Suomen vienti vetämään

Suomalaisilla yrittäjillä on periksiantamaton akuankkamainen asenne, joka toimi loistavasti teolllistumisen aikana. Nyt periksiantamattomuuteen täytyy yhdistää luova Pelle Peloton ja rahakas Roope Ankka, jotta on varat toteuttaa luovat ideat ja puskea ne läpi. Pääministerin tulevan vaihtumisen kunniaksi tarjoan kolme kouriintuntuvaa keinoa yrittäjyyden edistämiseksi. 

Arvonlisäverollisen liiketoiminnan alaraja on nostettava 50 000 euroon vuodessa. Näin madalletaan yrittämisen kynnystä. Viron yritysveromalli ei ole patenttiratkaisu yritysten haasteisiin, mutta auttaa pk-yrityksiä kehittämään toimintaansa, kun veroa ei tarvitse maksaa jos sijoittaa voitot takaisin liiketoimintaan. Sallisin laissa henkilökohtaisen konkurssin Yhdysvaltain malliin, jotta luovuus uskaltaa kukkia. Ennen konkurssia hankittu omaisuus kuuluu konkurssipesään, mutta konkurssin jälkeen hankittu varallisuus kuuluu itselle eikä konkurssin tehnyt vastaa enää veloista.

Suomeen syntyy työpaikkoja, kun vienti vetää. Viennin painopiste on siirrettävä velkaantuvista euromaista kehittyville markkinoille. Espoo kasvaa 4000 asukkaalla vuodessa, kun Shanghai kasvaa 400 000 asukkaalla vuodessa. Suomalaisyritysten vahvuus on historian saatossa muovautunut suomalainen kulttuuri, jonka omaleimaisuutta ulkomailla arvostetaan.

 

Simon Elo

Kaupunginvaltuutettu (ps.)

Eduskuntavaaliehdokas

Espoo

 

(Kirjoitus on julkaistu Länsiväylässä 28.3.2015.)

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu