Suomen tiukasta Kreikka-linjasta

Suuren valiokunnan viime viikonloppuna päättämä Suomen linja yksityiskohtineen on nyt julkinen: Kreikan väliaikainen euroero olisi kestävin ratkaisu maan talousongelmiin. 

Suomen hallituksen yhteinen linja ja perussuomalaisten kanta oli neuvotteluissa tiukka. On perätöntä väittää, että tämä hallitus olisi ollut lepsu Kreikan suhteen. Suomen kansallista etua on puolustettu, mikä osaltaan on vaikuttanut siihen, että Kreikan lainaehdot ovat niin tiukat.

Nyt on tehty periaatepäätös siitä, että Kreikan kanssa neuvotellaan lainasopimuksesta, jota euromaat rahoittavat Euroopan vakausmekanismin (EVM) kautta. Neuvottelut voivat venyä, sillä on todennäköistä, että Kreikassa järjestetään uudet vaalit ja hallituspohja muuttuu. On siis epävarmaa, että syntyykö lopulta koko sopimusta.

Kreikan tilanne osoittaa, mikä on Suomelle euro-jäsenyyden hinta. Kataisen hallituksen tekemästä sitoumuksesta Euroopan vakausmekanismiin ei tämä hallitus pääse yli eikä ympäri. Maksettu pääoma noin 1,5 miljardia säilyy koskemattomana, mutta Suomi on sitoutunut takaamaan hieman yli 11 miljardilla eurolla. Isot maat jyräävät EVM-päätöksen läpi hätätilamenettelyllä, jos tarpeen on. EVM-tiilitalo pysyy pystyssä, vaikka Suomi kuinka puhisee ja puhkuu.

Tilanne on ymmärrettävästi herättänyt tuohtumusta. Olen tehnyt selväksi, että itsekin kannatan Kreikan euroeroa, ja olen kannattanut jo toukokuusta 2010 lähtien. Olen jopa järjestänyt mielenosoituksen ensimmäistä tukipakettia vastaan. Perussuomalaiset on ollut eurokriisissä oikeassa, mutta suomalaisina joudumme tehtyjen virheiden maksajiksi kuten kaikki muutkin suomalaiset.

En ymmärrä, että miksi perussuomalaisten pitäisi jättää hallitus ja poliittinen vaikutusvalta vain vastustaakseen päätöstä, jota Suomi ei voi yksin estää. Tämän suomalaiset ymmärtävät, kun sen heille kertoo.

Perussuomalaiset tarvitaan hallituksessa käynnistämään talouskasvu ja sitä kautta työllisyyden ja kilpailukyvyn parantaminen. Meitä tarvitaan hallituksessa järkiperäistämään maahanmuuttoa. Taloustilanteen sanelemien kipeiden leikkausten ohjautumista niin, että köyhin kansanosa ei joudu lahtipölkylle. Kehitysapua leikattiin 300 miljoonaa ja autoveroa kevennettiin 200 miljoonalla.  Takuueläke nousee ja arvonlisävero tai bensan verotus eivät nouse. Käytännönläheisiä syitä vaikuttaa.

Vasemmisto-oppositiosta on kiitelty Kreikan suostumista velkojien ehtoihin. Kreikan kiittäminen velkojien ehtojen hyväksymisestä on kuin kiittäisi jälki-istuntoon joutunutta siitä että pysyi paikoillaan tunnin ajan. Vasemmisto-opposition mukaan Suomen Kreikka-linja on sekä raa'an tiukka että perussuomalaiset takinkääntäjiä. Vastuuttoman logiikkaa.

Suomella on Kreikan osalta vain huonoja vaihtoehtoja. Kaikissa vaihtoehdoissa on todennäköistä, että otamme taloudellisesti takkiin. Oleellista on, että mahdollisen lainasopimuksen myötä Suomen taloudelliset vastuut eivät saa kasvaa ja rahoitus menee EVM:n kautta. Uutta rahaa ei liiku Suomen valtion kassasta Kreikalle.

EU-komission puheenjohtaja Junckerin mukaan lainaneuvottelut on tyypillinen EU-ratkaisu. Toisin sanoen punasilmäisten johtajien aamuyöllä nuijima riittämätön kompromissi, joka lykkää ongelmia myöhemmäksi. Lisälainan tehoon eivät usko EU-johtajat, kreikkalaiset tai talousasiantuntijat.

Kun velkoja ja velallinen eivät usko lainan ehtoihin, mikä voisi mennä pieleen?

 

PS. Olin mukana keskustelemassa aiheesta A-Studiossa, jossa saa hyvän kuvan suomalaisten puolueiden EU-näkemyksistä.

simonelo
Kokoomus Espoo

Perheenisä. Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Länsi-Uudenmaan varavaltuutettu. Oikeistolainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu