Viisi syytä äänestää eurovaaleissa perussuomalaista

Eurovaalit on ovella. Olen perussuomalaisten eurovaaliehdokas, ja minulta usein kysytään, että miksi pitäisi äänestää eurovaaleissa ja nimenomaan perussuomalaista eurovaaliehdokasta.

Voin sanoa viisi hyvää syytä, joista osa kuvaa Euroopan unionin lajaa vaikutusta elämäämme. Kiitän meppi Sampo Terhoa osasta näistä ajatuksista.

 

1. EU on etäinen, mutta läsnä. Bryssel on kaukana Suomesta, mutta EU on vuodesta 1990 lähtien tuottanut sääntelyä 112 000 asiakirjan edestä. EU:sta tulee noin 70 prosenttia elinkeinoelämän ja yhteiskunnan sääntelystä.

Perussuomalaiset edistää suomalaista työtä ja yrittäjyyttä purkamalla sääntelyä ja vähentämällä uuden sääntelyn luomista.

 

2. Europarlamentti vaikuttaa. Suomen kolmetoista europarlamentaarikkoa eli meppiä (Member of the European Parliament) työskentelevät Belgian Brysselissä ja Ranskan Strasbourgissa. Yhden vaalikauden aikana meppi pääsee osallistumaan jopa 50 000 äänestykseen.

Esimerkiksi kaksi perussuomalaista meppiä lisää tarkoittaa 100 000 uutta ääntä kriittiseen suuntaan ja mahdollisuutta seurata tarkemmin päätöksentekoa europarlamentissa ja valiokunnissa.

 

3. Perussuomalaiset on muutosvoima. Europarlamentissa puhutaan avoimesti liittovaltion puolesta. Kokoomus ja kristillisdemokraatit istuvat EPP-ryhmässä, jonka puheenjohtaja Joseph Daul on sanonut seuraavasti: ”[…] uudistan vetoomukseni poliittisesti integroituneesta Euroopasta hallitusten välisen Euroopan sijaan.”

Suomeksi käännettynä Daul haluaa siirtää päätösvaltaa Suomen eduskunnalta europarlamentille.

Europarlamentissa vuonna 2005 pitämässään puheenvuorossa Kokoomuksen Alexander Stubb kertoi suoraan olevansa federalisti eli liittovaltion kannattaja.

Keskusta ja Rkp istuvat liberaaliryhmässä, jonka puheenjohtaja Guy Verhofstadt on sanonut seuraavasti: ”Tarvitsemme Euroopalle kansallisvaltioiden jälkeisen tulevaisuuden. Emme tarvitse kansallisvaltioiden liittoa, vaan Euroopan kansalaisten liittovaltion.”

Voiko tavoitetta enää suoremmin sanoa?

Perussuomalaiset kannattaa kauppaliittoa, mutta liittovaltiossa pieni maa kuten Suomi jäisi isojen jalkoihin. Liittovaltio tarkoittaa suomalaisen kansanvallan kuolemaa. Muut puolueet jättävät tietoisesti nostamatta liittovaltiokehitystä keskusteluun. Perussuomalaiset on ainoa voima joka voi pysäyttää liittovaltiokehityksen.

 

4. Vaalivoitto edistää useita tavoitteita. Haluatko antaa epäluottamuslauseen Kataisen hallitukselle? Haluatko että Suomi lopettaa tukipakettipolitiikan Kreikkaan ja muihin euromaihin? Haluatko että Suomessa järjestetään EU-kansanäänestys?

Esimerkiksi näitä tavoitteita voi edistää eurovaaleissa äänestämällä perussuomalaista.

Puheenjohtaja Timo Soini on todennut että Perussuomalaiset kannattaa Britannian pääministerin David Cameronin esittämää linjaa EU-kansanäänestyksestä. Jotta kansanäänestys voidaan pyrkiä toteuttamaan, on oltava pääministeripuolue. Eurovaalivoitto voi antaa ratkaisevan paukun voittaa eduskuntavaalit. Samalla voidaan lopettaa taloudellisesti ja eettisesti tuhoisa tukipakettipolitiikka.

 

5. Valtava muutos on mahdollinen. Alhaisen äänestysprosentin (noin 40 prosenttia) takia europarlamentti edustaa heikosti keskivertoeurooppalaista. Tällä hetkellä parlamentissa viisi ryhmää seitsemästä kannattaa liittovaltiota. On merkkejä, että äänestyprosentti nousee ja muutoksen tuulet puhaltavat. Suomen tulevaisuus on kiinni sinusta.

 

Suomalaisena olen eurooppalainen. Kansainvälisyys on arkipäivää, mutta
itsenäisyys ei ole itsestäänselvyys. Liittovaltio ei tunne sinun
elämääsi, sillä Suomi on sinun perheesi.

Kotiasi koskevat päätökset
täytyy tehdä lähellä sinua
.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu