Eloa Eurooppaan

Se on täytetty.

Eilen kiersin Hyvinkäällä, Järvenpäässä, Vantaalla ja Helsingissä. Viimeisessä paneelissa Maailma kylässä -festivaaleilla haastoin muun muassa Olli Rehnin ja Heidi Hautalan

Noin 7000 km, yli 60 paikkakuntaa, yli 150 tilaisuutta, 40 000 esitettä ja lukemattomia ihmisiä myöhemmin on aika kiittää ja kuitata. Kiitokset tukiryhmälle ja erityisesti kuskeille ja vaalipäälliköille Samulille, Samille, Matilla ja Jennille. Ilman teitä kaikkia tämä ei olisi ollut mahdollista. 

Minulla on unelma kansakuntien Euroopasta, jossa EU on vain kevyt kauppaliitto. Kauppa se on Suomelle joka kannattaa, mutta itsenäisyyttä ei saa myydä mistään hinnasta. Suomen täytyy erota EU:sta, jos ainoaksi vaihtoehdoksi esitetään liittovaltiota.

Eurooppa voi siis kukoistaa, mutta EU on kuin Ottomaanien imperiumi viimeisinä päivinään: pöhöttynyt, itserakas ja epäonnistuneiden rakenteidensa tappama.

Suomen tai Kreikan on aika jättää euro. Se on ensiaskel. Suomi ei voi enää osallistua tukipaketteihin ja maamme käytössä täytyy olla mahdollisimman optimaalinen, kansallinen tai ylikansallinen, rahayksikkö. Valuutta-alueen täytyy tukea suomalaisten yritysten kilpailukykyä ja Suomella täytyy olla itsenäinen päätösvalta talous- ja rahapolitiikasta.

Liiallinen EU-sääntely kuristaa yrittäjiä. Eikä ilmaista lounasta tunneta – Suomi on EU:ssa vahva nettomaksaja. Rahoituskaudella 2014-2020 maksamme EU:lle 3,64 miljardia euroa enemmän kuin mitä saamme. Se tekee keskimäärin 520 miljoonaa euroa vuodessa. Kukin voi miettiä, mitä kaikkea sillä kotimaassa saisikaan aikaan.

Linjastani saat hyvän käsityksen tuoreesta blogikirjoituksestani ja Ylen neljän minuutin ehdokashaastattelusta sekä vaalivideostani. Kommentoin myös  vaaleja illan aikana Ylen chatissa.

Eurovaaleissa kautta Euroopan menestyvät puolueet, jotka vaativat unionin uudistamista tai suoraa eroa. Iso-Britanniassa UKIP eli Itsenäisyyspuolue saa 31 prosenttia ja Konservatiivit 20 prosenttia kannatustutkimuksissa. EU-kriittiset puolueet saavat suuressa jäsenmaassa yli puolet äänistä.

Eikä siinä kaikki. Tanskassa EU-kriittinen Kansanpuolue saa 26 prosenttia äänistä. Karismaattinen meppi Morten Messerschmidt sai jo viime eurovaaleissa yli 280 000 ääntä. Saksassa nousee kartalle aivan uusi voima, kun Alternative fur Deutschland eli Vaihtoehto Saksalle nousee europarlamenttiin. 

Viekää vaaliuurnille ystävät, sukulaiset ja kylänmiehet – perussuomalainen vaihtoehto on aito ja vaikuttava.

Laitetaan yhdessä poliittiset mannerlaatat liikkumaan!

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu