Voitonpäivänä ei taivas aukene

Sekä kansainvälisten, että kotimaisten uutisten ”maratonseuraajana” en muista itselläni olleen tällaista tilannetta. On nimittäin tavattoman vaikeata luoda järkevältä tuntuvaa ennustetta siitä, mitä tulee tapahtumaan. Ylivoimaisesti suurin pettymys itselleni – pitkään Venäjän kaupan parissa mukana olleena, on ollut Venäjän ajautuminen siihen tilaan missä se on.
Maan kokoon ja väkilukuun nähden pienehkö porukka on vahvistanut suunnitelmallisesti valtaansa ja saanut kansakunnan seuraamaan johtotroikkansa lipunkantajaa silmät sokeina. Näin ainakin helmikuuhun 2022 saakka. Helmikuussa 2022 vuosituhannen vaihteen jälkeen voimakkaasti vahvistunut ja länsimaisen teknologian varassa kehittynyt teollisuus, rakentaminen ja kauppa törmäsivät tyhjyyteen. Teknologian ylläpitäjät ja kehittäjät hävisivät vajaassa vuodessa. Yhteistyöverkot repesivät.
Energian hinnan jättimäiset nousut maailmalla ovat kuitenkin pitäneet Venäjän valtion tulot kohtuullisessa tasapainossa ja sodassa aiheutuneet massiiviset kalustotappiot luoneet kysyntää maan teollisuudelle. Mutta sota ja erityisesti nuorten maastapako ovat aiheuttaneet valtavan tyhjiön työmarkkinoilla. Tyytymättömyys kansan parissa on hitaasti mutta varmasti kasvanut. Satojen vuosien ajalta peräisin oleva historia toistaa itseään. Korvaamattomaksi itsensä nostaneet diktaattorit ovat päätyneet mullan alle kirousten saattelemana. Historian kirjoittajat vaihtuneet. Niin käy nytkin. Huomisen ”voitonpäivän” ympärille ovat nousseet erittäin mustat pilvet.
seppokalevi
Sitoutumaton Kontiolahti

Kansainväisessä liiketoiminnassa noin 45 vuotta. Keskeiset kohdemaat Iso-Britannia, Saksa, Hollanti, Puola ja Venäjä. Liikkeenjohdon konsulttina/yrittäjänä, kouluttajana ja hallitusammattilaisena alkaen 1988. Harrastukset musiikki ja kirjoittaminen sekä maailman menon seuraaminen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu