Ruotsin kielen suosiminen on lopetettava

Kirjoitan mielipiteeni aiheesta, josta saan varmasti jonkun vihat päälleni. Kyseessä on tietysti Suomen ikuisuuskysymys, ruotsin kielen asema maassamme. Vuosikausia kieltä tankanneena suomenkielisenä haluan kertoa mietteeni tilanteesta.

Olin tyytyväinen kun ruotsin kieli poistettiin ylioppilaskirjoitusten pakollisista aineista. Siitä huolimatta kirjoitin keväällä 2005 ruotsin kielen äidinkielen ja englannin lisäksi, sillä olinhan opiskellut sitä jo vuosia. Miksi siis en näyttäisi saavuttamaani tietomäärää myös viimeisessä testissä?

Koko koulutaipaleeni ajan minua kuitenkin häiritsi pakkoruotsi ja tapa, jolla suomenkieliset erotetaan ruotsinkielisistä lapsista. Omat koulut ja päiväkodit eivät luo mutkatonta suhtautumista vastapuoleen, vaan erottavat kieliryhmät toisistaan. Lapsuudessani en tuntenut yhtään ruotsinkielistä. Minä sentään asuin Uudellamaalla, mutta pakkoruotsi on erityisen järjetön Itä-Suomessa, jossa olisi hyötyä venäjän opiskelusta.

Ruotsin kielen opiskelu on varmasti hyödyllistä, kuten on minkä tahansa muunkin kielen. Suomen kouluissa olisi hyvä yläasteen alussa valita englannin kielen opiskelun lisäksi toinen pitkä kieli, oli se sitten ruotsi, saksa, ranska, espanja tai joku muu. Poistaisin siis ruotsin pakollisuuden oppimäärästä, mutta säilyttäisin vaatimuksen toisesta pakollisesta kielestä.

Tällaiset puheet ja päätökset kuten Keski-Pohjanmaan liittäminen Pohjois-Pohjanmaahan ovat päivän Helsingin Sanomien mukaan herättäneet suomenruotsalaisissa pelkoa siitä, että ruotsinkielen asema heikkenisi.

Ruotsin kielen aseman turvaaminen oli varmasti perusteltua Suomen itsenäisyyden alkutaipaleella, josta tehtyä päätöstä tulisi kiitellä erittäin armollisena. Olihan ruotsinkielinen eliitti pitänyt suomen kieltä vuosisatoja outona toisen luokan kansalaisten erikoispiirteenä.

Nykyisin käsitys ruotsin kielen heikosta asemasta Suomessa tuntuu täysin tuulesta temmatulta. Ahvenanmaa on Suomen rikkain alue. Mannermaallakin ruotsinkielinen väestö voi useilla sektoreilla selvästi paremmin kuin suomenkielinen väestö. Osaltaan se liittyy kielipolitiikkaan, kuten jopa lukiolaisten liiton vastustamaan pakkoruotsiin ja käsittämättömään yliopistojen kiintiöihin ruotsinkielisille opiskelijoille.

”Ensi syksynä alkavaan yliopistokoulutukseen hakeneista joka kolmas on saanut opiskelupaikan. – – Ruotsinkielisiä hakijoita oli viisi prosenttia kaikista hakijoista. Heistä hyväksyttiin yliopistokoulutukseen hiukan yli puolet”, Helsingin Sanomissa kerrottiin 29.7.2006.

Tällainen toiminta ei ole enää vain aseman turvaamista, vaan yhden väestönosan suosimista. Koulutuksellista syistä johtuu, että ruotsinkielisillä on keskimäärin enemmän varallisuutta ja parempi palkka kuin suomenkielisillä.

Kuten Helsingin Sanomat jutussaan kirjoittaa, pääkaupunkiseudulla ruotsinkieliset miehet ansaitsevat jopa 17 prosenttia enemmän kuin suomenkieliset miehet. Kauppalehden julkaisemien tietojen mukaan suomenruotsalaiset omistavat keskimäärin 3,3 kertaa niin paljon yritysosakkeita kuin suomenkieliset.

Varmasti tähän vaikuttaa myös vahva painotus, jonka mukaan virkamiesten ja asiakaspalvelussa toimivien tulisi osata ruotsia. Se vääjäämättä suosii niitä hakijoita, jotka oppivat kielen jo kotona.

Helsingin Sanomien jutussa Minna Lindberg kertoo ihmetelleensä, kuinka ei voinut puhua taksikuskille ruotsia. Taksikuski kieltämättä käyttäytyi tahdittomasti ilmoittaessaan, että Lindbergillä ei ollut oikeutta puhua hänelle ruotsia. Taksikuskin puheessa on kuitenkin totuuden siemen.

Millä perusteella ruotsinkielisillä tulisi olla oikeus odottaa palvelua kielellään joka paikassa, kun eivät sitä voi odottaa muutkaan kielivähemmistöt? Koska siihen on totuttu? Valtion virastot ovat asia erikseen. Samaan aikaan ahvenanmaalaisten ei ole pakko opetella suomea ja Ruotsin suunnilleen samansuuruinen suomenkielinen vähemmistö ei nauti lähellekään samanlaisista oikeuksista ja eduista.

Useassa muussa maassa näin hyvinvoivasta vähemmistöstä puhuttaisiin eliittinä. Vielä hassumpaa on se, että näin hyvin menestyvä väestönosa todella väittää pelkäävänsä asemansa puolesta. Eduista halutaan pitää kynsin ja hampain kiinni.

Suomen tulisi vähitellen normalisoida suhteensa ruotsin kieleen. Valtion tulisi muuttaa aseman turvaamiseksi kutsuttua, yhtä väestönosaa suosivaa ja hyvinvoinnin epäoikeudenmukaista jakautumista edistävää lainsäädäntöä. Keinotekoiset kielivaatimukset ovat vanhentuneita, suurin osa ruotsinkielisistä kun taitaa suomea vallan mainiosti.

Joskus ulkopuoliset näkevät tilanteen parhaiten – The New York Timesin mukaan suomenruotsalaiset ovat ”maailman lellityin vähemmistö”. Eiköhän siitä jotain kerro se, kuinka RKP on hallituksessa vuodesta toiseen, satoi tai paistoi. Vaatimuksissaan he ovat täysin irrallaan todellisuudesta.

”Finnish speakers don’t want to be told that they must learn Swedish. Finnish people also have rights,” Riitta Uosukainen kertoo lehdelle.

Kerrankin olen Uosukaisen kanssa samaa mieltä.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu