Suomi ja muuttumaton Venäjä

Puna-armeijan joukko-osastot saivat “Finljandija” -nimisen kirjan, kun Talvisota alkoi marraskuun 30. päivänä vuonna 1939. Kirja sisälsi seuraavan kehotuksen:

“Neuvostokansan uljaat pojat auttavat suomalaista ystävyyskansaa karkottamaan tyrannit ja pyövelit – cajanderit, tannerit, mannerheimit, jotka ovat imperialististen isäntiensä käskystä panneet pystyyn sodan Neuvostoliittoa – koko maailman työläisten isänmaata – vastaan.”

Finljandijan ideana oli tukea ajatusta ”oikeudenmukaisesta sodasta”, johon puna-armeijaa valmisteltiin ja johon kirjan avulla sotilaille tarjottiin ”ideologisesti oikeaa” informaatiota maasta, joka oli tarkoitus liittää Neuvostoliittoon. Ensimmäinen painos oli kooltaan 100 000 kappaletta, mutta pian sen jälkeen otettiin kaksi uusintapainosta.

Suomi jakaa 1340 kilometrin mittaisen rajan ja kiistojen värittämän pitkän historian Venäjän kanssa, johon se kuului vuodesta 1809 vuoteen 1917 saakka, jolloin itsenäisyysjulistus annettiin Venäjän kohdatessa vaikeuksia ensimmäisessä maailmansodassa.

Tänä päivänä on suosittua sanoa Venäjän muuttuneen Vladimir Putinin johdolla – että Venäjä oli demokratian kynnyksellä juuri ennen nykyisten vallanpitäjien valtakautta. Kiistän idean muuttuneesta Venäjästä. Meille suomalaisille ei ole väliä minkä niminen tai minkälainen naapurimme on kulloiseltakin olemukseltaan, tsaarin Venäjä, imperiumi, Neuvostoliitto tai federaatio: Venäjä ei koskaan muutu.

Venäjä tulee aina olemaan valtio, jolla on sotilaallisia pyrkimyksiä rajojensa ulkopuolella. Venäjällä tulee aina olemaan kunnianhimoisempi maailmankuva, kuin sen suhteellinen voima antaisi ymmärtää. Venäläiset tulevat aina tarvitsemaan ”vahvaa johtajaa”.

Suomen maantieteellinen sijainti ei koskaan muutu. Suomi tulee aina olemaan Venäjän vieressä, joka on meitä suurempi maa-alaltaan, väestöltään, sotilaalliselta suorituskyvyltään sekä taloudeltaan. Tämä on geopoliittinen totuus, jonka kanssa meidän on elettävä ja joka tekee asemamme ainutlaatuiseksi muihin Euroopan unionin jäsenvaltioihin verrattuna Baltian maita lukuun ottamatta.

Venäjän federaatiolla oli suhteellisesti heikompi kausi vuodesta 1993 vuoteen 2007. Tämän jälkeen, Putinin ensimmäisen presidenttikauden aikana, Venäjän talous kasvoi kahdeksan perättäistä vuotta ja sen bruttokansantulo ostovoimalla mitattuna kasvoi peräti 72 prosenttia. Nämä luvut kertovat miksi Putinilla on niin laajaa ja aitoa kunnioitusta venäläisten keskuudessa. Venäläisillä oli synnynnäistä tarvetta vahvalle johtajalle Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ja myös Boris Jeltsinin epäonnistuneen, suorastaan koomisen presidenttiyden aikana. Piti siitä tai ei, tavalliset venäläiset näkevät Putinissa edelleen vahvan johtajan.

Lännellä pitäisi olla myös kykyä itsekriittisyyteen. Länsimaiden piti toimia uusien Nato-jäsenhakemuksien kanssa siten, että myös Venäjä voisi sen hyväksyä. Vuodesta 2001 eli presidentti George W. Bushin ensimmäisestä kaudesta alkaen Venäjää ei enää konsultoitu vaikka Nato jatkoi laajenemistaan. Lännellä oli myös visio luoda ystävällismielisten ja hyvin hallinnoitujen valtioiden ketju Itä-Eurooppaan ja Välimerelle. Kun katsoo Ukrainaa, Valko-Venäjää tai Kreikkaa, voidaan tätä strategiaa pitää täydellisenä epäonnistumisena. Kaikki nämä geopoliittisesti huipputärkeät maat ovat poliittisesti ja taloudellisesti huonommassa kunnossa kuin ne olivat vuosikymmen aikaisemmin.

Venäjän nykyinen bruttokansantulo sijoittuu Italian ja Espanjan väliin. Venäjällä ei oikeastaan ole taloudellista kapasiteettia suurvallaksi. Siitä huolimatta Venäjä haluaa tulla kohdelluksi kansainvälisenä suurvaltana. Venäläiset haluavat samaa kunnioitusta, josta he nauttivat Neuvostoliiton aikana. Jotta presidentti Putin voi pitää kannatuksensa korkealla, juuri se hänen tulee saavuttaa: tulla nähdyksi ainoana Venäjän federaation ja venäläisten puolustajana. Finljandijan nykyaikainen vastine, suurten väestöjoukkojen opas, on massamedian väsymätön propaganda presidentti Putinin aseman vahvistamiseksi.

Ei ole enää kysymys työläisten oikeuksista kuten Neuvostoliitossa aikanaan. Putinin Venäjällä kysymys on slaavilaisista ja heidän kulttuuriaan kohtaavasta uhasta rappeutuneilta länsimailta ja ääri-islamilaiselta maailmankuvalta. ”Oikeudenmukaista sotaa” taistellaan Itä-Ukrainassa venäjänkielisten puolesta. ”Ideologisesti oikea” informaatio Krimin kohtalosta tarkoittaa, että presidentti Putin vain korjasi historiallisen vääryyden Venäjän kansaa kohtaan. Tämän väitteen kyseenalaistaminen on epäkunnioittavaa venäläisiä kohtaan.

”Tyrannit ja pyövelit” Venäjän intressejä vastaan eivät ole suomalaisen yhteiskunnan sisällä. Venäjän näkökulmasta tyrannia tulee Suomen ulkopuolelta Euroopan unionin ja mahdollisen Nato-jäsenyyden muodossa.

Suomi voi odottaa “ankaria” reaktioita Venäjältä, jos se päättää liittyä Naton jäseneksi, mutta voisi suoriutua paremmin liittymällä yhdessä naapurimaa Ruotsin kanssa, kuten hallituksen tilaamassa 60-sivuisessa Nato-selvityksessä hahmotellaan.

Suomi ja Ruotsi ovat tehneet yhteistyötä Naton kanssa 1990-luvun puolivälistä alkaen, jolloin maat liittyivät Naton rauhankumppaneiksi ja ne ovat aktiivisesti osallistuneet Nato-johtoisiin rauhanturva- ja tarkkailuoperaatioihin ympäri maailmaa. Molemmat maat osallistuvat vuosittain useisiin sotaharjoituksiin yhdessä sotilasliittoon kuuluvien jäsenmaiden kanssa, ja molempien maiden asejärjestelmät ovat pääosiltaan Nato-yhteensopivia.

Koska Venäjän vastareaktiot huolestuttavat, kyselyt Ruotsissa antavat ymmärtää, että maa on jakautunut suhteessaan Nato-jäsenyyttä kohtaan, mutta Suomessa enemmistö vastustaa jäsenyyttä. Suomessa poliitikot puhuvat ”Nato-optiosta”, joka tarkoittaa, että Suomella on mahdollisuus hakea jäsenyyttä – jonain päivänä. Nykyinen hallitus on teettänyt selvityksen jäsenyydestä, mutta ei aio sitä hakea.

Donald Rumsfeld on todennut, että ”jos et kykene ratkaisemaan ongelmaa, laajenna sitä”. Venäjä ei voi kumota sitä tosiseikkaa, että Suomi on Euroopan Unionin jäsenvaltio, eikä maa voi estää Suomea joskus liittymästä Natoon, jos näin kansallisesti päätettäisiin. Mitä Venäjä voi tehdä, on laajentaa ongelmaa, johon sillä ei ole suoria ratkaisukeinoja.

Vuosien ajan Suomella ja Venäjällä on ollut läheinen ja molemminpuolisesti hyödyttävä yhteistyö rajavalvonnassa. Viime kesän siirtolaiskriisin aikana Venäjältä tulleiden turvapaikanhakijoiden määrä oli lähes olematon. Kaikki tämä muuttui muutamassa kuukaudessa viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alkupuolella, kun lähes 2000 turvapaikanhakijaa saapui Venäjältä Suomeen.

Asiaa voidaan pitää kokonaisuutena pienenä, kun katsoo saapuneiden määrää, mutta todellinen ongelma on se viesti, jonka Venäjä lähetti. Venäjä suurensi ongelmaa näyttämällä Suomelle, että se voi avata Suomen vastaisen rajansa turvapaikanhakijoiden tulvalle, jos ja kun se niin haluaa. Venäjällä on miljoonia ihmisiä, jotka innokkaasti haluavat Eurooppaan. Tiukkojen neuvotteluiden jälkeen Suomi ja Venäjä hyväksyivät tarkemman rajakontrollin kahdella Lapissa sijaitsevalla virallisella rajanylityspaikalla. Ainoastaan Suomen, Venäjän ja Valko-Venäjän kansalaiset ja heidän perheensä voivat näillä raja-asemilla ylittää rajan seuraavien 180 vuorokauden aikana.

Suomi sai rajansa turvattua, Venäjä osoitti kansalaisilleen kyvyn neuvotella ja tehdä kahdenvälisiä sopimuksia Euroopan Unionin jäsenvaltioiden kanssa ja muut Schengen-maat huokaisivat helpotuksesta, ettei Venäjän vastaisesta ulkorajasta tullut jälleen uutta reittiä Eurooppaan. Kaikki voittivat.

Kun käsitellään Itä-Ukrainaa koskevaa kiistaa, Venäjän taloudelliset intressitahot ymmärtävät ennen pitkää, että maan taloudelle on edullisempaa olla hyvissä väleissä länsimaiden kanssa. Uskon vilpittömästi, että Ukrainan tilanteesta voidaan päästä neuvotteluratkaisuun, mutta pitää ymmärtää käytännön realiteetit.

Kun ymmärrämme ettei Venäjä eikä Suomen maantieteelliset realiteetit koskaan muutu, miten voimme päästä sopimukseen, jossa kaikki voittavat?

 

(Alkuperäinen kirjoitus on julkaistu amerikkalaisessa Conservative Review -lehdessä 2.5.2016.)

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu