Veteraanipäivä velvoittaa muistamaan ja opettamaan

Tänään vietetään yhtä tärkeimmistä virallisista juhlapäivistämme eli kansallista veteraanipäivää.

Veteraaniksi tullaan sodan kautta. Sota näyttäytyy nykypäivän nuorille kaukaisena asiana. Nykyiset sodat kuten esimerkiksi Afganistanin operaatio eivät ole osa suomalaisten nuorten arkea. Sota ei kosketa edes lähipiirin elämää, kuten vielä muutama sukupolvi sitten. Sen vuoksi käsitys sodasta on hämärtynyt siihen, mitä nuori näkee elokuvissa tai videopeleissä.

Itsenäisyys nähdään herkästi itsestäänselvyydeksi, vaikka yhä useat kansat elävät ilman itsemääräämisoikeutta. Itsenäisyyden asia ei vanhene koskaan.

Kirjoitin jo vuonna 2012 Suomen sotaveteraaniliiton jäsenlehteen, että Sotaveteraaniliiton järjestöllinen luonne muuttuu väistämättä seuraavien vuosikymmenien aikana. Sotaveteraaniliiton merkitys ei vähene, vaikka työnkuva muuttuu. Tulevaisuudessa, kun veteraanit eivät itse ole kertomassa kokemuksistaan, on Sotaveteraaniliiton kunniatehtävä jakaa nämä kokemukset uusille sukupolville. Liitto toimisi asiantuntijatahona.

Liiton perusajatusta, maanpuolustushengen vahvistamista ja jäsenien eli veteraanien palvelemista, täytyy tietysti jatkaa vakaasti. Sotaveteraaneille on tarjottava hyvät eläkevuodet – tämä on poliitikolle menoerä, jossa ei saa tarttua hintalappuun. Sinisen eduskuntaryhmän puheenjohtajana uskon ja toivon, että voimme lähivuosina tarjota nykyistäkin enemmän varoja sotaveteraanien hyväksi.

Myönteinen kansallinen itsetunto antaa suomalaisille vankan perustan kanssakäymiseen monimuotoisen maailman kanssa. Suomalaisuus, jota olemme historiassa puolustaneet, on omaperäinen vahvuutemme, jonka voimme maailmalle lahjoittaa.

Sotaveteraaniliitto on toimija, joka omalla toiminnallaan luo yhteiskuntaamme suomalaisuutta arvostavan ilmapiirin. Toivon, että Sotaveteraaniliitto käy tarvittavan uudistustyön ja jatkaa merkittävänä yhteiskunnallisena voimana.

Kiitän Sotaveteraaniliittoa lämpimästi tänä vuonna saamastani liiton ansiomitalista, joka velvoittaa minua jatkamaan toimintaa veteraanityön hyväksi.

Muistan kuinka lapsena ihmettelin pirtin seinällä ollutta kahden vakavailmeisen nuoren sotilaan kuvaa. Kummatkin olivat isoäitini puolison sodassa kaatuneitä veljiä. Voimme vain kiittää heidän sukupolveaan uhrauksista Suomen itsenäisyydelle. 

Hyvää kansallista veteraanipäivää!

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu