Venäjälle on esitettävä nootti suomalais-ugrilaisten kansojen oikeuksista
Ulkoministeriön muistio paljastaa, että Suomalais-ugrilaisten
kansojen maailmankongressin avajaisissa syyskuussa puhunut Venäjän
kulttuuriministeri Vladimir Medinski kutsui
suomalais-ugrilaisten kansojen yhteistyötä venäläisvastaiseksi
liikehdinnäksi. Venäläisministerin mukaan Suomi aivan kuten muutkin
suomalais-ugrilaiset kansat ovat erottamaton osa venäläistä maailmaa.
“Venäjä lyttää tylysti suomalais-ugrilaiset kansat. Mikä
järkyttävintä, ministeri Medinski käytännössä pitää Suomea
erottamattomana osana historiallista Venäjää. Itsenäinen ja suvereeni
Suomi ei voi hyväksyä miltään maalta tällaisia lausuntoja. Venäjälle on
esitettävä virallinen nootti,” vaatii Perussuomalaisten Nuorten
puheenjohtaja Simon Elo.
Suomalais-ugrilaisten kansojen parissa heimotyötä tekevä
Suomalaisuuden Liitto perustettiin vuonna 1906 voimakkaan
suomalaiskansallisen herätyksen innoittamana. Perustajajäsenet tulivat
kaikista silloisista suomenkielisistä puolueista.
Perussuomalaisten kansanedustajien Juho Eerolan ja Jussi
Niinistön sekä yli 30 muun edustajan allekirjoittamassa lakialoitteessa
Suomalaisuuden Liitolle ehdotetaan valtiontukea.
On aika jälleen yhdistää voimat yli puoluerajojen ja myöntää
valtiontuki Suomalaisuuden Liitolle, jolla on heimotyöhön tarvittava
kunniakas historia ja osaaminen. Ministeri Medinskin näkemykset
perustelevat tuen tarpeen.
Suomen on entistä määrätietoisemmin ja rohkeammin puolustettava
suomalais-ugrilaisten kansojen oikeuksia kahdenvälisissä suhteissa
Venäjän kanssa ja kansainvälisillä foorumeilla ilman suomettumisen
painolastia.
(Perussuomalaisten Nuorten hallituksen kannanotto.)
Noinhan ne ovat aina puhuneet-ei mitään uutta auringon alla !
Osa venäläistä maailmaa emme ole,,olemme vain pieni suomalais-ugrilainen kansansirpale pohjoisen havumetsissä,,!
Ilmoita asiaton viesti
Nootit ovat tässä asiassa turhia. Ne vain kiihdyttäisivät suomalaisugrilaisten kansojen venäläistämistä.
Suomen olisi parasta liittyä Natoon ensi tilassa, ja alkaa valmistella yhteistä puolustusta Naton johdolla Viron kanssa. Itärajan takana olevien heimokansojemme kohtalona on hidas mutta varma sulautuminen venälläisiin.
Ilmoita asiaton viesti
”Itärajan takana olevien heimokansojemme kohtalona on hidas mutta varma sulautuminen venälläisiin.”
Kielisukulaisuus ei merkitse muuta sukulaisuutta. Mutta onko suomalais-ugrilaisten kielten katoaminen Venäjällä jotenkin huolestuttavampi ilmiö kuin suomalaisten angloittuminen tai eurottuminen, tai Suomen ruotsinkielisten suomalaistuminen, erityisesti suomalaisten kansallismielisten ryhmittymien poliittisten painostustoimien ansiosta, tai suomenkielisten siirtolaisten suomen kielen rämettyminen Ruotsissa?
On se kumma kun suomi pitäisi suomettaa hävittämällä ruotsinkieli, mutta venäjällä pitäisi kyllä suomalais-ugrilaisuus säilyttää, siitä aiheutuvista kustannuksista mitään piittaamatta.
No, olenhan minä niiden suomalais- ugrilaisten kansojen kulttuurin säilyttämisen puolella. Mutta pitäisi muistaa myös nämä meidän ruotsinkieliset, ja heidän omalaatuiset, riikinruotsalaisesta kulttuurista poikkeavat kulttuurit, eri puolilla Suomea.
Pata kattilaa soimaa ja on helpompi nähdä tikku toisen simässä kuin malka omassa silmässä.
.
Ilmoita asiaton viesti
Kuka on sanonut, että ruotsinkieli pitäisi hävittää? Se ei ole hävittämistä, jos siltä poistetaan erikoisasema muihin vähemmistökieliin nähden.
Ilmoita asiaton viesti
Onko Arvo Kuusela Suomen syöjä?
Ilmoita asiaton viesti
Maantieteelle emme mitään voi, sanoi eräs suomalainen valtiomies. Sieltä Uralilta, Uralin takaa ja Jäämeren rannoilta olemme lähteneet ja olleet aina yhteydessä ja tekemisissä venäläisten tai pikemminkin slaavien kanssa.
Kun Suomalaisuuden liitto Simon Elon, Juho Eerolan ja Jussi Niinistön johdolla hakevat valtiolta rahaa Venäjällä käytettäväksi, niin sehän on kuin pisteenä iin päällä vahvistamassa kulttuuriministerin sanomaa. Eivät nämä herrat vähemmistöjen olemassaolosta piittaa, tarkoitus on aivan toinen.
Minä olen aina ollut monien vähemmistöjen puolella, aivan erityisesti aina ja kaikkialla kielellisten vähemmistöjen säilyttämisen ja tukemisen puolella. Olen kuitenkin aika levollinen Simonin uhoamisen suhteen. Kyllä eduskunta ja hallitus
ymmärtävät sen suuren vaaran suomen kielen sukulaisille, jonka tämän klikin päästäminen asioimaan Venäjälle aiheuttaisi. Venäläisille tällainen osoittaa myös todeksi sen, että ulkomailta tuleva ”avustus” vastustaa venäläisten mahdollisuuksia päättää itse omista asioistaan.
Ilmoita asiaton viesti
Olet Simon ihan oikeassa!
Suomalais-ugrilaisiin kieliin ja kulttuureihin kohdistuu sekä ulkoisia että sisäisiä uhkia.
Sitten näitä uhkia vielä peitellään. Suomalaisuuden Liittoa todella tarvitaan:
http://www.suolukki.net/blogi/2012/12/01/2
Ilmoita asiaton viesti
Lisätään liputusvalistusta ja sukunimineuvontaa?
Ilmoita asiaton viesti
Venäjällä todellakin monia suomalais-ugrilaisia kieliä uhkaa venäläistyminen ja monet suomalais-ugrilaiset kielet ovat myös ajan myötä kadonneet iäksi. Osin se on tapahtunut vapaaehtoisesti, mutta mukana on ollut myös paljon tietoista venäläistämistoimintaa. Ja miten jotkut nyt täällä onnistuvat vetämään mukaan kuvitellut ruotsin kielen hävittämisaikeet Suomesta. Tietäkseeni useimmille ihmisille on ihan sama, puhutaanko Suomessa ruotsia vai ei. Monet vain haluaisivat poistaa vähintääkin pakkoruotsi, eikä se mitenkään uhkaa ruotsin kielen asemaa.
Ilmoita asiaton viesti
Venäjää taas uhkaa aasialaistuminen. Sen näkee helposti jos tuntee yhtään Venäjää ja katselee siellä ympärilleen.
Ilmoita asiaton viesti
Israelin johdolle joka ylläpitää apartheid, rotuerottelua tulee laittaa maahankielto Suomeen.
Ilmoita asiaton viesti
Siionisti Elo nähtävästi tykkää lietsoa eripuraa kansojen välille. Noottivaatimus on typerää kiihkoilua yhden ihmisen väitetyistä puheista. Tiedä mikä Bekmanni tämänkin lööpin on liikkeelle laskenut ja vielä ihan nootteja pitäis alkaa postittamaan.
Ymmärtäisin tämän salskean asenteen, jos Suomella olisi 3000 modernia panssarivaunua, 2000 hävittäjää, 3000 pommikonetta, ilmatorjuntajärjestelmä, risteilyohjuksia ja ydinase, mutta kun meillä on tämä varustautuminen vähän vaiheessa. Vähän sama asia kuin muurahainen sanoisi talon emännännälle, että varohan mihin astut. Venäläisiä alkaisi vain vituttamaan tämänlaiset nootit.
Ainiin ja olisi kiva muuten tietää, mitä Medinski on tarkalleen ottaen sanonut.
Ilmoita asiaton viesti
Simon Elo on oikealla asialla. RKP:n painostuksesta Suomalaisuuden Liitto menetti kokoomuslaisen sisäministeri Ville Itälän päätöksellä valtionapunsa, mutta ruotsinkielisten etujärjestö Folktinget saa valtion tukea vuosittain puolisen miljoonaa euroa. Ruotsinkielisyyttä pitää siis tukea verovaroin, ja tietysti myös koulutuseduin ja kielikiintiöin, mutta suomenkielisyyttä ei. – Raha tulee raha luo. Raha ratkaisee.
Ilmoita asiaton viesti