Nuorisopoliitikot: Ministeri Arhinmäellä sokea piste suvaitsevaisuudessa

 Neljän eri poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajat ovat
huolissaan yhdenvertaisen kohtelun unohtumisesta opetus- ja
kulttuuriministeriön jakamissa tuissa nuorisotyötä tekeville
järjestöille.

Juuri ilmestyneessä tukilistassa ministeri Paavo Arhinmäki on
systemaattisesti joko leikannut tai lopettanut kokonaan erityisesti
kristillisten järjestöjen tukia. Lakkautuspäätökset koskevat Suomen
Luterilaista Evankeliumiyhdistystä, Suomen Evankelisluterilaista
Kansanlähetystä ja Suomen ruotsinkielistä Evankeliumiyhdistystä (SLEF).
Tukia on kuitenkin leikattu merkittävästi myös muilta kristillisiltä
järjestöiltä ja yhdistyksiltä.

– Järjestöjen saamissa kielteisissä päätöksissä todetaan, että harkinnassa on otettu huomioon nuorisolain arvomaailman toteutuminen. Ministeri Arhinmäki on siis päätösharkinnassaan irrottautunut nuorisolaista ja päätöksen sanamuodon mukaan toteuttanut arvomaailmaa.
Sanavalinta viittaa melko selkeästi Arhinmäen vääriin motiiveihin
tukipäätöksissä, toteaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Simon Elo.

– Luulisi sixpack-hallituksen olevan sen verran moniarvoinen, että
kohtelisi sanan- ja uskonnonvapausperiaatteen mukaisesti
yhdenvertaisesti kaikkia niitä aatteita, jotka ovat edustettuina kuuden
puolueen sateenkaarihallituksessa, lohkaisee Keskustanuorten
puheenjohtaja Antti Kurvinen.

Hallitusohjelman perusteella hallitus on sitoutunut tehostamaan
rasismin, suvaitsemattomuuden ja muukalaisvihamielisyyden vastaista
työtään.

Lisäksi ohjelmassaan hallitus on sitoutunut torjumaan
erilaisiin vähemmistöihin muun muassa eri uskontoa tai vakaumusta
edustaviin kohdistuvaa viharikosten torjuntaa. Samalla huolehditaan
sanan- ja uskonnonvapauden toteutumisesta perusoikeuksina.

– En näe näiden järjestöjen toiminnassa mitään sellaista, joka olisi
ristiriidassa kyseisen hallitusohjelman kirjauksen kanssa enempää kuin
vaikka oma järjestöni. Arhinmäen avoin asenteellisuus kristillisiä
järjestöjä kohtaan on surullista ja antaa huonoa esimerkkiä nuorille
päättäjille. Tässä on kysymys periaatteellisuudesta, ei niinkään
rahasta, sanoo KD Nuorten puheenjohtaja Aki Ruotsala.

– Ymmärrän varsin hyvin, että tässä taloustilanteessa on
vähintäänkin kohtuullista leikata valtion tukia, mutta silti ne tulisi
pyrkiä tekemään yhdenvertaisuuden periaatetta kunnioittaen. Ministeri
Arhinmäen toiminnasta huokuu läpi se, että hänen suvaitsevaisuutensa on
varsin rajallinen, jos järjestö ei edusta juuri hänelle mieleistä
linjaa, sanoo Kokoomuksen Nuorten Liiton puheenjohtaja Antti Häkkänen.

 

(Neljän poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajien yhteiskannanotto 8.2.2012)

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu