Suomalainen imaami vaatii sharia-lakia

”Maltillisen” suomalaisen imaamin Anas Hajjarin mukaan vähintä mitä voisi tehdä, olisi kouluttaa lisää islamilaisia tuomareita. Hajjar vahvistaisi islamilaisen lain, sharian, asemaa esimerkiksi avioeroissa.

On se vain onni, että saimme maltillisen imaamin Suomen islamilaiselle yhdyskunnalle. Jos maltillinen imaami haluaa soveltaa sharia-lakia yli Suomen oikeusjärjestelmän, voin vain kuvitella mikä olisi fundamentalistin vaatimus.

Hajjarin vaatimuskin on hänen mukaansa vain vähintä, mitä voisimme tehdä.

Britanniassa ja useissa muissa Euroopan maissa toimii jo sharia-tuomioistuimia, jotka tekevät lainvoimaisia päätöksiä. Hajjar selvästi haluaisi viedä Suomen samaan suuntaan. Ennakoin kehityksen viime vuoden elokuussa.

Britanniassa toiminta alkoi samalla, jossain määrin ulkopuolisille
harmittomalla tavalla. Shariatuomioistuimet perustuivat
vapaaehtoisuuteen eivätkä ne voineet tuomita kuin maan lain mukaan, mutta jos antaa pikkusormen, se
vie koko käden.

Edesmeneen imaamin Khodr Chebabin mukaan myös Suomessa on satoja epävirallisia, pelkästään islamin lakien mukaan solmittuja avioliittoja. Islamissa uskonto ja maallinen valta eivät ole toisistaan erillisiä
samalla tavalla kuin lännessä. Moskeija on epävirallisten liittojen ongelmien ainoa ratkaisija. Kuten Hajjar sanoo, avioerossa ”Suomen lain tuomio ei riitä, eikä nainen voi mennä uusiin naimisiin.”

Useat eivät tiedä, että Helsingin Islam-keskuksessa toimii jo islamilainen ”sovittelulautakunta” eli käytännössä shariatuomioistuin. ”Sovittelulautakunta” edustaa rinnakkaista oikeusjärjestelmää, joka ei noudata länsimaisia oikeusperiaatteita.

Puhdasoppisen islamilaisen käsityksen mukaan sharia on ainoa
legitiimi oikeuskäytäntö koko maailmassa ja se koskee yhtä lailla
muslimeja ja ei-muslimeja.

Kun Päivi Räsänen kertoo avioliittokäsityksensä, häntä pidetään vanhoillisena ja ahdasmielisenä kristittynä. Kun Timo Soini kertoo uskostaan, hän on ”jyrkkä uskonmies”.

Kun Hajjar kertoo astetta tiukempia näkemyksiä, hän ”ajaa maltillista linjaa”.

Hän ei ole kokemukseni mukaan ainoa ”maltillinen” imaami Suomessa.

Päättäjien munattomuudessa piilee Hajjarin toivo.

Suomalaiset taipuvat kuin ruohonkorsi tuulessa. Kuten aina ennenkin.

Islamisaatioon alistujat eivät vaadi todellista integroitumista, vaan loisivat
monikultturismin nimissä Suomesta pikku-Lähi-idän.

Aito Lähi-itä saa riittää.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu