissa hänen tavoitteenaan oli nostaa SDP Suomen suurimmaksi puolueeksi, jolloin hän olisi voinut nousta kansan mandaatilla valituksi pääministeriksi. Tässä Marin ei onnistunut, vaikka SDP sai Marinin pyytämiä lisä-ääniä Vihreiltä ja Vasemmistolta, kun Marin pelotteli äänestäjiä, että jos hän ei jatka pääministerinä, niin oikeiston pääministeri syö heidät suuhunsa Ison Pahan Suden tavoin. Marin oli pohjustanut vetoomustaan nimittämällä aikaisemmin suorassa vaalikeskustelussa Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purraa rasistipuolueen johtajaksi ja heidän ja Kokoomuksen muodostamaa hallitusta sinimustaksi, natsistiseksi. Petteri Orpolta Marin pyysi julkisesti anteeksi muttei Riikka Purralta. Kaksi kuukautta vaalien jälkeen Marin erosi eduskunnasta, mikä tuli täytenä yllätyksenä SDP:n johdolle. Marin lahjoitti 50 tuhatta euroa SDP:n presidenttiehdokkaan komissaari Jutta Urpilaisen  vaalikassaan,  muttei ilmaantunut tämän vaalivalvojaisiin. Marin tunnetaan maailmalla Bile-pääministerinä, joka joutui käymään huumetestissäkin silloin oppositiossa olleen Perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran ehdottamana. Marinin huumetesti, jota ei otettu hiuksista, oli puhdas. Mainittakoon, että esimerkiksi kokaiini näkyy virtsassa alle viikon, veressä korkeintaan  kaksi vuorokautta ja hiusnäytteessä vähintään kolme kuukautta.

59-vuotias Boris Johnson, joka tunnettaan eksentrisenä    erilainen, erikoinen, tavallisuudesta poikkeava, outo, eriskummallinen, omituinen, ihmeellinen, epätavallinen, kummallinen, uskallettu, omalaatuinen, merkillinen    julkkiksena, valittiin konservatiivipuolueen puheenjohtajaksi ja maan pääministeriksi 23. heinäkuuta 2019.
Johnson sai huhtikuussa 2022 sakot koronapandemian aikana järjestettyjen, koronarajoituksia rikkoneiden juhlien vuoksi, joihin Johnson oli osallistunut tai joita hänen henkilökuntansa oli järjestänyt.
Johnson ilmoitti 7. heinäkuuta 2022 eroavansa konservatiivipuolueen johdosta sen jälkeen, kun moni hänen hallituksensa ministeri oli eronnut hallituksesta epäluottamuksen osoituksena Johnsonia kohtaan. Hän jatkoi pääministerinä 6. syyskuuta 2022 asti, jolloin hänelle valittiin seuraaja.

76-vuotias Hilary Clinton valittiin 26. heinäkuuta 2016 demokraattien ensimmäiseksi naispresidenttiehdokkaaksi.
Demokraattisen puolueen komitean tietoverkosta vietiin 27 000 viestiä ja asiakirjaa, jotka Wikileaks julkisti Demokraattien ehdokasvalintakokouksen alla 22. heinäkuuta 2016. Sähköposteista selvisi, että Demokraattisen puolueen johto toimi toista presidenttiehdokasta Bernie Sandersia vastaan ja pönkitti Clintonin ehdokkuutta toimien näin omia sääntöjään vastaan.
Aiemmin Politico-lehti oli paljastanut, että puolueen alueelliseen toimintaan kerätyt varat oli siirretty pääasiassa Demokraattien kansalliselle komitealle  ja Clintonin presidentinvaalikampanjaan. Demokraattisen puolueen puhemies joutui eroamaan, samoin puolueen toimitusjohtaja, talouspäällikkö ja viestintäjohtaja. Tietomurrosta on epäilty Venäjää.
Demokraattien istuva presidentti Barack Obama kiersi kampanjoimassa Clintonin puolesta, mikä oli ennennäkemätöntä USA:n historiassa.
Clinton hävisi presidentinvaalit republikaanien ehdokkaalle Donald Trumpille. Vaalituloksen tultua keskustelin siitä pitkään Yhdysvalloissa pidempään asuneen ja politiikassa jo toisessa polvessa mukana olevan ystäväni kanssa. Hän kertoi olleensa yhteydessä yhdysvaltalaisiin ja keskiluokkaan kuuluviin ystäviinsä. Nämä kertoivat äänestäneensä kahdesta huonosta silloin vielä politiikassa vähemmän tunnettua ja tämän vuoksi vähemmän huonolta vaikuttavaa ehdokasta Donald Trumpia, koska he olivat saaneet tarpeekseen entisen demokraattipresidentin Bill Clintonin ja tämän vaimon Hilary Clintonin korruptoituneisuudesta.

Kaikkia kolmea yhdistää kauniisti sanottuna julkisuushakuisuus, joka on erityisen voimakasta Sanna Marinilla ja Boris Johnsonilla.
Toinen yhdistävä piirre on nousta muiden yläpuolelle, mikä korostuu erityisesti Jonsonilla, joka rikkoi lakia ja sai siitä tuomion, tai toiminut tietoisesti lain ja laittomuuden rajamaastossa, harmaalla alueella, omaa henkilökohtaista etuaan tavoitellen.

Palkkaisitko sinä heidät siihen tehtävään, jota Ukrainan presidentti on heille tarjoamassa: Ukrainan turvallisuuden parantaminen ja euroatlanttisten suhteiden kehittäminen?

Minä en palkkaisi.

Jos he tulisivat pro bono -periaatteella, niin ainakin antaisin heille mahdollisuuden näyttää, mihin he pystyvät.

Nimittämällä tällaisen julkkisryhmän Zelensky on saanut Ukrainan kaipaamaa julkisuutta ja näkyvyyttä, jotta se pysyisi Yhdysvaltojen ja EU-maiden silmissä ja mielessä, kun uutiset täyttyvät Israelin ja Hamaksen raa’assa ja julmassa välienselvittelyssä haavoittuneiden Gazan lasten kuolemista ja kärsimyksistä.

Ukrainan tulevaisuus on sinun ja minun ja muiden EU-maiden ja Yhdysvaltojen kansalaisten käsissä: olemmeko edelleen halukkaita rahoittamaan ja varustamaan Ukrainaa sen itsenäisyystaistelussa?
Minä olen.
Mutta en halua maksaa siihen tarkoitetuilla rahoilla tämän eksentrisen kolmikon palveluista.

Seppo Mäkinen

LKT

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu