Mistä noita kremlinrenkejä Suomen puoluekenttään oikein sikiää?

Kommenttiketjusta on näköjään poistettu yksi kommentti. Itse en ole sitä tehnyt, joten poistaja lienee ollut joko ko. kommentin kirjoittaja tai sitten US-Puheenvuoron ylläpito. En valitettavasti edes ehtinyt nähdä kyseistä kadonnutta kommenttia.

Kun näiden nykyisten Kremlin epistolaa resonoivien puolueiden kannattajien mielipiteitä seuraa, huomaa, että taustalla on aina jonkinlainen kauna läntistä maailmaa kohtaan ja nimenomaan ”imperialistista” USA:ta kohtaan. Päämotivaatio ei siis lienekään välttämättä aina Venäjän ja Putinin fanitus, vaan syvältä kumpuava USA-viha periaatteella ”viholliseni vihollinen on ystäväni”. Mistä se pohjimmaltaan johtuu, siihen lienee monenlaisia syitä. Epäilen, että merkittävä osuus on ollut Suomessa vuosikymmeniä harjoitetulla YYA-politiikalla, joka pohjimmaltaan oli tympeää ’ystävyyden ja luottamuksen’ leikkimistä neuvostorussakkalan kanssa. Se näyttää luoneen suomalaisiin jopa sukupolvien yli vaikuttavan geenivirheen, joka vieläkin ilmenee tosiasioita hylkivänä ajatteluna, mm. Nato-vastaisuutena.

Kuulun ikäluokkaan, jonka opiskeluaika osui 70-luvulle eli suomettuneisuuden surkeimmalle vuosikymmenelle. Silloin kulkutauti nimeltä taistolaisuus (suomalainen versio stalinismista) raivosi erityisesti opiskelijamaailmassa. Niin myös Tampereella. Neuvostoliittoa ja sen ’rauhantahtoa’ palvottiin täysin kritiikittömästi ja Amerikka oli se ’Imperialistinen Suuri Saatana’. En vieläkään lakkaa ihmettelmästä, miten moni muuten ihan täysijärkiseltä vaikuttava opiskelija hurahti tuohon stalinistiseen propagandaan ja lähti kantamaan punalippuja ”rauhankulkueissa” ja hoilaamaan ”rauhanlauluja”, joissa useimmin toistuvia sanoja olivat ’taistelu’ ja ’rintama’. Ei voi välttyä johtopäätökseltä, että ainakin osa nykyisistä venäjämielisistä suomalaisista kantaa ajattelussaan vieläkin taistolaisten rauhanräyhääjien synkkää perintöä. Osa tietoisesti, mutta osa tietämättään Kremlin hyödyllisinä hölmöinä.