Yhdysvaltain kolmas vaaliväittely päättyi tasapeliin

Katsoin Yhdysvaltain presidentinvaalien kolmannen tv-väittelyn klo
4-5.30 Suomen aikaa. Aiheena oli ulkopolitiikka, joka on suomalaisille
kaikkein tärkein, kun valitaan Yhdysvaltain presidenttiä. Kuinka
väittelyssä kävi?

Mitt Romney: Hyvin valmistautunut, mutta kärsi
aiemmista ristiriitaisista linjavedoistaan. Oli useasti silminnähden
huvittunut presidentin väitteistä. Käänsi keskustelun useasti
tietoisesti Yhdysvaltain taloustilanteeseen. Ei pidä siitä, että Obama
hänen mukaansa pyytelee anteeksi toimiaan muilta mailta.

Barack Obama: Korostetun presidentillinen
luodakseen katsojille kuvan vahvasta presidentistä. Halusi välttää
puhumasta liikaa taloudesta ja korostaa Romneyn ulkopoliittista
kokemattomuutta verrattuna häneen. Korosti sitä, että Romney on ollut
liian kovalla linjalla esimerkiksi Kiinan suhteen.

 

Mitt Romney voitti selvästi ensimmäisen väittelyn ja
Barack Obama voitti hiuksenhienosti toisen. Näkemykseni on että kolmas
väittely päättyi tasapeliin.

Mitt Romneyn ja Barack Obaman ulkopoliittisen linjan erot jäivät
varjoon, kun keskustelu pyöri talouden ympärillä. Romney haluaa taloutta
vahvistamalla mahdollistaa armeijan vahvistamisen ja mainitsi sen, että
Iranin presidentti Mahmoud Ahmadinejad sanoi Yhdysvaltain alijäämäisen talouden olevan sen suurin heikkous.

Klassikkoainesta on sananvaihdossa armeijan tilanteesta, jossa
Romney totesi, että Yhdysvaltain laivasto on yhtä pieni kuin vuonna
1917. Obama vastasi, että meillä on myös vähemmän hevosia ja pistimiä
kuin silloin.

Ehdokkaiden ratkaisu Syyrian tilanteeseen
tuntui olevan varsin samanlainen – ei joukkoja maahan, vaan maltillista
hallintoa on tuettava valtaan. Kummatkin ehdokkaat halusivat tukea
Egyptin kansannousua ja kaataa Hosni Mubarakin hallinnon.

Obama
korosti Afganistanin ja Irakin sotien amerikkalaisten veteraanien tuettua paluuta
tavalliseen yhteiskuntaan ja työelämään, kun operaatiot päättyvät.
Romney kertoi haluavansa joukot pois Afganistanista vuoteen 2014
mennessä.

Romney haluaa että iranilaisia diplomaatteja kohdeltaisiin kuin aikanaan
Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon edustajia. Kummatkin vaativat
Iranille talouspakotteita eivätkä halua sotilaallisia toimia ja
tukisivat tositilanteessa Israelia sotilaallisesti. Epäselväksi jäi,
että uskovatko he sellaisen tositilanteen tulevan tulevalla
presidenttikaudella.

Loppujen lopuksi Obaman hallinto on ollut ”haukkamaisempi” kuin
mitä olisi voinut luulla niiden väittelyjen perusteella, joita hän ja John McCain aikanaan kävivät.

Obama
ja Romney haluavat kummatkin käyttää miehittämättömiä lennokkeja
iskuihin terroristeja vastaan ja vaikka Obama sanookin toista, kummatkin
varmasti olisivat päättäneet eliminoida Osama bin Ladenin tilaisuuden
tullessa. Selkein ero oli Romneyn hieman kovempi linja Iranin ja Kiinan
suhteen.

Minulle jäi epäselväksi, että mitkä ovat ehdokkaiden merkittävät
erot ulkopolitiikassa. Romney esiintyi sovittelevana ja puhui
korostetusti rauhan luomisesta, mutta hänen aiempien puheidensa ja
Obaman tekojen perusteella Yhdysvaltain seuraava presidentti on ns.
haukka, valittiin kumpi tahansa.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu