Euroalueen hajoaminen on Euroopan pelastus

Tuntuu
kuin eläisimme aikaa ennen Neuvostoliiton romahdusta. Harva pystyi
kuvittelemaan, että kommunistinen järjestelmä romahtaa niin
nopeasti. Kokoomus ja sen myötäjuoksijat eivät eurouskossaan pysty
uskomaan, että eurojärjestelmä voi jopa romahtaa.

Kaksi
vuotta ennen Neuvostoliiton romahdusta Paavo Väyrynen
kirjoitti väitöskirjassaan, että Neuvostoliitto ei hajoa ja että
Euroopan kahtiajako on pysyvä. Kaksi vuotta sitten Alexander
Stubb
totesi Kreikan ensimmäisen apupaketin jälkeen, että ”nyt
asiat niin Kreikassa kuin muuallakin ovat kunnossa. On
pölhöpopulismia väittää muuta”. Nyt, kaksi vuotta myöhemmin,
euroalue hajoaa. Kreikka irtautuu tavalla tai toisella euroalueesta
viimeistään maan seuraavien parlamenttivaalien jälkeen, kun
vasemmistopuolue Syriza ottaa paikallisen jytkyn. Samalla Stubb ottaa
historiassa Väyrysen paikan. Tunteekohan Stubb itsensä nyt
pölhöksi?

Vaikka
neuvostojohtajat kuinka lisäsivät sosialismia, mikään ei estänyt
väistämätöntä. Neuvostoliitto oli taloudellisesti ja henkisesti
läpimätä. Kuten europarlamentaarikko Sampo
Terho
osuvasti
kirjoittaa,
”sosialismi on vakaampaa, koska siinä on ikuinen lama, niin
henkinen kuin taloudellinen”.

Vaikka
eurojohtajat kuinka syventävät integraatiota, mikään ei estä
väistämätöntä. Euroopan unioni nykymuodossaan ja euroalue ovat
taloudellisesti ja henkisesti läpimätiä. Taloudellisesti liian
erilaiset kansantaloudet on pakkonaitettu yhteiseen valuuttaan.
Räikeä korruptio ja epädemokraattisuus ovat Euroopan unionin
tavaramerkkejä.

Euroopan
yhdentymisen isällä Jean Monnet’lla oli varmasti hyvät
tarkoitusperät kun hän ajoi asiaansa. Monnet halusi tuhota
kansallisvaltiot, jotta Eurooppa ei enää joutuisi sodan
kurimukseen, mutta tuhoamalla kansallisvaltiot tuhoaa myös
kansanvallan sellaisena kuin me sen tunnemme. Mikä pahinta, Euroopan
unioni on nyt euron taloudellinen vankila, joka imee
tukipakettipolitiikallaan sekä menestyneet että epäonnistuneet
jäsenmaat kuiviin.

Ilta-Sanomat
väittää,
että ”muodikasta on sanoa, ettei Kreikkaa olisi pitänyt alun
alkaenkaan kelpuuttaa euroalueeseen. Jostain syystä nämä
jälkiviisaat eivät alun alkaen sanoneet, mikä on viisasta”.
Ilta-Sanomat valehtelee lukijoilleen.

Perussuomalaisia
on syytetty siitä, että meillä ei ole vaihtoehtoa.
Perussuomalaisten linja on ollut johdonmukainen ja selkeä
eurokriisin
alusta lähtien

– piikki kiinni, mittava hair cut, jatkorahoitus IMF:n kautta,
selvä ei tulonsiirtounionille ja Kreikka ulos eurosta.

Sampo
Pankin pääekonomisti Pasi
Kuoppamäki
arvioi
Taloussanomille
,
että Kreikan tilanne olisi tänä päivänä parempi, jos maan
velkajärjestely olisi toteutettu kaksi vuotta sitten.
Pölhöpopulistit osasivat kertoa sen jo kaksi vuotta sitten.

Olemme
tarjonneet vaihtoehtoa, mutta se ei ole kelvannut. Vaihtoehtomme ei
sopinut valtaeliitin euroideologiaan. ”Kokoomukselle EU euroineen
on sokea piste. Kultainen vasikka, joka on nostettu kaiken arvostelun
yläpuolelle ja jonka vallan lisäämiselle vaalimiselle ei voida
inhimillistä hintaa laskea”, puheenjohtaja Timo Soini on
todennut.

Pääministeri
Jyrki Katainen sanoi
uutistoimisto AFP:lle

elokuussa 2011, että ”Suomi ei halua keikuttaa EU-venettä ja että
hän etsii keinon pitää Suomi mukana”. Euroopan unionin komissio
laski huhtikuussa, että Kreikkaa on autettu yhteensä 380
miljardilla eurolla, joka on 177 prosenttia maan
bruttokansantuotteesta.

Valtava
summa, mutta mitä tämä lysti maksaa suomalaisille veronmaksajille?

Jos
ja kun Kreikka on ulkona euroalueesta niin Suomi jää nuolemaan
näppejään – emme saa takaisin lainaamaamme miljardia euroa,
minkä ennustin oikein jo kaksi
vuotta sitten
.
Suomen Pankilla on eurojärjestelmän kautta ainakin kahden miljardin
euron riskit Kreikassa.

Suomen
euroseikkailun kokonaislasku on hämärän
peitossa
,
salattuna, poissa äänestäjien kriittisiltä katseilta. Ollos
huoleton, Kokoomus valveil’ on. Kokoomus pitää huolen siitä, että
Suomi pysyy EU-veneessä mukana. Hinnalla millä hyvänsä.

Kreikan
väistyvä valtiovarainministeri Filippos
Sachinidis
totesi,
että Kreikan lähtö eurosta ”tapahtuu niin väkivaltaisella
tavalla, etten tiedä voimmeko me enää jatkaa modernina
demokratiana”. Väistyvä varapääministeri Theodoros
Pangalos
varoitti,
että valtion kirstussa on rahaa vain kesäkuuhun asti. ”Joudumme
täysin hallitsemattomaan konkurssiin. Valtio ei pysty maksamaan
palkkoja tai eläkkeitä”.

On
huvittavaa varoittaa taloudellisesta romahduksesta maata, joka on jo
romahtanut. Kreikassa lama pahenee, syvä työttömyys rehottaa,
velkaantuminen ei vähene ja laaja konkurssiaalto on todellisuutta.
Kreikka ei ole normaali demokratia. Sitä ei johda kansan valitsemat
päättäjät, vaan pyhän kolmiyhteyden troikka, johon kuuluvat
Euroopan keskuspankki EKP, kansainvälinen valuuttarahasto IMF ja
EU-komissio.

Seuraavaksi
tukea kaipaa suuri kansantalous Espanja. Esimerkin voima on hirmuinen
– Espanja ei varmasti halua kaatua samanlaiseen poliittiseen ja
taloudelliseen konkurssiin kuin Kreikka. Suostuuko mahtava Espanja
troikan talutusnuoraan?

Suomessa
on tapahtunut jytkyn ansiosta demokraattinen vallankumous.
Suomalaisilla on vaaleissa valittava rauhanomainen vaihtoehto. Jos
kreikkalaisilta viedään mahdollisuus äänestämisen kautta
vaikuttaa omaan tulevaisuuteensa, väkivalta on ainoa keino mitä
heillä on jäljellä. Erään eiralaisen synkkä ennustus
panssarivaunuista Kreikan kaduilla on valitettavan lähellä
toteutumista.

Se
mitä olemme Kreikassa nähneet, on vasta alkua. Kreikassa voi
tapahtua vallankumous. En halua että eurooppalaiset kääntyvät
ääriliikkeiden puoleen, mutta Euroopan unioni ajaa niin vahvasti
epäonnistunutta talouspolitiikkaansa, että se saattaa ajaa ihmiset
epätoivoisiin tekoihin.

Kreikka
tarvitsee uuden alun – oman rahayksikön, jonka se voi devalvoida.
Se on ensimmäinen askel maan talouskasvuun ja paluuseen normaaliksi
demokratiaksi. Devalvointi vauhdittaisi merkittävästi vientiä.
Hintataso laskiksi ja merkittävän alan, turismin, houkuttelevuus
kasvaisi. Sanomalehti Telegraphin mukaan Kreikan irtautuminen eurosta
ajaisi tukitoimiin useiden euroalueen ulkopuolisten maiden kuten
Ison-Britannian, Yhdysvaltain ja Japanin keskuspankit.

Ero
eurosta on Kreikan pelastus ja euroalueen hajoaminen on Euroopan
pelastus.

Haluan
Euroopan, mutta Euroopan joka perustuu vapaakauppaan, yhteistyöhön
ja demokratiaan, jossa tehdään omaleimaisista kansallisista
lähtökohdista tehtyjä päätöksiä. Haluan Euroopan, joka koostuu
itsenäisistä ja vahvoista kansallisvaltioista.

Minä
en osoita uskollisuuttani siniselle tähtilipulle, joka tuhoaa
rakastamani Euroopan.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu