Asioista niiden oikeilla nimillä

Vierailin tänään Turussa, jossa siniset tarjoilivat Yliopistonkadun vaalimökillä hengenravinnon lisäksi Satu Anttilan tekemää hyvää papusoppaa. Kiitos kaupunginvaltuutettu Jaana Auvinen (sin.) ja kumppanit tekemästänne hienosta työstä.

Ihmiset olivat huolissaan siitä, että uuden hallituksen muodostaminen tulee kestämään pitkään. Oikeassa ovat. Suomessa ei ole uutta hallitusta ennen eurovaaleja.

Suurin virhe on jos muut puolueet ajavat perussuomalaiset ulos ennen kuin hallitusneuvotteluihin on päästykään. Perussuomalaiset eivät halua suin surminkaan hallitukseen, vaan perussuomalaiset haluaa luoda vaikutelman, että heitä syrjitään.

Lopulta hallitusneuvotteluiden päätteeksi perussuomalaiset rätkäyttää sellaiset ehdot, että he itsekin tietävät, että ei niitä hyväksytä. Joten jos vaalien jälkeen ei ole yhtään puoluejohtajaa marttyyrin viittaa kantamassa niin olen yllättynyt. Mitä tekee puolueella, joka ei uskalla ottaa ja käyttää valtaa?

Uuden hallituksen muodostamisessa tulee kestämään niin pitkään, että alkaapa keskustelupalstoilla nousta lopulta sekin ääni, että "eihän se Sipilän hallitus ollutkaan hassumpi…" Saati sitten jos punavihreä hallitus pääsee vauhtiin ja tärvelemään Suomen talouden ja työllisyyden.

Sen punaiset tärvää, minkä siniset turvaa. Vastustan punavihreää hallitusta jokaisella solullani tästä tuomiopäivään asti.

Näin sanoin Ylen vaalikeskustelussa tiistaina.

Mikä oli taktiikkani vaalikeskusteluun?

All in.

Tehdään kerralla selväksi, että mikä erottaa siniset punavihreistä. Samalla kertoen konkreettisia keinoja, joilla työllisyyttä voidaan edistää. Saamani palautteen perusteella onnistuin vähintäänkin kohtuullisesti herättämään ihmisiä.

Asioista pitää puhua niiden oikeilla nimillä, niin kyllä ihmiset ymmärtävät. Vastikkeeton perustulo on laiskottelustipendi. Niin yksinkertaista se on.

 

Kolme keskeisintä keino työllisyyden nostamiseen:

 

1. Toimivat oppisopimusmarkkinat. Palkkatukea ja oppisopimusta on yhdistettävä nykyistä enemmän.

2. Työministeri Jari Lindströmin (sin.) aloittaman Työkykyohjelman esittämien toimenpiteiden toteuttaminen osatyökykyisten työllistämiseksi

3. Laaja yhteiskunnallinen sitoutuminen 75 prosentin työllisyystavoitteeseen ja sen vaatimiin toimenpiteisiin.

 

Eilen oli eduskunnassa valtiopäivien päättäjäiset. Miten sunnuntain vaaleissa käykään niin päällimmäiset tunnot ovat nyt haikeus ja kiitollisuus. Haikeus siitä, että neljä vuotta sai tehdä töitä ainutkertaisen porukan kanssa. Samaa kokoonpanoa ei tule enää koskaan. Kiitollisuus siitä, että Luoja on armossaan antanut mahdollisuuden edustaa kansaa valtiopäivillä. Se on ilo ja kunnia, jota ei kukaan voi viedä pois.

Sen verran olen neljän vuoden aikana kansanedustajana oppinut, että mielelläni käyttäisin opittua isänmaan hyväksi ja vastavoimaksi punavihreiden tuhoisalle linjalle.

Turku on hieno kaupunki. Valmistuin aikanaan Turun yliopistosta valtiotieteiden kandidaatiksi. Sen jälkeen politiikka vei mennessään ja yli kymmenen vuotta myöhemmin olen yhä samalla tiellä.

Mihin tie lopulta vie, sen Luoja yksin tietää.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu