Juti valittava hallitustunnustelijaksi

Timo Jutila on ainoa suomalainen, joka on voittanut kaksi kertaa jääkiekon maailmanmestaruuden.

Suomi tarvitsee koko kansaa yhdistävän hallitustunnustelijan, jolla on kaikkien osapuolten vankkumaton kunnioitus. Kuka olisi tehtävään parempi kuin Jutila?

Juti ei oranssia pikkutakkiaan käännä ja osaa rillata neuvottelukumppaneita. Juti ei turhia äkseeraa, mutta tarvittaessa hanska nousee kuin Kobran käsi.

Nyt on se paikka, että tarvitaan kaveri joka osaa naattia hommasta. Jutin voimalla täräytettäisiin neuvottelut ylämummoon. Juti vie Jyrki Kataisen paikan luontevasti jo siksi, että on myöskin kokoomuslainen.

Jutilalla on heikkous, joka muistuttaa Kataisen suhdetta Euroopan unioniin. Mitä tahansa Juti tekeekin niin herää epäilys, että taustalla vaikuttaa Kalervo Kummola. Juti myös kuvittelee pikkutunneilla olevansa maalivahti ja tavoittelee siksi korkeampaa prosenttia.

Samalla olisi vaihdettava muut eduskuntapuolueiden puheenjohtajat jääkiekkomaajoukkueen avainhenkilöihin. Ei muuta kuin lapa jäähän ja nimi lehteen.

Timo Soini vaihtuu Mikael Granlundiin – kummatkin saivat aikaan ison jytkyn, mutta näyttävästä ilmaveivistä huolimatta yksi mies ei tee hallitusta eikä yksi mies tee joukkuetta.

Jutta Urpilainen saisi antaa paikkansa Petri Matikaiselle, joka talutti Pasi Nurmista lentokoneesta kuin Urpilainen Paavo Arhinmäkeä hallitusneuvotteluissa. Ikävä kyllä todellisia pomoja ovat Eero Heinäluoma ja Jukka Jalonen.

Petri Vehasella on Anni Sinnemäen mentaliteetti. Tulos tai ulos – siinä ei auta hellurei eikä hellät tunteet. Silti kaveri vain putkahtaa tolppien väliin illasta toiseen. Kun vihreiden kokouksessa kysyttiin hallitushaluista, niin käsiä nousi pystyyn kuin politbyroon aamukokouksessa.

Paavo Arhinmäen paikan vie Pasi Nurminen. Kummatkin kompastuivat kriittisellä hetkellä. Kuultuaan mahdollisesta hallituspaikasta Arhinmäen kädet tärisivät kuin ensimmäisillä treffeillä sillä nuorella miehellä, joka kyseli että ”joko saa pitää kädestä, joko saa pitää kädestä?”

Mikko Koivu on kuin ilmetty Mari Kiviniemi.  Kummatkin pyrkivät pois isonveljen varjosta – Koivu isoveli Sakun ja Kiviniemi Matin. Edellinen onnistuu, jälkimmäinen ei. Vaikka Kiviniemellä tekee kipeää, ei tunnu haittaavan. Paavo Väyrynen nakkelee isällisiä ohjeita takavasemmalta kuin Jukka Koivu konsanaan.

Päivi Räsänen luovuttaa puheenjohtajuuden Juha-Matti Aaltoselle, jota vaivasi tehottomuus. Räsäsellä olisi ollut paikka saada arvokonservatiivien äänet jo vuosien ajan, mutta miksi hän ei laukonut?

Jos Marko Kiprusoff pelaisi vielä maajoukkueessa, hän astuisi Stefan Wallinin paikalle. Kumpikin on tunnettu siitä, että vaikka homma ei luonnistuisikaan, niin tämä nimi löytyy joukkueesta. Se johtuu siitä, että kaverit syöttävät muille taitavasti, vaikka oma pää tulisi hoidettua huonosti. Kiprusoff pelasi viimeksi Ranskan liigassa – ei olisi vaikea kuvitella Wallinin viettävän politiikan ehtoovuosiaan europarlamentissa, jos sellainen on silloin vielä pystyssä.

Kuin pullona maalin päälle Antero Mertaranta on valittava presidentiksi, kun presidenttipeli on levinnyt kuin juustoleivät ja tarvitaan lisää virtaa moottoriin.

Kuka hallitusneuvotteluissa onkaan, neuvoni on yksinkertainen: painikaa, vääntäkää, tehkää kaikkea mitä laki sallii.

Nyt kaikki muistuttavat niitä kuuluisia vanhoja miehiä, jotka jännittävät pääsevätkö saatille.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu