Rauhansaattueen irvikuva

Hamas sai jälleen propagandavoiton, kun media kautta maailman ilmoitti Israelin ”hyökänneen kansalaisaktiivien rauhansaattuetta vastaan”. Järjestö kehoittikin ihmisiä osoittamaan mieltään Israelia vastaan eri puolilla maailmaa. Mikäs sen kunniakkaampaa kuin osoittaa mieltään Hamasin kehoituksesta.

YK:n ihmisoikeusneuvoston mukaan on järkyttävää, että apusaattuetta vastaan käytettiin väkivaltaa. Ihmisoikeusneuvostossa muslimimailla on suhteeton vaikutusvalta, joten kommentti ei ole yllätys. Jotain muslimimaiden mentaliteetista Israelia kohtaan kertoo se, että maa varoittaa kansalaisiaan matkustamasta Turkkiin, josta suuri osa laivaston jäsenistä on kotoisin. Turkkia sentään pidetään maltillisena muslimimaana. Varoitus oli aiheellinen, sillä 10 000 turkkilaista osoitti Istanbulissa mieltään Israelia vastaan huutaen ”Israelin hukkuvan vereen”.

Väkivallan käyttö on aina tappio, mutta Israelin tekojen kauhisteluun keskittynyt media ei juurikaan käsittele tapahtuneen toista puolta. Israelin armeijan kuvaamasta videosta voi nähdä, kuinka turkkilaisalus Mavi Marmaran ”rauhanaktivistit” hyökkäävät laivan kannelle helikoptereista laskeutuvien israelilaissotilaiden kimppuun. Todellisuudessa hyökkääjiä olivat siis aktivistit, eivät israelilaissotilaat. Aktivisteille tiedoksi vanha amerikkalainen viisaus: ”Don’t bring a knife into a gunfight”.

Videon lopussa näytetään, että laivalta löytyi muun muassa Jenix-pippurisumutetta. Toinen video tapahtumista on kuvattu ylhäältä UAV-lentokoneesta. Siinä näkyy kuinka aktivistit saartavat sotilaan, yrittävät kidnapata hänet ja heittävät kranaatteja. Mielenkiintoisesti olivat rauhanmiehet valmistautuneet tapaamiseen. Israel syyttääkin laivan toiminnan organisoinutta turkkilaista ja islamilaista kansalaisjärjestöä IHH:ta terroristiyhteyksistä. Lisätodisteita asiasta tarjoaa australialaisen Herald Sunin ansiokas kirjoitus, jollaisia suomalaiselta medialta on turha odottaa.

Palestinian Media Watchin tarjoamassa Al-Jazeeran uutisessa näytetään kohti Gazaa matkaavia ”rauhanaktivisteja”, jotka laulavat juutalaisvastaisia taistelulauluja. Haastatellun naisen mukaan saattueella voi olla vain kaksi hienoa lopputulosta – marttyyrikuolema tai pääsy Gazaan. Sama viesti kerrotaan Hamasin Al-Aqsa-televisiokanavalla, jonka mukaan marttyyrikuolema on ensisijainen vaihtoehto. ”Rauhanaktivisteilla” ei ollut mielestään kuin voitettavaa.

Israelin armeijan kommandoilla oli tuliaseet vain itsepuolustusta varten ja ensi sijassa oli tarkoitus käyttää värikuula-aseita. Videolla nähtävään aggressioon oli kuitenkin pakko vastata kovilla itsepuolustuksen vuoksi. Kahdeksan sotilasta sai vammoja, joista kaksi vakavia.

”Kimppuumme hyökättiin, ja meitä hakattiin metallitangoilla ja puukotettiin. Jossain vaiheessa meitä myös ammuttiin”, kuvaili yksi hyökkäykseen osallistuneista kommandoista Helsingin Sanomien mukaan.

”He ryntäsivät päälleni, hakkasivat minua kepeillä ja veivät kiväärini. Vedin pistoolini esiin, eikä minulla ollut muuta vaihtoehtoa kuin ampua”, toinen kertoi. Osa laivan valtaukseen osallistuneista sotilaista paiskattiin laivan yläkannelta alemmalle kannelle.

Kaiken tämän voi nähdä Israelin armeijan kuvaamalta videolta. Armeija alkoi kuvata videoita operaatioistaan YouTubeen pari vuotta sitten, kun se ymmärsi Hamasin ja Hizbollahin muutoin voittavan sodan ihmisten mielistä. Haluttiin näyttää asioiden toinen puoli. Media kuitenkin suhtautuu Israelin armeijan materiaaliin pelkkänä propagandana, mutta ottaa ”rauhanaktivistien” ja palestiinalaisjärjestöjen kertomukset lähes sellaisenaan.

Tämä ”rauhansaattue” on samanlainen rauhan irvikuva kuin kylmän sodan aikaiset, Neuvostoliiton tukemat rauhanliikkeet. Konfliktin toinen osapuoli eli Hamas käyttää hyväuskoisia ja tietämättömiä hölmöjä hyväkseen. Heitä näköjään löytyy Suomestakin.

Kummasti nämä samat ihmiset ovat aina silloin hiljaa, kun israelilaisessa ostoskeskuksessa, ravintolassa tai bussissa räjähtää itsemurhapommittaja. Silloin emme näe länsimaissa boikotteja tai mielenosoituksia, saati sitten todellisia rauhansaattueita. Vain haukottelua ja lakonisen toteamuksen, että ”eivätkö ne osaa olla rauhassa”.

Yksipuolisesti Israelia syyttävät voisivat miettiä, että mitä Israel hyötyisi siitä, että se ampuisi vaarattomia siviilejä? Israel varoitti saattuetta siitä, että sitä ei tultaisi päästämään saartorenkaan läpi ja tarjosi mahdollisuutta kuljettaa avustustarvikkeet Ashdodin sataman kautta maateitse Gazaan. Ratkaisu ei kelvannut, koska saattueen tarkoituksena ei ollutkaan humanitaarinen apu, vaan yksinkertaisesti provokaatio. Israelissa syytettyjen penkillä ei pitäisikään olla operaatioon osallistuneiden kommandojen, vaan korkean sotilasjohdon. Israel käveli suoraan ansaan.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu