VR ei jää vapautuksen jalkoihin
Rautatielaki uudistuu, ja sen myötä rautateiden henkilöliikenne ollaan avaamassa kilpailulle. Se tarkoittaa, että jatkossa kansalaisella on valittavanaan useampia liikenneyhtiöitä junalla matkatessa. Uudistuksen tarkoituksena on, että kilpailu lisää liikennettä raiteilla ja laskee lippuhintoja asiakkaille. Niin kävi myös linja-autoliikenteen vapautuksessa.
Rautatielain uudistaminen ja kilpailun vapauttaminen on hyvä asia, mutta VR ja sen työntekijät on huomioitava uudistuksessa reilusti. Tätä olemme Sinisissä painottaneet. Siksi iloista on, että nyt on vihdoin löytynyt yhteinen näkemys kilpailun avaamisesta VR-konsernin ja valtion välille. VR:n hallintoneuvoston puheenjohtajana olen tyytyväinen, että saatu ratkaisu huomioi myös VR:n ja sen työntekijöiden aseman.
Rautateiden henkilöliikenteen kilpailun avaaminen aloitetaan Etelä-Suomen taajamajunaliikenteestä, joka avataan kilpailulle HSL:n lähijunaliikenteen tapaan kesällä 2022. Samassa yhteydessä perustetaan kolme erillistä yhtiötä eli kalustoyhtiö, kiinteistöyhtiö ja kunnossapitoyhtiö. VR sitoutuu luovuttamaan kaikki kilpailun järjestämisen kannalta oleelliset tiedot niin, että sillä ei vaaranneta VR:n liikesalaisuuksia tai heikennetä sen kilpailukykyä.
Nyt syntynyt neuvottelutulos on esimerkki toimivasta uudistuksesta suomalaisten hyväksi. Sinisten tavoitteet Suomen rakentamiseksi perustuvat juuri sellaiseen inhimilliseen uudistamiseen, jossa yhteiskunnan rakenteita muutetaan turvaten suomalaiset työpaikat ja suomalaisten arjen palvelut.
Kommentit (0)