Johtajat vaihtaneella Keskustalla syytä pelkoon

Keskusta valitsi odotetusti puheenjohtajakseen Mari Kiviniemen ja puoluesihteerikseen Timo Laanisen, josta keskustalaisille lämmin kiitos. Parempaa ei olisi perussuomalainen voinut toivoa.

Suorapuheinen Paavo Väyrynen, tahtopoliitikko Mauri Pekkarinen tai jopa sympaattinen Timo Kaunisto olisivat voineet tukkia keskustaväen vuotoa Perussuomalaisiin, mutta cityliberaalista ja harmaasta Kiviniemestä siihen ei ole. Valinta nostaa puolueemme osakkeita maaseudulla ja erityisesti Pohjois-Suomessa, kuten oululainen Veli-Pekka Kortelainen toteaa. Keskusta yrittää parantaa imagoaan muun muassa antamalla rahaa hyväntekeväisyyteen. Ei kai sentään veronmaksajien kustantamaa puoluetukea?

Uusi Suomi kirjoittaa, että ”Keskustan puoluejohto on nyt vahvasti Etelä-Suomesta”. Erikoisinta asiassa on se, että Keskusta ei ole pääkaupunkiseudulla läheskään yhtä merkittävä tekijä kuin valtakunnallisesti. Kuntavaaleissa 2008 se sai Espoossa 4,2, Vantaalla 5,6 ja Helsingissä 5,3 prosentin kannatuksen. Kiviniemi oli viime eduskuntavaalien ainoa valittu keskustalainen Helsingin vaalipiiristä.

Perussuomalaisten ja Keskustan vaalimenestyksessä onkin yksi keskeinen ero – Perussuomalaiset menestyy sekä maaseudulla että suurissa kaupungeissa. Kuntavaaleissa 2008 puolue sai Espoossa 11,6, Vantaalla 9,8 ja Helsingissä 5,3 prosentin kannatuksen. Ylen gallupin mukaan Perussuomalaisten valtakunnallinen kannatusprosentti on tällä hetkellä 9,6, joten vielä parempaa on lupa odottaa vuoden 2012 kuntavaaleissa.

Yleensä keskustavaikuttajat ovat suhtautuneet Perussuomalaisiin väheksyvästi, mikä on kostautunut vaali vaalien jälkeen. Viime eduskuntavaaleihin verrattuna keskusta on menettänyt kannatustaan lähes neljä ja puoli prosenttiyksikköä. Suurinta kunnioitusta on esittänyt edellinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen, joka vuonna 2007 ehdotti puolueiden yhdistämistä. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kysyi osuvasti, että ”kun meitä ei voi lyödä, niin täytyykö meitä sitten syleillä?”

Ei siis ihme, että Keskustan puoluekokouksessa pelättiin keskustavaikuttajien vuotoa Perussuomalaisiin. Ylen mukaan Isojokelainen Esa Herrala kertoi olevansa huolestunut siitä, että sellaiset keskustalaiset kuntavaikuttajat, jotka uskaltavat kertoa kantansa esimerkiksi maahanmuutosta ja ydinvoimasta, siirtyvät Perussuomalaisten riveihin.

Herrala ei saanut aiheelliseen kysymykseensä vastausta, mikä yksinkertaisesti johtuu siitä että johtajilla ei ole ratkaisua. Vuoto jatkuu eikä sitä Kiviniemellä tukita. Pohjalainen toteaa kolumnissaan, että ”tällä menolla puolue [Perussuomalaiset] ottaa olympialaisissa vihatun, mutta Suomen poliittisessa elämässä halutun neljännen sijan ensi huhtikuun vaaleissa”.

Jopa Helsingin Sanomat sen jo myöntää – Perussuomalaiset on tunkeutunut merkittävien poliittisten puolueiden joukkoon.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu