Ajatuksia Israelin matkalta ja Lähi-idän konfliktista

Osallistuin viime viikolla Perussuomalaisten Nuorten edustajana viisipäiväiselle delegaatiomatkalle Israeliin. Mukana oli edustajat myös Kokoomuksesta, Kristillisdemokraateista, Keskustasta ja Sosialidemokraateista.

Matkan järjestivät Israelin ulkoministeriö ja kansalaisjärjestö B’nai B’rith, josta erityiskiitos Cata Mansikka-aholle ja Alan M. Schneiderille.

Kyseessä oli hieno mahdollisuus tutustua paremmin Israelin poliittiseen järjestelmään, puolueisiin ja muuhun yhteiskuntaan sekä tietysti Lähi-idän konfliktiin.

Jerusalemissa tapasimme kaupunginvaltuutetun Yakir Segevin, joka kertoi kaupungin monenkirjavista haasteista. Hän kiinnitti huomiota siihen, että Jerusalemissa asuvat arabit, joista koostuu päälle 30 prosenttia asukkaista, eivät ole Israelin kansalaisia, vaan kaupungin pysyviä asukkaita. Heillä on kaikki kaupungin asukkaan oikeudet ja velvollisuudet, mutta äänestysinto on erittäin laimeaa. Segevin mukaan Jerusalemin arabit eivät yksinkertaisesti ole ainakaan vielä halunneet kuulua virallisesti osaksi Israelia.

Toinen mielenkiintoinen ryhmä Jerusalemissa on ultraortodoksijuutalaiset, joita on 22 prosenttia asukkaista. Ryhmästä 90 prosenttia ei käy töissä, vaan elää sosiaaliturvan varassa. Ultraortodoksien ei silti tarvitse maksaa veroja. Kun perheissä on vielä keskimäärin 5-6 lasta, ei ihme, että maalliset juutalaiset ovat sosiaaliturvan hyväksikäytöstä käärmeissään. Pahaa verta lisää se, että ultraortodoksit eivät suorita asepalvelusta, joka on kova taakka muulle väestölle.

Keskimääräinen palkka Jerusalemissa on 2000 dollaria, mikä saa useat maalliset juutalaiset muuttamaan muualle. Tämä lisää entisestään kaupungin ääriuskonnollisen väestön painoarvoa ja siten lisää konfliktin riskiä eri väestöryhmien välillä.

Seuraavana päivänä tapasimme Jerusalemin vanhan kaupungin kierroksen jäkeen Israelin ulkoministeriössä Pohjois-Euroopan asioista vastaavan Mordechai Amihain ja Iran-asiantuntija Ariel Shafranskyn. He esittivät huolensa siitä, että ns. arabikevät muuttuu pian arabitalveksi, jolloin islamistit nousevat valtaan Tunisiassa, Libyassa, Egyptissä ja mahdollisesti Syyriassa, jonka al-Assadin hallinnon he uskovat romahtavan.

Kun Syyrian nykyhallinto kaatuu, se luo Libanonissa valtaa pitävästä terroristijärjestö Hizbollahista suoran ja vakavan uhan Israelin turvallisuudelle. Puhetta oli myös Turkin ja Israelin viilentyneistä väleistä. Shafransky katsoo, että Turkki on lainsäädännöllisesti avautunut, mutta poliittisesti kääntynyt sisäänpäin ja haluaa tulla kohdelluksi merkittävänä alueellisena tekijänä. Tämän hän näkee luoneen kitkaa maiden välille.

Shafransky pitää Iranin ydinaseohjelmaa todellisena uhkana. Hänen mukaansa YK:n turvallisuusneuvoston resoluutio 1929 sai Iranin ymmärtämään, että heillä on ongelma. Ylin uskonnollinen johtaja Ajatollah Ali Khamenei tekee strategiset päätökset, mikä huolettaa Israelia, kun ottaa huomioon, että Khamenei haluaa tuhota Israelin ja hävittää juutalaiset, koska he ovat uhka islamille.

Irania vastaan on suunnattava tiukempia pakotteita ja diplomaattista painostusta, mutta samalla pitää keskusteluyhteys Teheraniin. Iranin lukuisista ihmisoikeusrikkomuksista täytyy kertoa laajemmin, jotta kaikki ymmärtävät millaisen hirmuhallinnon kanssa ollaan tekemisissä.

Vierailimme Israelin parlamentissa Knessetissä, jossa tapasimme kansanedustaja Einat Wilfin lisäksi Iranin suurimman oppositioliikkeen Iranilaisten opiskelijoiden konfederaation edustajia. Kysyin ryhmän johtajalta Amir Abbas Fakhravarilta, että voisiko Iranin nykyjohto todella käyttää ydinasetta Israelia tai muita naapureitaan vastaan.

Fakhravarin vastaus oli lyhyt ja ytimekäs – kyllä.

Pidän häntä Iranin hallinnon asiantuntijana, sillä hän vietti yli viisi vuotta maan vankiloissa vuoden 1999 opiskelijamielenosoitusten jälkeen.

Juutalaisvaltio ei ole ainoa asia, jota vastaan kohdistuu vihaa Lähi-idässä. Pastori Petra Heldt ja varhais-kristillisyyden asiantuntija Malcolm Lowe kertoivat meille kristittyjen kohtaamasta vainosta esimerkiksi Syyriassa ja Egyptissä. Heldt huomautti, että Israel on ollut syrjityille kristityille ainoa Lähi-idän maa, josta he ovat voineet hakea turvaa. Eurooppalainen media ja älymystö ei ole kuitenkaan kovin kiinnostunut kristittyihin kohdistuneista vainoista.

Tohtori Manfred Gerstenfeld, joka on kirjoittanut kirjan Behind the Humanitarian Mask: The Nordic Countries, Israel and the Jews, syytti Norjaa ja Ruotsia antisemitistisiksi maiksi. Hänen mukaansa se näkyy erityisesti siinä miten juutalaisia kohdellaan esimerkiksi Oslossa tai Malmössä.

Viimeisenä päivänämme tutustuimme Jerusalemin turvallisuustilanteeseen Israelin armeijan entisen tiedottajan Miri Eisenin johdolla.

Jerusalemilla on paljon muutakin mietittävää kuin Lähi-idän
konflikti, mutta siihen liittyvät oleellisimmat kysymykset ovat, että
mikä olisi kahden valtion suunnitelman mukainen rajalinja? Olisiko
Jerusalem jaettu kaupunki vai yhtenäinen, toisen osapuolen hallitsemana?
Painotetaanko käytännön tasolla turvallisuutta vai sujuvuutta?

Ennen
vuotta 1967 kaikki pyhät paikat olivat Jordanian hallitsemassa
Itä-Jerusalemissa, josta tuhottiin kaikki synagogat. Nyt yksi merkittävä
synagoga on jälleenrakennettu vanhaan kaupunkiin.

Miksi ennen
vuotta 1967 vallinnut rajalinja on kanonisoitu? Eikö voitaisi löytää
toimivampi ratkaisu, joka perustuisi nykyiseen tilanteeseen?
Palestiinalaisten Yhdistyneille kansakunnille viemässä
itsenäisyysjulistuksessa vaadittiin ennen vuotta 1967 vallinneita
rajoja. Jokainen Israelissa käynyt tietää, että vaatimus on täysin
epärealistinen.

Jerusalemin pyhät paikat voisivat olla kansainvälisessä, mutta ei
Yhdistyneiden kansakuntien valvonnassa, sillä YK:n toimintaan Israel ei
luota.

Totuus on, että Israelin hallinnassa olevan Jerusalemin
pyhille paikoille ovat kaikki uskovat päässeet – juutalaiset, kristityt
ja muslimit, joille kaupunki on erityisesti merkittävä.

Israel on
antanut arabien hallita Kalliomoskeijan aluetta ja sinne pääsyä, joten
ei-muslimeilla ei ole asiaa pyhätön sisälle. Näitä toiveita on
kunnioitettu, mutta turvallisuudesta pitävät huolta Israelin armeija ja
poliisi, koska alueelta on heitelty kivillä alhaalla Itkumuurin juurella
rukoilevia juutalaisia.

On vaikea uskoa, ettei juutalaisten pyhää temppeliä olisi
murskattu, mikäli se olisi ollut paikalla Jordanian valtakauden aikana.

Seuraavaksi vierailimme Gazan rajalla, Sderotin kaupungissa, jossa tapasimme pormestari David Buskilan. Vuosina 2001-2010 kaupunkiin ammuttiin yli 8000 rakettia Gazan kaistaleelta, joista suurin osa Quassam 2 -raketteja. Sinä aikana kuoli 11 lasta ja satoja haavoittui, vaikka kaupungilla onkin käytössään sireenillä ilmoittava varoitusjärjestelmä.

Varoitusäänestä on vain 15 sekuntia aikaa mennä turvaan ennen kuin raketti iskee kohteeseensa. Aikuiset ovat tilanteen joten kuten kestäneet, mutta yli 70 prosenttia Sderotin lapsista kärsii mielenterveysongelmista.

Kaupungin talojen yhteyteen on rakennettu yli 5000 turvahuonetta, mikä on maksanut 60 miljoonaa euroa. Ennen raketti-iskuja useat Gazan asukkaat kävivät töissä Sderotissa. Raketit ovat kuitenkin iskeneet myös teollisuusalueelle, jossa palestiinalaiset kävivät töissä. Samalla iskettiin sähkölaitokseen, minkä vuoksi Gaza ei saanut pitkään aikaan sähköä.

Pormestarin mukaan Euroopan unionin Gazaan antamat avustusrahat kanavoituvat valtaa pitävälle terroristijärjestö Hamasille, joka käyttää niitä parempaan aseistukseen. Buskila vaatii, että EU seuraisi tarkemmin rahojen käyttöä, jotta ne menisivät todelliseen kohteeseen.

Israelin armeijan vuonna 2010 suorittaman operaation jälkeen turvallisuustilanne Sderotissa on parantunut, mutta kaupunkiin on silti ammuttu sen jälkeen yli 3000 rakettia.

Saman päivän iltana, kun kävimme Sderotissa, kaupunkiin ammuttiin yhdeksän rakettia lisää.

Seuraavana päivänä kaupungissa vieraili YK:n pääsihteeri Ban Ki-Moon.

Yksi konfliktin syistä on Hamasin ja muiden terroristijärjestöjen kuoleman kulttuuri.

Hamas opettaa Gazan lapsille matematiikkaa kysymyksellä, että ”kadulla kävelee kaksi juutalaista. Ammut heistä toisen. Kuinka monta jää jäljelle?”

Neuvottelupöytään päästään kun Hamas tunnustaa Israelin olemassaolon ja lopettaa terroritoiminnan sekä kuoleman kulttuurin.

Konfliktin uhka Lähi-idässä on käsinkosketeltava.

Vierailimme Herzliya-turvallisuuskonferensissa, jossa puhui Israelin armeijan esikuntapäällikkö Benny Gantz, joka totesi, että ”Israelin on hyödynnettävä kaikkia kykyjään” Iranin ydinaseohjelmaa vastaan.

Puheen jälkeen kättelin Gatzia ja vaihdoimme muutaman sanan. Hän hymyili vaisusti.

Ymmärrän yhä paremmin, miksi.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu