Jussi Halla-ahon oikeudenkäynnistä, osa 2

Farssi sai nyt ensimmäisen päätöksensä, kun käräjäoikeus tuomitsi kaupunginvaltuutettu Jussi Halla-ahon (ps/sit.) uskonrauhan rikkomisesta 30 päiväsakkoon, josta kertyy maksettavaa 330 euroa.

Syyte kiihottamisesta kansanryhmää vastaan hylättiin. Oikeus pitää kirjoituksen sitä osaa satiirina, mikä onkin aivan oikea päätelmä. Päätöstä voi pitää eräänlaisena kompromissina, mutta vain vapauttava tuomio olisi ollut oikea. Halla-aho onkin päättänyt valittaa hovioikeuteen.

Oikeuden mukaan Halla-ahon väitteiden ja niiden perustelujen tarkoituksena ”ei ollut käydä asiallista keskustelua islamin epäkohdista vaan näennäisesti sananvapauden kustannuksella häpäistä kysymyksessä olevan uskonnon pyhiä arvoja”.

Kas kummaa. On se absurdia, että olen uskontokysymyksestä täysin samaa mieltä kuin Vihreä lanka:

”Jeesusta ja kristittyjen jumalaa voi nykyään kuitenkin herjata avoimesti. Voi vaikkapa syyttää kristinuskoa historiansa perusteella murhanhimoiseksi uskonnoksi ilman, että kukaan nostaa syytettä herjaajaa vastaan.

Arvostelusuoja on siirtynyt sekä laintulkinnassa että yhteiskunnallisessa keskustelussa islamille ja sen tärkeimmälle profeetalle Muhammadille, mitä saimme todistaa jo pilakuvajupakan aikana.”

Kirjoittaja Laura J. Rantanen viittaa epäsuorasti Vihreän langan kolumnistin Jarkko Tontin kirjoituksiin koskien kristinuskoa, joissa hän sanoo Raamatun ”tursuavan vihapuhetta.” Erikoista on se että Rantanen pitää tällaisia puheita herjauksena, mutta niistä ei saa minkään sortin syytettä.

Nyt haastaisinkin Tontin kirjoittamaan yhtä kovaa tekstiä islamista. Vai onko islam myös Tontin, sananvapausjärjestö Suomen Penin varapuheenjohtajan, suojeluksessa?

Onneksi maailma on kuitenkin vielä radallaan – Vihreät Naiset ovat ”hirveän tyytyväisiä, että oikeudessa on nyt määritelty  ne rajat, joiden puitteissa ihmiset voivat kirjoittaa”, sanoo puheenjohtaja Heli Järvinen.

Eikö tällä päätöksellä menty myös Tontin tontille? Ja mitä iloa on rajoista, jos ne on täysin pielessä? No, osalle vihreistä ne näköjään kelpaavat. Mukava kuitenkin huomata että puolueen sisällä asiasta ei olla yksimielisiä.

”Jos käräjäoikeuden kanta jää voimaan, saalii se mielestäni melko laajan etnisiin ja rodullisiin vähemmistöihin kohdistuvan arvostelun,” Helsingin yliopiston tutkijatohtori Päivi Tiilikka sanoo.

Se mikä on Tiilikalle pelon aihe, on minulle ilon aihe. Ehkä Suomessa alettaisiin vihdoin suhtautua vähemmistöihin terveellä tavalla eikä täysin kritiikittömällä hyysäämisellä.

Haastaisin ihmiset myös todella lukemaan Halla-ahon syynissä olleen tekstin ja muodostamaan siitä oman mielipiteensä. Olen huomannut, että useilla ihmisillä ei valitettavasti ole asiasta hajuakaan. ”Rotutohtori” kun on helppo leimata ilman sen kummempaa tarkastelua.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu