Iltalehden pääkirjoitus on kuin suoraan Folktingetin kynästä

Iltalehti tarjoaa pääkirjoituksessaan Ruotsalaisuuden päivän kunniaksi kaikki pakkoruotsiin liityvät kliseet. Kirjoitus on kuorrutettu Folktingetin puheenjohtajan Christina Gestrinin kuvalla ja suoraan sanoen tuntuu kuin kirjoitus olisi suoraan järjestön kynästä.

Pääkirjoituksen ingressissä todetaan, että ”monikielisyys on globalisoituvan maailman tulevaisuutta.” Aivan. Venäjän, saksan, ranskan, espanjan ja kiinan osaajia tarvitaan lisää. Kumma kyllä, loput kirjoituksesta pyrkii kumoamaan alussa esitetyn väitteen.

Iltalehden mukaan ”Suomen ruotsinkielisen vähemmistön oikeus omaan kieleen on antanut myös suomenkielisille oivan mahdollisuuden oppia ruotsia.”

Kieliopintojen valinnanvapaus tai edes Suomen muuttaminen virallisesti yksikieliseksi niin, että ruotsilla on virallisen vähemmistökielen asema, eivät uhkaa ruotsinkielisten oikeutta omaan kieleen. Kukaan Suomessa ei estä ruotsinkielisiä käyttämästä äidinkieltään.

Ruotsinkielisten luonnollinen oikeus käyttää äidinkieltään ei tarkoita, että suomenkielisille täytyy olla pakolliset ruotsinkielen opinnot. Pakkoruotsi ei ole ”mahdollisuus oppia ruotsia”, vaan se on pakko oppia ruotsia. Vapaasti valittavat kieliopinnot, joissa ruotsi on vaihtoehtona, on ”mahdollisuus oppia ruotsia”.

Iltalehden mukaan ”Suomen historialliset ja kulttuuriset siteet Ruotsiin ja muihin
Pohjoismaihin ovat luonnollinen pohja, jolta myös suomenkielisten
kiinnostus ruotsin kieltä kohtaan tulisi syntyä.”

Jos on luonnollinen pohja, jolta syntyy kiinnostus oppia ruotsia, miksi sen täytyy olla pakollinen oppiaine? Motivoituneet oppilaat valitsevat ruotsin myös vapaaehtoiselta pohjalta. Suomi on maa idän ja lännen kulttuuripiirien välissä. Kiinnostus venäjän kieltä kohtaa tulisi syntyä samoilla perusteilla.

Iltalehti toteaa, että ”Ruotsin vahva asema kouluissa on kuitenkin täysin perusteltu, niin maamme kaksikielisyyden kuin myös kieliopintojen kannalta.”

Ruotsi on ainoa kieli Suomessa, joka on pakollinen oppiaine koko maassa kaikilla opintoasteilla. Esimerkiksi Ahvenanmaalla suomi on vapaaehtoinen oppiaine. Tällainen kielipolitiikka voisi olla perusteltua Ruotsissa, mutta ei Suomessa.

Pakkoruotsin perustelu on tuttu: Ruotsi on pakollinen oppiaine, koska Suomi on kaksikielinen maa.

Tällöin ei mainita sitä, että Suomi on kaksikielinen maa vain hallinnollisesti. Kun katsotaan Suomen alueita tai väestöä, tilanne on aivan toinen. Suomea puhuu äidinkielenään 90 prosenttia ja ruotsia 5,39 prosenttia väestöstä. Kuten kuvasta voi nähdä, valtaosa Suomen kunnista on virallisesti suomenkielisiä. Ruotsinkieliset tai kaksikieliset kunnat keskittyvät länsi- ja etelärannikolle, jossa ruotsinkielisten palvelut voidaan turvata alueellisesti.

Kun muita kuin suomea tai ruotsia äidinkielenään puhuvia on lähes viisi prosenttia, voidaan puhua monikielisestä kansasta (kuten useimmat kansat ovat), jonka yhtenäisyyden luo suomalaisuus.

”Kielten oppiminen ei ole nollasummapeliä. Yhden kielen
oppiminen ei sulje ovia muilta kieliltä, vaan avaa tietä yhä uusille
kielille”, Iltalehti kertoo.

Ideaalimaailmassa kyllä, mutta reaalimaailmassa vain harvat opiskelevat useampaa kuin kahta tai kolmea vierasta kieltä. Englannin ja ruotsin pakollisuus vie näistä paikoista jo kaksi. Toinen tekijä on koulutusjärjestelmän resurssit. Opetustunnit ja määrärahat ovat rajalliset. Ruotsi vie niistä merkittävyyteensä nähden kohtuuttoman osan.

Iltalehden mukaan ”kielten opiskelun kokeminen raskaana johtuu osittain vanhoista
opetusmenetelmistä ja suurelta osin kielteisestä asenteesta, jota
levitetään jopa tarkoituksellisesti.”

Kielten opiskelun opetusmenetelmiä kannattaa kehittää, mutta se ei poista perimmäistä ongelmaa eli sitä, että ruotsin opiskelu on pakollista. Useat opiskelijat ovat sitä mieltä, että eivät tarvitse ruotsia, mutta joutuvat sitä silti opiskelemaan. Kuinka ruotsiin voi silloin suhtautua positiivisesti?

”Monille suomenkielisille ruotsin osaaminen on avannut laajemman työuran.
Ruotsia osaamalla pääsee tutustumaan myös laajempaan
kulttuuritarjontaan niin Suomessa kuin muissa Pohjoismaissa,” Iltalehti kertoo.

Elinkeinoelämän keskusliiton mukaan ruotsin merkitys yrityksille on laskenut tasaisesti. Aiempien ikäpolvien kokemukset eivät ole merkityksellisiä nykymaailmassa, jota Iltalehti itsekin nimittää samassa kirjoituksessa ”monikieliseksi” ja ”globalisoituneeksi”. Pakotettu ja tosiasioita vastaan taisteleva keskittyminen läntiseen naapurimaahamme ei palvele monikielisyyttä tai globalisaatiota.

Jos kulttuuritarjonnan perusteella täytyy suositella kieliopintoja, esimerkiksi englanti, ranska, saksa, espanja ja kiina kiilaavat varmasti ruotsin edelle.

Iltalehden pääkirjoituksen ehdoton helmi on seuraava lause: ”kahden kansalliskielen osaamisesta on paljon hyötyä ja se rikastuttaa elämää kaikin tavoin.”

”Kaikin tavoin”. Jaa, mitäpä tästä enää keskustelemaan.

Hallintoalamaiset olkoon hiljaa, kun ylhäältä päin kerrotaan, että miten asia on.

Keskustelin hiljattain kielivapaudesta Yle Fem -kanavalla Folktingetin puheenjohtajan Gestrinin kanssa.

Katso itse, että kummalla osapuolella on paremmat argumentit.

Miksi muuten kieliopintojen valinnanvapaudesta ei juurikaan keskustella suomenkielisessä mediassa, ts. niiden parissa, joita pakkoruotsi koskee? Miksi asiasta kysytään ensimmäisenä esimerkiksi Folktingetilta eikä tavallisilta suomalaisilta?

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu