Kataisen seuraajan on järjestettävä ennenaikaiset eduskuntavaalit

Kataisen hallitus on kituuttanut pian kolme vuotta ilman mainittavia saavutuksia. Pääministerin lähtö ja todennäköinen valtiovarainministerin vaihdos ovat viimeiset naulat hallituksen arkkuun.

Perussuomalaisten Nuorten mielestä Suomea ei voi johtaa ensi kevääseen asti hallitus, jonka keskeisten ministerien nimet eivät ole vielä kenenkään tiedossa ja jonka kaikki uskovat hajoavan heti, kun vihreä puhuri puhaltaa.

Suomi velkaantuu vauhdilla ja Euroopan vakaus järkkyy suurvaltojen valtapelissä. Jyrki Kataisen komissaarihalut eivät saa vaarantaa isänmaan taloutta ja turvallisuutta.

Kataisen seuraajan on pääministerinä välittömästi käynnistettävä prosessi ennenaikaisten eduskuntavaalien järjestämiseksi.

Seuraava Kokoomuksen puheenjohtaja voi halutessaan päästä historian lehdille suomalaista kansanvaltaa edistävällä päätöksellä.

 

(Kirjoitus on julkaistu Perussuomalaisten Nuorten hallituksen kannanottona.)

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu