Terrori-isku meidän ovellamme

Islamisti teki itsemurhaiskun Tukholmassa Drottninggatanilla, joka on yksi Tukholman vilkkaimmista ostoskaduista. Onneksi miehen kuudesta putkipommista vain yksi räjähti ja surmansa sai vain tekijä. Ruotsin televisio SVT kertoo, että miehen läheisyydestä olisi löytynyt
myös nauloilla täytetty reppu. Tekijä tuskin toimi yksin.

En voi sanoa, että olisin yllättynyt.

Kysymys kuuluukin, että mitä Suomi aikoo tehdä estääkseen vastaavat teot täällä?

En ole yllättynyt, jos vastaus on että ”ei mitään”. Supo jo väittää, että iskusta ei ole mitään uhkaa Suomelle.

Jotain on pakko tehdä tai Tukholman pommi olisi aivan hyvin voinut olla meidän ovellamme.

 

Vihreiden Jukka Relanderin mukaan ”mielenkiintoiseksi islamin tekee se, että rakenteensa vuoksi sharia on
täynnä ristiriitoja. Seurauksena on savolainen oikeuskäytäntö: vastuu
siirtyy tulkitsijalle.”

Selvä, vastuu on nyt tulkitsijalla, kun luemme Tukholman iskun tehneen viestiä:

– Nyt teidän lapsenne, tyttärenne ja siskonne kuolevat samalla tavalla
kuin meidänkin veljemme ja siskomme ja lapsemme ovat kuolleet — On aika iskeä, älä odota pidempään. Toimi ja ota mukaasi mitä sinulla on
vaikka se olisi veitsi, mutta tiedän että teillä on muutakin kuin veitsi.

MTV3:n tulkinta on, että ”itsemurhapommittaja kritisoi Muhammad-pilapiirroksia”.

”Kritisoi” on heikko ilmaus, kun toinen haluaa räjäyttää kappaleiksi. Tarkoitus oli nimenomaan tappaa toisia eikä vain itseä, kuten Helsingin Sanomat antaa ymmärtää.

Tulkintani on, että pommittajan tavoitteena on tuhota Ruotsi ja länsimaalainen kulttuuri sellaisena kuin me sen tunnemme. Tähän hän kannustaa myös muita.

Kun pommittaja ryhtyi tekoonsa, vastuu siirtyi täysin hänelle.

Mutta eiköhän joku vielä keksi, että tämä on yksittäistapaus. Johtunee ruotsalaisen yhteiskunnan sisäänrakennetusta rasismista. Tekeväthän kantaruotsalaisetkin itsemurhaiskuja. Suomessa ei olla pekkaa pahempia!

Sillä eihän voi olla, että kauhistuttava teko johtui pelkästään tekijän motiiveista? Syy on aina meissä, sillä syy ei voi näiden ihmisten logiikalla koskaan perimmiltään olla ”siinä toisessa”.

Relander kirjoittaa, että ”Samuel Huntingtonin huterahko teesi sivilisaatioiden törmäyksestä on
osoittautumassa itseään toteuttavaksi ennusteeksi, joskin vain
länsimaisten mielikuvissa.”

Kaiken maailman Relandereiden kannattaisi laskeutua reaalimaailmaan Euroopan kaduille. He saisivat kertoa iskuissa olleille, että kyse on vain mielikuvista.

Aave leijuu Euroopan yllä.

0
simonelo
Kokoomus Espoo

Perheenisä. Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Länsi-Uudenmaan varavaltuutettu. Oikeistolainen.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu