V-tuiksi meni koko vallankumous…!!!

V-tuiksi meni koko vallankumous, totesivat ”siniset, Sipilän salkkupalkkasoturit”, Jussi Niinistö ja kumppanit, tilatessaan aikoinaan lisää ”konkurssijallua” laseihinsa.
– Samoin suoraan suomalaisittain olisi voinut sanoa-ja myöntää myös Kremlin Peskov, eikä selitellä ”erikoistoimenpidettä”, että vaikeuksia on ollut tavoitteen saavuttamisessa, mutta on sentään saatu tuhottua Ukrainan sotakalustoa…?!
( Suuren osan infrasta tuhoamisesta ja jopa eko-katastrofin aiheuttamisesta ja yhteensä satojen tuhansien, lähinnä nuorten miesten tappamisesta ja tapattamisesta ei puhunut mitään?)
Sekä Sipilän että EK:n häkäpönttömiehille; sitä vaan että yhtenäiskulttuurilla tarkoitettaneen samaa asiaa kuin läntisen ajattelun kehitykseen voimakkaasti vaikuttaneet italialaiset kulttuurihegemonian kriitikot, esim. Antonio Gramsci ennen sotia hajottaessaan ajattelijoiden luutorneja päätelmällään ”jokainen on filosofi”. Sen voima näkyy taas nuorison Eurovision hömpässä yli maapallon.
Ilmeisesti vähänkään vasemmistolaisesti, edes joskus, ajatelleet suomalaiset käyvät vappuna viemässä kukkasen muistoksi1918 haudoille jonne unohtivat ”vapaus” -sanan. Sen koommin Sanan keventävästä voimasta ei olekaan kuultu, etenkään Säätytalolla, saati tekstin, vaikka läntistä ajattelua pidetään nimenomaan kirjoitettuna, nyttemmin syrjäisemmätkin Suomen sopukat tavoittavana vapauden, pikemmin kuin Pelastajan, sanomana himmentäen yhtenäiskulttuurin loistoa.
Käydessäni helmikuussa Roomassa vaihdoin kielenharrastajana kännykän kieleksi italian. Nyt sieltä tulee ilmaiseksi FB- ajatelmia, tänään tällainen: -me jokainen kävelemme pimeydessä ja jokaisen pitää oppia sytyttämään oma valonsa.
Ilmoita asiaton viesti
P.o. Sipilän häkäpönttömiehet ja EK:n häkämiespöntöt, korj. Rönkkö ennen kuin Etelärantaan muuttanut Kotimaa-lehti huomauttaa.
Ilmoita asiaton viesti