Vaalirahoituksesta on tehtävä täysin avointa

Vuoden 2007 eduskuntavaalien rahoituskohu on ottanut valtapuolueissa sen verran koville, että esimerkiksi Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen on vaatinut puolueita julkistamaan vaalirahoituksensa ennen eurovaaleja.
Korhosen vaatimukseen sisältyi kuitenkin pieni, mutta merkityksellinen mutta. Keskusta lupaa julkistavansa kaikki yli 5000 euroa antaneet tahot. Sen rajan puolue on vetänyt omasta päästään. Voi perustellusti kysyä, miksi laissa määritelty 3400 euroa ei kelpaa Keskustan rajaksi? Onko jotain mitä halutaan salata? Tällaistahan ei saisi sanoa ääneen, mutta juuri siihen kansa on kyllästynyt. Poliitiikkojen on uskallettavat kysyä ne vaikeat kysymykset.

Aiemmin vaalirahoituskohun keskellä olivat kaikki kolme suurta puoluetta, mutta näistä erityisesti Keskusta. Kaikkia kolmea oli tukenut Kehittyvien Maakuntien Suomi, jonka taustalla olivat liikemiehet Kyösti Kakkonen ja Toivo Sukari. Seurauksena oli tragikomiikkaa, kun pääministeri Matti Vanhanen ei millään muistanut, kuka häntä oli tukenut 10 000 eurolla.

Sellaisia rahoja kun ilmeisesti vain tippuu pääministerien tilille huomaamatta ja sen enempää kyselemättä. Kumma vain, että aiemmin Vanhanen oli näyttävästi tukenut Sukarin Ideapark-hanketta Vihtiin. Vanhasen onneksi Suomessa ei ole tapana vaatia ohi suunsa puhuvan pääministerin eroa, paitsi jos hän on nainen ja vieläpä Anneli Jäätteenmäki.

Kaiken kukkuraksi Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli ilmoitti televisiohaastattelussa rikkovansa tietoisesti vaalirahoituslakia, koska siitä ei ollut säädetty laissa rangaistusta. Mikäli keskustalaisten moraali on tätä tasoa, emme voi odottaa heiltä eettistä taloudenpitoa ilman rahoituksen täydellistä avoimuutta. Itsekontrolli ei selvästikään toimi, sillä jopa itsensä täysin munannut Korhonen sai jatkaa puoluesihteerinä, jonka ylösnousemusta pidettiin liki uskonnollisena kokemuksena.

Ylen A-Studion 22.5. esitetyssä jaksossa esiteltiin ohjelman tekemä kysely. Sen mukaan enemmistö keskustan ja kokoomuksen ehdokkaista on sitä mieltä, että riittää, jos pakolliset eli 3400 euroa ylittävät summat julkistetaan. Vaadin täyttä rahoituksen avoimuutta, oli kyseessä sitten mitkä vaalit tahansa. Toinen vaihtoehto on jatkaa tekopyhää toistemme selkään taputtelua, kuinka Suomessa on maailman vähiten korruptiota.

Vaalirahoituksen sotkujen sekä Matti Vanhasen ja Timo Kallin typerien kommenttien vuoksi kansan usko suomalaiseen demokraattiseen järjestelmään on vahvasti horjunut.
Vaikea kansaa on siitä syyttää.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu