Keskusta paniikin vallassa

Perussuomalaisten
kansanedustaja Raimo Vistbacka häädettiin ulos Pohjoismaiden
neuvoston keskiryhmän kokouksesta. Mitä nuoret edellä, sitä
vanhat perässä, sillä aiemmin Perussuomalaisten Nuorten edustaja
Antti Rantakokko jätettiin keskiryhmän ulkopuolelle.

Asiaa ajaneen keskiryhmän
pääsihteerin Terhi Tikkalan (kesk.) mukaan syynä on
”oikeistolaisten populistipuolueiden rynnistys Suomessa ja
Ruotsissa”.

Tikkalalla ei ole mitään
syytä tulkita sitä, mihin Perussuomalaiset poliittisella kartalla
kuuluvat. Taloustutkimus teki tutkimuksen Perussuomalaisten
kannattajista helmikuussa 2009, jonka mukaan puolue on poliittisen
kartan keskustalaisin. Jos me emme kuulu keskiryhmään, ketkä
sitten?

Teko on keskustan törkeää
vaalipeliä. Perunakuopasta on viimein noustu, mutta vaaleissa tie
vie perunateatteriin – se saa puntit tutisemaan. Teko osoittaa
vanhan puolueen vääristyneen demokratiakäsityksen.
Perussuomalaiset rajataan ulos, kun kannatus kasvaa korkoa.

Minkään maan
vaalitilanteen ei pitäisi vaikuttaa siihen, kenen kanssa
Pohjoismaiden neuvostossa tehdään yhteistyötä.

Perussuomalaiset Nuoret
ovat valmiita tekemään yhteistyötä kaikkien poliittisten
nuorisojärjestöjen kanssa. Jopa keskustan.

(Perussuomalaisten Nuorten hallituksen kannanotto 3.11.2010)

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu