Scholzittelu pitkittää Ukrainan kärsimystä

Kuvan lähde: Guardian

Olemassaolostaan taistelevalle Ukrainalle  tilanne sotarintamalla on käynyt päivä päivältä uhkaavammaksi mm. ammuspulan, ohjuspulan ja miehistöpulan vuoksi. Venäjä puolestaan on onnistunut  muutamilta hylkiövaltioilta hankkimillaan ohjuksilla ja ammuksilla sekä heittämällä omia sotilaitaan sumeilematta aina vain lisää lihamyllyynsä saavuttamaan joillakin rintamalohkoilla pientä etenemistä. Suuressa kuvassa rintamat ovat  kuitenkin jo kauan sitten jähmettyneet käytännöllisesti katsoen paikoilleen.

Nyt käydään siis kulutussotaa, jossa kumpikin puoli kärsii raskaita tappioita.  Miksi ja keiden ’ansiosta’ tähän pattitilanteeseen on tultu?  Vastaus on yksinkertainen: Keskinäiseen riitelyyn ja poliittiseen mutapainiin ajautuneiden länsimaiden vuoksi. Ukrainalle ei ole toimitettu ajoissa riittävästi länsimaista sotakalustoa, ja muuta apua, jolla se voisi tehdä ratkaisevia läpimurtoja, saada miehittäjät perääntymään ja lyhentää sodan kestoa.

Muistutettakoon jälleen, että tämä sota ei alkanut aamuyöllä 24.2.2022 Venäjän suurhyökkäyksellä Ukrainaan. Se alkoi jo Krimin ryöstöllä helmikuussa 2014, kun Putin valtasi ja miehitti Krimin, järjesti siellä kansanäänestyksen irvikuvan, julisti Krimin osaksi Venäjää, ajoi alkuperäisväestöä Krimiltä ulos ja toi venäläisiä tilalle, käynnisti Itä-Ukrainassa uuden sodan, miehitti Luhanskin ja Donetskin, vaihtoi siellä paikalliset hallinnot omiin venäläisiin nukkehallitsijoihin ja on siitä lähtien pitänyt sotaa yllä säästöliekillä, kunnes katsoi keväällä 2022 ajankohdan sopivaksi ryöstää itselleen koko Ukrainan.

 

KRIM

Sota siis alkoi Krimiltä. Sodan lopputulos tullaan myös ratkaisemaan Krimillä. Voittaja on se, jonka haltuun Krim lopulta jää. Krimin valtaamisesta tuli v. 2014 Putinin siihen asti suurin onnistuminen, jota Putin itse ja varmaan myös iso osa venäläisistä pitää Putinin kruununjalokivenä. Mikään ei olisi Putinille tällä hetkellä suurempi katastrofi, häpeä ja arvovaltatappio kuin Krimin ja sen mukana myös muiden laittomasti miehitettyjen Ukrainan alueiden menettäminen takaisin Ukrainalle. Häväistyksi joutunut Putin poistuisi välittömästi näyttämöltä tavalla tai toisella, venäläiset käytännöt tuntien luultavimmin sillä toisella.  Toisin sanoen sota loppuu ja ukrainalaisten kärsimykset loppuvat nopeimmalla mahdollisella tavalla, kun Ukraina saa jälleen sille lain mukaan kuuluvan Krimin haltuunsa.  Eräs toinenkin merkittävä seuraus sivistyneelle Euroopalle tuolla Putinin kaatumiselle olisi: Valkovenäläiset kantaisivat välittömästi riemusaatossa tunkiolle myös oman diktaattorinsa Lukashenkan, joka on pysynyt vallassa vain ja ainoastaan Putinin tuella. Euroopasta katoaisi samalla kertaa kaksi roistomaista diktaattoria.

Kaiken avain on siis Krim. Tätä mieltä ovat monet länsimaisista sotilasasiantuntijoista olleet jo kauan, mm. USA:n Euroopan joukkojen entinen komentaja Ben Hodges ja brittitutkija Keir Giles.  Mitä Ukraina siis tarvitsee?  Hodgesin mukaan Ukraina tarvitsee vain työkalut, joilla se pystyy tuhoamaan Venäjän huoltologistiikan Krimillä. Ei sinne Nato-maiden taistelujoukkoja tarvitse lähettää.  Kun kaikki Venäjän huoltologistiikan tarvitsemat maareitit, rautatiet, sillat (myös ja nimenommaan Kertšinsalmen silta!), tunnelit, vesireitit, lentokentät ja viestiyhteydet  Krimillä on saatu joka suunnasta käyttökelvottomiksi, tulee koko niemimaan alueella juoksuhaudoissaan kykkiville vatnikeille hyvin nopeasti vilu, nälkä, jano, pula  ammuksista, pula aseista,  pula energiasta, pula lääkintähuollosta ja ylipäätään pula ihan kaikesta. Hengissä selviäminen onnistuu silloin parhaiten antautumalla. Valinnan ei pitäisi olla vaikea.

 

EUROOPAN TEKEMISET JA TEKEMÄTTÄ JÄTTÄMISET

Mutta mitä tekeekään tämä sivistynyt, demokraattinen ja rikas läntinen maailma?  Se pitkittää parhaansa mukaan sotaa ja samalla ukrainalaisten ahdinkoa ja kärsimyksiä!  Suuria puheita pidetään. Kiovassa  vieraillaan ahkerasti ottamassa selfieitä  presidentti Zelenskyin seurassa. Ukrainan rinnalla luvataan seistä niin kauan kuin tarvitaan, ”as long as it takes”…    ja niin on myös tehty, siis seisty.  Tähänastinen lännen aseapu on ollut vain juuri ja juuri riittävää estämään Ukrainan romahtaminen.  Annettu apu on pitänyt Ukrainan päätä vaivoin vedenpinnan yläpuolella, mutta se ei ole ollut läheskään riittävää ajamaan tuholaisia ulos Ukrainan lailliselta valtioalueelta.  Tilanne on länsimaille häpeällinen.  Demokraattisella länsiyhteisöllä olisi valtavat taloudelliset, poliittiset ja sotilaalliset resurssit nopeuttaa sodan päättymistä ja auttaa Ukrainaa voittamaan henkiinjäämistaistelunsa, mutta neljää puuttuu:  yhteistyökykyä, uskallusta, sitoutumista ja ripeää toimintaa.  Naton sotilaita ei rintamalle tarvitse lähettää, sillä ukrainalaiset ovat antaneet vakuuttavan näytön omien joukkojensa kyvystä hoitaa hommat, kunhan heille annetaan vain lännestä parhaat mahdolliset työkalut.

Putinilla on länsimaissa huomattava joukko hyödyllisiä ja ahkeria renkejä, jotka toimivat jopa  korkeissa valtiollisissa tehtävissä Kremlin tavoitteita edistäen joko tarkoituksella tai tietämättään ja hölmöyttään. Eurooppalaisina esimerkkeinä vaikkapa Unkarin pääministeri Viktor Orbán ja Slovakian pääministeri Robert Fico.  Molempien viimeaikaiset Ukrainan auttamista koskeneet lausunnot ovat olleet musiikkia Putinin korville ja läimäyksiä Ukrainan korville.  Eipä heistä nyt tässä sen enempää.  Oman kortensa Putinin kekoon kantoi joitakin päiviä sitten myös paavi Franciscus, joka suositteli Ukrainalle ’valkoisen lipun nostamista’ eli käytännössä antautumista roistovaltio Venäjälle.

 

SCHOLZITTELU  (SCHOLZING)

Pari viikkoa sitten britti Timothy Garton Ash julkaisi Guardianissa artikkelin, jonka aiheena oli käsite ”Scholzing”  (https://www.theguardian.com/commentisfree/2023/feb/03/germany-olaf-scholz-twitter-ukraine).  Kirjoituksessa ruodittiin Saksan liittokansleri Olaf Scholzin kummallista kiemurtelua ja kieltäytymistä luovuttaa Ukrainalle parhaita mahdollisia aseita eli Taurus-ohjuksia Krimin palauttamiseksi oikean omistajansa eli Ukrainan hallintaan.  Timothy Garton Ash määritteli kyseisen termin seuraavasti  (vapaa käännökseni):

”Scholzittelu on tapa viestiä muille omista hyvistä aikomuksistaan pelkästään löytääkseen ja/tai keksiäkseen minkä tahansa kuviteltavissa olevan syyn viivyttää ja/tai estää noiden aikomusten toteutuminen”.

Saksan kohdalla tuo määritelmä osuu täysin nappiin. Liittokansleri Olaf Scholz on hokenut hokemasta päästyään, että Saksa ei saa päästää sotaa  ’eskaloitumaan’, eli Ukrainalle ei saa antaa liian tehokkaita aseita!  Muuten Saksasta mukamas tulee automaattisesti ’sodan osapuoli’, jolloin Putin-setä suuttuu ja kostaa, sota ’eskaloituu’ ja tapahtuu jotain ties mitä hirveätä!   Scholz ei näytä huomanneen, että Putin on jo eskaloinut ja eskaloi edelleen kaikella tarmollaan koko ajan sotaa niin paljon kuin Kremlillä suinkin kykyä ja resursseja riittää.

Tällä  hetkellä Taurus-ohjukset ovat nousseet uutisiin paitsi Saksassa, myös muissa Ukrainaa auttavissa kumppanimaissa.  Saksalla olisi nimittäin antaa Ukrainalle melko paljonkin noita poikkeuksellisen tarkkoja ja tehokkaita pitkän kantaman aseita, jotka olisivat ehdottomasti parhaita saatavissa olevia työkaluja Venäjän miehitysjoukkojen logistiikan ja sotilasinfran tuhoamiseen Krimillä. Esimerkkinä vaikkapa  Putinin ylpeyden eli laittomasti rakennetun Kertšinsalmen sillan katkaisu, jota läntiset sotilasasiantuntijat pitävät Ukrainan voiton varmistamiseksi välttämättömänä, mutta joka Scholzin mielestä olisi kuin maailmanloppu, mutta pahempi.

Lehtitietojen mukaan kyseisiä ohjuksia on Saksalla varastossa tällä hetkellä n. 600 kpl.  Niiden päällä istuu kuitenkin lahkeet tutisten Euroopan taloudellisesti ja teollisesti vahvimman maan eli Saksan valtionpäämies Herr Bundeskanzler Scholz.  Herra liittokansleri ei sitten millään suostu nostamaan eskalaationtorjuntapersettään ohjuspinon päältä.  Debatti Tauruksista käy tällä hetkellä kiivaana sekä Saksassa että muualla Euroopassa.  On esitetty arvioita, että perimmäinen syy Scholzin jarrutukseen on selittämätön irrationaalinen kammo siitä, että Venäjä saattaisi hävitä sodan!  Muun länsimaailman silmissä  tuo Scholzin erikoislaatuinen pelko Venäjän häviöstä hyökkäyssodassaan ja Ukrainan voitosta puolustussodassaan on kiltisti ilmaistuna absurdi.

Scholz on myös vaatinut, että puolustussotaa käyvä Ukraina ei saa käyttää saksalaisia aseita ja asejärjestelmiä hyökkääjävaltio Venäjän maaperällä oleviin kohteisiin.  Siinäkin Scholzin logiikka heittää pahasti häränpyllyä.  Kun Venäjä massiivisilla terroristisilla ohjusiskuillaan tuhoaa Ukrainan siviilikohteita kuten asuntoja, sairaaloita, päiväkoteja jne, itsepuolustukseen pakotetulla Ukrainalla ei Scholzin käsityksen mukaan olisikaan oikeutta iskeä vastaavasti sotilaallisiin kohteisiin ja infraan Venäjällä!  Scholz ohittaa joko tietoisesti tai hölmöyttään sellaisenkin tosiseikan,  että jos Ukraina käyttäisi Tauruksia venäläisten asemiin Krimillä, niin silloinhan Ukraina käyttäisi niitä faktisesti omalla maaperällään ajaakseen sieltä miehittäjärussakat ulos!  Kansainvälisten lakien ja sopimusten mukaan Krim on edelleen Ukrainan laillista valtioaluetta, vaikka Venäjä vuodesta 2014 alkaen sitä laittomasti vielä miehittääkin. Sama tietysti koskee kaikkia muitakin miehityksen alla olevia Ukrainan alueita, joille Kreml on tunkenut omat nukkehallitsijansa. Niihinkö Ukraina ei läntisillä aseilla saisi koskea?

Jos tarkastellaan Saksan tähän mennessä Ukrainalle antamaa sotilaallista apua kokonaisuutena, se on rahalliselta arvoltaan ollut kuitenkin länsimaiden suurimpien joukossa, mitä ei pidä unohtaa. Mutta Scholzin on lopultakin tajuttava, millaiset seuraukset kaikkein parhaimman ja tehokkaimman kaluston panttaamisella on Ukrainan, Euroopan ja koko sivistyneen maailman turvallisuuteen juuri nyt, kun Kremlissä hallitsee petomainen tsaari, joka on nyt päässyt verenmakuun ja jonka mielestä Venäjän rajat eivät pääty missään.

Perjantaina 15.3.2024 oli Helsingin Sanomissa artikkeli, jossa kerrottiin suomalaisen UPI:n tutkijan Minna Ålanderin tuoreesta haastattelusta arvostetulla saksalaisella TV-kanavalla ARD ( https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010294312.html ).   Haastattelussa Ålanderilta kyseltiin, miltä Scholzin Ukraina-politiikka näyttää ulkomailta käsin tarkasteltuna.  Sujuvaa saksaa puhuvalla Ålanderilla oli asiasta selkeä mielipide,  ja  hän osasi sen myös tuoda esiin tyylikkäästi ja hienovaraisesti niin, että osa viestistä oli luettavissa rivien välistä.  Tulkinnan varaa ei kuitenkaan jäänyt. Ålander totesi, että tehokkaista saksalaisista Taurus-ohjuksista olisi Ukrainalle ehdottomasti merkittävää hyötyä. Piste.

Lainaus omasta blogistani tammikuulta: ”UPI:n Saksa-expertin Minna Ålanderin mukaan Scholz toimii pienen avustajapiirinsä näkemysten ohjaamana, ja nuo avustajat pitävät Krimiä ’punaisena viivana’, jota ei mukamas saa ylittää! Herää kysymys, keitä nuo Scholzin avustajat ovat, ja mistä tuon porukan näkemyksiä ohjataan? Jokin voissa paistettu tuossa Scholzin avustajaporukassa lemahtaa. Tutkija Ålanderin mukaan Scholz nimittäin pelkää Venäjän häviötä.  Scholz on sanonut, että Ukraina ei saa hävitä tätä sotaa ja Venäjä ei saa voittaa, mutta Scholz ei ole kertaakaan sanonut, että Ukrainan pitäisi voittaa!

Onko Scholz jo mielessään hyväksynyt, että Venäjän vuonna 2014 laittomasti miehittämä Krim on jo muuttunut yleisesti hyväksytyksi osaksi Venäjää ja siksi hän ei edes halua Ukrainan pystyvän puolustamaan Krimiä tosissaan?  Scholzin poliittinen menneisyys (löytyy mm. Wikipediasta) on verrattavissa suomalaisiin 70-luvun äärivasemmistolaisiin Neuvostoliittoa ja sen uskollista vasallia DDR:ää kritiikittömästi ja sokeasta palvoviin ’rauhanpuolustajiin’, jotka myös tunnettiin nimellä ’taistolaiset’.  Ainakin Scholzin ’neuvonantajat’ näyttävät olevan edelleen samalla asialla kuin entiset DDR-stalinistit.  Tullaanko Scholz historiassa muistamaan miehenä, joka tosiasioita hylkivällä ajattelullaan ja toimimattomuudellaan varmisti Ukrainan tappion?  Jääkö hän historiaan varoittavana esimerkkinä siitä, mitä voi seurata, kun on väärä mies väärässä asemassa väärään aikaan tekemässä väärin perustein vääriä päätöksiä?

 

PAINAJAINEN PUNAISESTA MAGA-LIPPIKSESTÄ

Vakava läntinen uhka Ukrainalle on nousemassa ikävä kyllä jälleen myös Atlantin takana. Uhan nimi on Donald Trump,  jonka paluu tulevan syksyn vaaleissa maailman mahtavimman valtion johtajaksi on täysin mahdollinen.  Jos tuo Putinin imarteluilla ohjailtavissa oleva ja mistään mitään ymmärtämätön omahyväinen narsisti nousee jälleen presidentiksi, ei vaarassa ole pelkästään Ukraina, vaan myös koko demokraattinen sivistynyt  Eurooppa.  Trumpin viimeaikaiset  puheet ovat taas olleet puheita, jollaisia normaalisti ei synny kalustetuissa huoneissa.  Uusin päästö kuultiin lauantaina 16.3.2024 vaalikampanjatilaisuudessa  Daytonissa, jossa Trump ilmoitti, että ”jos minua ei valita presidentiksi, siitä tulee verilöyly. Siitä tulee verilöyly koko maalle…”. Jokin aika sitten Trump myös yllytti julkisessa puheessaa Venäjää tekemään ”mitä helkkaria se ikinä haluaakin tehdä”  sellaisille Naton jäsenmaille jotka eivät ”maksa tarpeeksi” ja uhkaili jälleen mm. USA:n mahdollisesta irtautumisesta Natosta.  Vaikka tuo tampio ei vielä edes ole presidentti, hänellä on silti tukijoidensa kautta pelottavan paljon vaikutusvaltaa mm. Kongressin päätöksiin, jotka koskevat Ukrainaa.  Trump on jo viikkokausia saanut uskollisina alaisinaan häärivät republikaanit jumittamaan  Ukrainalle valmista apupakettia aiheuttaen tarkoituksella Ukrainalle paljon menetyksiä ja kärsimystä.  Syksyn presidentinvaaleissa USA:ssa tullaan ratkaisemaan Ukrainan, Euroopan ja itse asiassa koko läntisen sivistyneen maailman turvallisuuden kehityssuunta moneksi vuodeksi eteen päin.  Käykö niin, että Putin saa jälleen syksyllä 2024 amerikkalaisten äänestäjien valtaan nostamasta avohoitopotilaasta suurimman mahdollisen kuviteltavissa olevan lahjan eli kuuliaisen apulaisen USA:n maaperälle?  Tilanne on suoraan sanottuna kylmäävä.

 

ONKO MITÄÄN UKRAINAN KANNALTA POSITIIVISTA NÄKYVISSÄ?

Aika vähän.  Ehkä sellaisena voidaan pitää linjamuutosta Ranskassa, jossa presidentti Macron on muuttanut aikaisempaa pakkoimiellettään esiintyä suurena ”sovittelijana”.  Hän yrittää nyt  profiloitua Euroopan johtavana ja sitoutuneimpana Ukrainan tukijana, kun Scholzista ei sellaiseksi ole.  Syytä onkin ryhdistäytyä, sillä bruttokansantuotteeseen suhteutettuna Ranskan sotatarviketuki Ukrainalle on ollut tähän mennessä hävettävän vähäinen, kun otetaan huomioon valtion koko.

Macronin mielestä ei ole myöskään viisasta, että länsimaat asettavat itselleen etukäteen esteitä sulkemalla pois esimerkiksi mahdollisuuden lähettää joukkoja Ukrainan avuksi, jos turvallisuustilanne kärjistyy muuten kestämättömäksi koko läntisen Euroopan kannalta. Macron on myös todennut, että Venäjän voitto Ukrainasta romahduttaisi kokonaan Euroopan puolustuksen uskottavuudesta.  Siksi hän myös vaatii Euroopan oman puolustuksen vahvistamista.  Tuohon Macronin vaatimukseen on helppo yhtyä tilanteessa, jossa USA:n syksyn vaaleissa on Eurooppaa halveksiva ja USA:n Nato-erosta vihjaileva umpiääliö.

Toisin kuin Scholz, suhtautumisessaan  Venäjään ja Putiniin Macron on ymmärtänyt tehdä täyskäännöksen.  Entistä Putinin luona Kremlissä alvariinsa ravannutta ”sovittelijaa” ei enää ole, kuten oli vielä pari vuotta sitten Putinin nöyryyttäessä kymmenen metriä pitkän pöydän toisessa päässä istunutta ja suurena ”rauhanneuvottelijana” esiintyvää Gallian kukkopoikaa.  Lupaavaa.

Torstaina 14.3.2024 Naton pääsihteeri Stoltenberg huomautti, että Ukrainalta ei ole loppumassa rohkeus, vaan ammukset!  Osuva huomautus.  Kuuleeko Berliini?  Kuuleelo Pariisi?  Kuuleeko Washington?

 

 

SeppoLavonen
Sitoutumaton

Eurooppalainen.
Eläkkeellä oleva DI, joka on tehnyt suurimman osan työurastaan Tampereella lääketieteellisten laitteiden turvallisuuteen ja hyväksyntöihin liittyvissä tehtävissä kuten tyyppitestauksissa, kansainvälisessä standardisoinnissa, laitevalmistajien laatujärjestelmien auditoinneissa, alan valmistajien koulutuksessa ja EU-alueella myytävien lääkinnällisten laitteiden CE-sertifioinneissa.
Paatunut 'natottaja' jo 1990-luvulta.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu