Suomi ei tarvitse YK:n turvallisuusneuvostoa

Suomen vuotuisen kehitysavun on leikkaus olisi entisen YK:n alipääsihteerin Elisabeth Rehnin mukaan huonoksi Suomen maineelle YK:ssa. Rehnin mukaan se vaarantaisi Suomen paikan YK:n turvallisuusneuvostossa vuosina 2013-14.

Suomen vahvuus kansainvälisessä politiikassa on ollut maamme virallinen liittoutumattomuuspolitiikka, joskin voi vääntää kättä siitä kuinka totuudenmukaista liittoutumattomuus on koskaan ollut. Olemme joka tapauksessa kelvanneet mainiosti sovittelemaan kriisejä ja tekemään rauhanturvatyötä.

Miksi antaisimme tämän pienelle maalle siunaantuneeen edun pois toimimalla YK:n turvallisuusneuvostossa, joka tunnetusti joutuu ottamaan kantaa erittäin tulenarkoihin kiistoihin? Neuvosto on myös kautta historian toiminut suurvaltapolitiikan pelikenttänä, johon Suomella ei ole mitään syytä sekaantua. Saimme jo tarpeeksemme Neuvostoliitosta. Suomen korostamat ihmisoikeuskysymykset ovat neuvoston maiden asialistan häntäpäässä – siellä korostuu raaka reaalipolitiikka.

Tiedän myös että politiikka osaa olla kovaa peliä. Eikö kehitysavun antamisen motiivit pitäisi kuitenkin olla muualla kuin siinä että maa haluaa itselleen paikan turvallisuusneuvostossa?

Kehitysavun nostaminen tavoiteltuun 0,7 prosenttiin veisi 477 miljoonaa euroa lisää. Tällainen rahasumma aikana, jolloin kunnat säästävät peruspalveluistaan ja työttömyys nousee yli kymmenen prosentin. Ei kuulosta hyvältä talouspolitiikalta. Varsinkin kun kehitysavusta saadut tulokset ovat kyseenalaisia jopa Helsingin Sanomien mukaan.

Yhdysvaltain presidentti Barack Obama sanoi asian yllättävän suoraan Afrikan matkallaan. Maanosan maiden on lopetettava länsimaiden syyttäminen tilanteestaan, sillä kolonialismin aika on kaukana takanapäin. Afrikan mailla on ollut aikaa uuden luomiseen, mutta useat ovat valinneet sen sijaan diktatuurin, sorron ja eliitin rikastuttamisen tien.

Ainoa joka todella voi auttaa Afrikkaa on afrikkalainen itse. Muutos ja uudistukset lähtevät sisältäpäin, minkä Etelä-Afrikka on osoittanut. Tänä päivänä maa kelpaa maailman suurimman urheilutapahtuman jalkapallon MM-kisojen tapahtumapaikaksi.

Suomi ei kaipaa YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyttä eikä siihen liittyviä lehmänkauppoja. Jos kehitysapua lisätään, sen tulee perustua aiempiin hyviin tuloksiin.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu