Pride-isku ja ekoterrorismi rinnastettavissa

Kansanedustaja Jyrki Kasvi (vihr.) ihmettelee blogissaan sitä, että Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini rinnasti Helsingin Sanomissa Pride-iskun turkistarhaiskuihin.

Kasvin mukaan turkistarhaiskut ovat ”pahimmillaan eläinrääkkäystä.”

Väärin.

Turkistarhaiskut ovat kyllä eläinrääkkäystä, mutta myös paljon muuta. Ne vahingoittavat vakavasti turkistarhaajan yksityisomaisuutta ja vaarantavat laillisen elinkeinon ja toimeentulon. Ala työllistää Kauppalehden mukaan suoraan ja epäsuorasti 17 500 ihmistä. Vihreä työministerimme vaati koko alan alasajoa – keskellä taantumaa.

Turkistarhaiskut ovat vain osa laajempaa ekoterrorismin ilmiötä. Siihen on kuulunut myös suoraan ihmishenkiä uhanneet iskut kuten turkulaisen turkisliikkeen tuhopolttoyritys osoittaa. Viisikerroksisen kerrostalon alakerrassa sijaitseva turkisliike sytytettiin sisältä. Liikkeen yläpuolella nukkui 79 asunnossa kymmeniä, ehkä jopa yli sata ihmistä. Palo olisi pelastuslaitoksen mukaan levinnyt pystysuunnassa erittäin nopeasti. Talossa asuu muun muassa lapsia ja liikuntarajoitteisia vanhuksia.

Tamperelaisen turkisliikkeen ikkunat lyötiin rikki viimeisimmän kerran kesäkuussa. Aamulehti kertoo, että kauppiaan laskelmien mukaan liike on joutunut vastaavan ilkivallan kohteeksi muutaman viime vuoden aikana yli sata kertaa. Myös yrittäjän kotirauhaa on häiritty. ”Ne ovat niitä Oikeutta eläimille -järjestön kavereita,” kauppias toteaa. Hänen mukaansa ”ydinporukka on näissä kaikissa järjestöissä [Animalia, Oikeutta eläimille ja Eläinten vapautusjärjestö] sama”.

Kasvin puoluetoverin, Anni Sinnemäen entinen eduskunta-avustaja Salla Tuomivaara oli yksi Oikeutta eläimille-järjestön perustajista. Tuhopolttoyrityksestä epäilty toimi yhdyshenkilönä Oikeutta eläimille -järjestön sikala- ja turkiseläinkampanjoissa, mutta silti emme ole kuulleet vihreiden tuomiota asiasta. Eikä tarvitsekaan, sillä eihän joka asiaa ole aikaa lähteä tuomitsemaan.

Ongelma on vain se, että vihreät vaativat moista muilta jokaisessa käänteessä, vaikka asia ei mitenkään ryhmään liittyisikään. Tärkeintä on vain heille edullinen imagotilanne.

Vihreät haluavat kerätä irtopisteet mediassa. Jyrki Kasvi ei tee siinä poikkeusta.

Pöyristyttävintä on se, että blogikommentissaan Kasvi toteaa, että ”arvokonservatiivit vastaavat kritiikkiin” osoittaen uutista iskusta SETA:n tiloihin. Kasvi rinnastaa minun kaltaiseni arvokonservatiivin väkivaltaisia iskuja tekeviin höyrypäihin, mutta lisäksi natseihin:

”Ei tarvitse mennä 70 vuotta kauemmas historiaan, kun seksuaalivähemmistöjä tapettiin Euroopassa teollisesti – – haluavatko seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaisia oikeuksia vastustavat arvokonservatiivit todella samaistua näihin esikuviin?”

Kukaan ei saa minun kirjoissani erityiskohtelua – eivät Pride-iskun tekijät eivätkä ekoterroristit. Tuomitsen täysin kaikki väkivallan teot oli sitten kyseessä mikä ryhmä tahansa. Vääryydella ei saavuteta mitään hyvää.

Kasvilla ei ole mitään perusteita paheksua Timo Soinin sanavalintaa. Kasvin väitteet sen sijaan eivät kestä lähempää tarkastelua, vaan osoittautuvat kömpelöksi arvokonservatiivien leimaamisyritykseksi. Kasvi osoittaa juuri sellaista ”suvaitsevaisuutta”, jota inhoan.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu