Espoo on houkutteleva kaupunki pientaloasukkaille

Espoon kaupunginhallituksessa edustettuina olevista puolueista kokoomus, sosialidemokraatit, keskusta, Rkp ja kristillisdemokraatit pääsivät neuvottelutulokseen Espoon pohjois- ja keskiosien uudesta yleiskaavasta. Sovun ansiosta kaupunginhallitus on hyväksynyt yleiskaavaesityksen nähtäville asettamisen. Vihreät jättivät päätöksestä eriävän mielipiteensä.  Yleiskaavan hyväksymisestä päättää lopulta valtuusto.

Kaupunginhallituksessa tekemämme päätös on merkittävä, sillä pohjois- ja keskiosat kattavat yli kolmanneksen Espoon pinta-alasta. Alueen voimassa oleva yleiskaava on vuodelta 1997 ja uutta yleiskaavaa on valmisteltu vuodesta 2013 lähtien. Olen tyytyväinen, että esimerkiksi Suna, Tuomarila, Saarnilaakso, Kaupunginkallio, Kuurinniitty ja Niipperi säilyvät kehittyvinä pientaloalueina. Kaupunginhallitus päätti kaupunkisuunnittelulautakunnan esityksestä poiketen hieman keventää rakentamista Kalajärven keskustassa ja sen lähellä olevilla kerrostaloalueilla. Kaupungin ja valtion toimenpiteitä kevyenliikenteen turvallisuuden parantamiseksi Kalajärvellä kiirehditään.

Viiskorven asuinalueen rakentuminen ja asemakaavoitusohjelmassa olleiden pientaloalueiden nopea kaavoitus saavat Pohjois-Espoon palvelut ja liikenteen viimein kehittymään. Tunnin juna Turusta Helsinkiin on Espoolle tärkeä hanke. Länsiradan varrelle saadaan asemakaavoitettua Histan ja Myntinmäen asuinalueet.

Kolmenkymmenen vuoden aikana yleiskaava mahdollistaa pohjois- ja keski-Espoon asukasmäärän kasvun ainakin yli 55 000 ihmisellä ja 11 000 työpaikan sijoittumisen alueelle. Vuonna 2018 Espoossa kaikista valmistuneista asunnoista 25 prosenttia oli pientaloja ja lähikunnista esimerkiksi Vantaalla noin 10 prosenttia. Espoo on tulevinakin vuosina houkutteleva kaupunki pientaloasukkaille.

 

(Mielipidekirjoitus on alunperin julkaistu Länsiväylässä 27.5.2020.)

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu