”Vihreät miehet” pohjustivat epäkypsän strategian

Samurai Miyamoto Musashi mainitsee v.1645 kirjoittamassaan oppaassa ”Go Rin No Sho”: ”Epäkypsä strategia on surun aihe”. Musashi tuo useaan otteeseen esille ”Ajoituksen” ja sen, kuinka ”erityisen tärkeää strategiassa on taustan ajoitus”. Usealla suulla on viimeisen kymmenen vuoden aikana todettu, että Putinin strateginen osaaminen ei ole hääppöistä. Tämä koskenee myös koko hänen lähipiiriään, joista melkoinen joukko on KGB:n keitoksissa oppinsa saaneita.

Kelvotonta strategiaa ei korjata operatiivisilla tempuilla. Operatiivisia temppujahan ne Kremlin toimet ovat isommassa kuvassa olleet. Putinin viljelemän ulkopoliittisen doktriinin taustalla on ”Russki Mir” ideologia ja sillä lienee saatu laajat kansanjoukot Venäjällä hyväksymään menetelmät Russki Mir narratiiville. Pitkälle sillä on päästy. Vihreitten miesten onnistuneesta Krimin valtauksesta helmikuun 2022 epäonnistuneeseen hyökkäykseen.

Olin 1999-2001 vastuussa yhdestä osaprojektista, jossa vietiin Suomesta tavaraa 30 isoa rekkaa rakennustyömaalle Moskova joen varteen. Käydessäni tuolloin Moskovassa ja myöhempinä vuosina muissa kaupungeissa, olin varsin vakuuttunut, että nyt on Venäjä länsimaistumassa kovaa kyytiä. Länsiyritykset investoivat kilpaa ja vahvistivat merkittävästi uusien toimialojen kehitystä. Yliopistot ja tutkimuslaitokset avasivat oviaan lännessä venäläisille nuorille. Vielä 2010 vaihteessa tuohon harhakuvaan oli minun helppo samaistua. Kannustin tuttuja uusiin investointeihin.

Menneen kahdeksan vuoden aikana on into yhteistyöhön Venäjän kanssa lännessä näivettynyt ja aktiviteetit yritysrintamalla ja investoinneissa suunnattu muualle. Euroopan sisämarkkinoille, Kiinaan ja Pohjois-Amerikkaan. Näille kauaskantoisille suuntauksille ja niitten vaikutuksille näyttää Kreml olleen täysin sokea. Myös sille, että vuoden 2014 vihreät miehet muuttivat läntisen maailman sotilaallista strategiaa todella paljon. Jopa Saksa ja Ruotsi heräsivät ”henkiin”. Esimerkiksi Gotlannin sotilaallinen alasajo 2000-luvulla todettiin Ruotsissa erittäin suureksi virheeksi ja korjaavat toimenpiteet aloitettiin välittömästi.

Putin lähipiireineen on lyönyt laimin taustan ajoituksen. Kiinan uskon tuon strategisen virheen huomanneen. Kiinan päämäärä puolestaan on vallata ”pehmeästi” sillanpääasemia eri mantereilla logistiikan keinoin. Onneksi siihen on lännessä viime vuosina (osin Putinin ansiosta) havahduttu ja jatkossa Kiinalle tulee varmasti vaikeuksia oman ”China Mir” toteuttamisessa.

Huominen ja ylihuominen ei lupaa Venäjälle eikä venäläisille taivaan mannaa. Itseaiheutettu hylkiövaltioksi ajautuminen on tosiasia. Entiset ”kaverit” kohottelevat silmäluomiaan ja ulkopolitiikasta alkunsa saaneet ongelmat siirtyvät sisäpolitiikkaan. Viimeisinä vuosina ongelmiin on ajautunut myös Kiina. Talouskasvu rypee itsekeitetyissä liemissä. Länsimaitten tukemaa strategista tuotantoa siirtyy enenevissä määrin takaisin USA:han ja Eurooppaan. USA:n ohittaminen talouden mahtina voi jäädä vuosikymmeniä kestäväksi haaveeksi.

Niin – Musashin vuoden 1645 toteama; ”Epäkypsä strategia on surun aihe” – muuttuu ainakin Venäjällä todeksi. Vihreät miehet jättävät poistuessaan veriset jäljet.

 

 

 

 

+5
seppokalevi
Sitoutumaton Kontiolahti

Kansainväisessä liiketoiminnassa noin 45 vuotta. Keskeiset kohdemaat Iso-Britannia, Saksa, Hollanti, Puola ja Venäjä. Liikkeenjohdon konsulttina/yrittäjänä, kouluttajana ja hallitusammattilaisena alkaen 1988. Harrastukset musiikki ja kirjoittaminen sekä maailman menon seuraaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu