Monikulttuurisuus uhkaa tuntemaamme kulttuuria

(Mielipidekirjoitus julkaistu Länsiväylässä [Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi] 02.12.2009).


Monikulttuurisuus uhkaa tuntemaamme kulttuuria


”Onko kaikki oikeutettavissa väittämällä, että tämä kuuluu kulttuuriini?”

Iso-Britannian Työväenpuolue avasi maan rajat valtavalle maahanmuutolle
”hieroakseen oikeiston kasvoille monimuotoisuutta”. Valittua politiikkaa
perusteltiin taloudellisilla syillä. Todellisuudessa Iso-Britanniasta
haluttiin tehdä ”oikeasti monikulttuurinen maa”.

Maahanmuuttopolitiikkaa hallitsivat ideologiset syyt. Taloudelliset syyt
keksittiin, jotta asia voitaisiin perustella äänestäjille. Mitä enemmän
Suomen maahanmuuttopolitiikkaa seuraa, sitä selvemmäksi käy että olemme
Iso-Britannian tiellä.

Neuvostoliiton utopia kaatui omaan mahdottomuuteensa. Vasemmisto kautta
Euroopan on ottanut uudeksi kiintotähdekseen monikulttuurisuuden,
ajatuksen eri kulttuurien toisiaan rikastavasta yhteiselosta valtion
sisällä. Euroopassa vallalla oleva kulttuurirelativismi on antanut
pikkusormen kulttuureille, joiden arvot eivät vastaa länsimaista
oikeustajua sekä eurooppalaisia kristillisestä etiikasta ja antiikin
filosofiasta kumpuavia arvoja.

Ajatushautomo Demosin tulevaisuudenkuvassa ”Samoilla lauteilla 2030”
väitetään, että ”monikulttuurisuus on Suomen – ja muiden – väistämätön
tie.” ”Vain yhteen suuntaan päästävien Gore-Tex -rajojen aika on ohi. Sen
kanssa voi joko opetella elämään tai kiukutella ja ottaa turpiinsa”.
Harvat haluavat rajoja sulkea, mutta useat kannattavat hallittua ja
työperusteista maahanmuuttoa. Suvereenin valtion kansalaisilla on
parlamentaaristen edustajiensa kautta päätäntävalta.

Demosin mielestä ”monimuotoisiin” eli maahanmuuttajavaltaisiin kouluihin
tulisi panostaa palkkaamalla muita kouluja enemmän työntekijöitä, vaikka
muutoin koululaitos säästää kaikesta mahdollisesta. Maahanmuuttajien
”eriytyminen voidaan nähdä myös mahdollisuutena”. Missään ei lue, että
kuinka pitkälle eriytyminen saa mennä, ennen kuin se muuttuu
mahdollisuudesta esteeksi. Onko kaikki oikeutettavissa väittämällä, että
tämä kuuluu kulttuuriini?

Kirjoituksessa myönnetään, että ”maahanmuuttajista ei ole tilkkeiksi
niille alueille ja niihin ammatteihin, joille kantaväestöä ei riitä tai
saada”. Oikea syy maahanmuuton lisäämisen on Iso-Britannian tapaan
ideologinen.

Poliittisen eliitin mielestä monikulttuurisuus on myös Suomen tie,
vaikka siitä uhkaa tulla tuntemamme ja arvostamamme eurooppalaisen
kulttuurin tuho. Kuten professori Timo Vihavainen on kirjoittanut,
kyseessä on ”hulluuden riemumarssi”.

”Suomeen muuttaa konservatiivistenkin arvioiden mukaan seuraavan 20 vuoden
aikana noin 200–300 000 uutta ihmistä”, Demos kirjoittaa. Kommunismin
tapaan eliitti laittaa tavallisen kansan oman yhteiskunnallisen kokeensa
maksumieheksi ja vaikenee täysin sen epäkohdista.

Simon Elo
Valtiotieteiden ylioppilas
Espoon perussuomalaisten hallituksen jäsen

(Mielipidekirjoitus on lyhennetty versio blogikirjoituksestani ”Monikulttuurisuutta kansalta kysymättä”).

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu