Pieni askel oluelle, suuri askel vapaudelle

Olen tyytyväinen hallituspuolueiden sopuun alkoholilain uudistuksessa.  Jatkossa kaupoissa saa myydä 5,5 prosenttisia alkoholijuomia. A-oluen salliminen päivittäistavarakauppoihin oli yksi vaaliteemoistani. Maistuu maltaalta saada tämäkin asia lasiin kuohumaan.

Lisäksi esimerkiksi valmistustaparajoite poistetaan – näin myös laadukas lonkero tulee saataville. Lisäksi annosvaatimuksista luovutaan, pienpanimot saavat myyntiluvan ilman erityisvaatimuksia ja anniskelua saa pysyvästi jatkaa klo 04 saakka.

Uudistus parantaa merkittävästi kaupan ja ravintoloiden toimintaedellytyksiä. Odotettavia hyötyjä Viron tuonnin väheneminen kun hinnat Suomessa laskevat, työpaikkojen lisääntyminen panimoalalla ja ruokakaupoissa sekä tietysti peruskansalaisten palvelujen paraneminen.

 

Tässä lista uudistuksista, jotka hyväksyttiin ministeri Rehulan pohjaesityksen lisäksi:

1. Kotivalmistuksen ehdot poistuvat

2. Erilliset A- ja B-anniskeluluvat poistuvat, jatkossa pelkkä A-lupa

3. Vuorovastaavan erityiset pätevyysvaatimukset poistuvat

4. 16 vuotta täyttänyt saa anniskella vuorovastaavan valvonnassa

5. Annosrajoitukset poistuvat eli tupla-annokset sallituiksi

6. Velaksimyyntikielto poistuu

7. Festareiden anniskelun aluerajauksia kevennetään eli "olutkarsinat" poistuvat, ravintoloiden yhteiset anniskelualueet sallitaan

8. Ravintola voi ”catering”-luvalla toimia millä tahansa festivaalilla pelkällä ilmoituksella eli tilapäiset luvat poistuvat

9. Anniskelua voi jatkaa pysyvästi ilmoituksella kello 04:ään

10. Kauppojen alkoholijuomien enimmäisvahvuus nostetaan 5,5 prosenttiin

11. Pienpanimoille suoramyyntioikeus myös yli 5,5 prosentin tuotteille

12. Alkon myyntiaika pitenee arkisin tunnilla kello 21:een

13. Valmistajat ja tukkumyyjät saavat esittää tuoteluettelonsa painotuotteena ja avoimessa verkossa

14. Happy hour -tarjousten mainostaminen vapautetaan

15. Laissa säädetään vientiverkkokaupasta

 

Viinit pitäisi myös saada ruokakauppoihin, mutta ymmärrän asian vaikeuden pääministeripuolue Keskustalle. Alkoholipolitiikan päivittäminen johtaa kuitenkin siirtymiseen kohti eurooppalaista kulttuuria. Pils- ja Lager-tyyppiset oluet saadaan tällä rajalla maistumaan siltä mitä ne parhaimmillaan voivat olla.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän neuvottelijat olivat kansanedustajat Sampo Terho ja Ritva Elomaa. Ryhmämme linjasi jo aiemmin tänä vuonna, että olemme halukkaita tähän uudistukseen. Kiitän lämpimästi kaikkien hallituspuolueiden neuvottelijoita hyvästä työstä!

Suomen suunta muutetaan vain hallituksesta käsin. Sosialidemokraatit ja muu vastuuton vasemmisto-oppositio voi puhua äänensä käheäksi, mutta päätökset tekee enemmistöhallitus. Sosialidemokraattien kukkahattutädit ja heitä myötäilevät sedät eivät ole valtansa vuosikymmeninä saaneet aikaan näin merkittävää alkoholilain vapautusta. Miksi? Koska heillä ei ole ollut halua eikä kykyä.

Hallitustyö ei ole helppoa, virheetöntä tai vastaa aina täysin perussuomalaisten tavoitteita, mutta sellaista elämä on kokonaisuudessaan  – kaikkea ei voi saada eikä mikään ole täydellistä.

Olen lähtenyt politiikkaan tekemään enkä vain puhumaan. Olen iloinen jokaisesta askeleesta, jonka hallitus ja perussuomalaiset ottaa kohti unelmieni Suomea.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu