Kokoomus voi yhdistää liberaalit ja konservatiivit

Kokoomus voi olla Suomen suurin puolue, jos se pystyy yhdistämään puolueen kannattajiksi keskustaoikeistolaisesti ajattelevat liberaalit ja konservatiivit.

Näitä kahta arvoiltaan joiltakin osin erilaista ryhmää yhdistää halu edistää isänmaallisuutta, yksilönvapautta ja -vastuuta, kansainvälisyyttä, liberaalia demokratiaa, läntistä liittoutumista, fiskaalikonservatismia ja vapaata markkinataloutta. Arvoliberalismin ja -konservatismin yli on mahdollista rakentaa keskustaoikeistolainen silta. Elina Lepomäen ja Antti Häkkäsen valinta kokoomuksen varapuheenjohtajistoon ilmentää ajatteluani.

Suomen itsenäisyyden alussa vanha- ja nuorsuomalaiset poliittiset voimat yhdistyivät kansalliseksi kokoomukseksi. Eurooppa elää jälleen sekavissa oloissa, joissa yhteiskunnan rakentamisen sijaan on halua hajottaa. Kansankiihottajia nousee sekä äärioikeistosta että äärivasemmistosta.

Kokoomuksen on otettava johtotähdeksi ensimmäisen puheenjohtajansa, professori Hugo Suolahden linja: ”Voimakas kokoomus kaikkia hajottavia voimia vastaan”.

Yhteistä Eurooppaa on rakennettava neuvottelemalla eikä tuhottava repimällä. Kokoomus on parhaimmillaan, kun johto on oikea, linja on oikealla ja asiassa ollaan oikeassa. Kokoomus on vahvimmillaan, kun suomalaiset haluavat vakaata kehitystä ja kasvavaa vaurautta. Vasemmistohallitusta on moukaroitava sanan säilällä ja haastettava vaihtoehdolla. Vasemmiston yksilönvapauden vastainen maailmankuva vaatii uskottavan vastavoiman. Sosialismin kahleista vapaa hyvinvointiyhteiskunta on täysin mahdollista toteuttaa.

Huumoria unohtamatta. Mitä eroa on sosialistien vappukulkueella ja puutavaravaunulla? Puutavaravaunussa pölkyt menevät edellä ja punainen lippu perässä. Sosialistien vappukulkueessa punainen lippu menee edellä ja pölkyt perässä.

Määrittelen itseni tolkun oikeistokonservatiiviksi. Professori Martti Häikiö on määritellyt, että konservatismin perusarvoja ovat henkilökohtainen vapaus, omistamisen oikeus, yksityinen yrittäjyys ja kristillisyys. Nämä arvot ovat minun poliittisen ajatteluni ja maailmankuvani ytimessä.

Professori Pekka Suvannon vuonna 1994 julkaistu kirja ”Konservatismi Ranskan vallankumouksesta 1990-luvulle” on Suomessa ainutlaatuinen katsaus konservatismin aatehistoriaan. Suvannon mukaan Suomessa konservatismi ei syntyessään 1800-luvulla ollut yläluokkaista ja etuoikeuksia säilyttävää, vaan ruohonjuuritasolta ponnistavaa, vahvasti talonpoikaiseen kansaan ja myös nousevaan säätykiertoon liittyvää. Toisin kuin Saksassa ja Ranskassa niin meillä vasemmistolla ei ole perusteita leimata konservatiivisuutta eliitin etujen pönkittämiseksi.

”Suomalainen puolue pyrki humanisoimaan lujan valtion johdolla markkinatalouteen (so. kapitalismiin) perustuvan yhteiskunnan. Uusliberaalit nuorsuomalaiset asettivat taas tavoitteekseen puhtaan, intressiedustukseen pohjautuvan markkinatalouden,” Suvanto arvioi kirjassaan.

Suvannon esittämä porvareita jakavan talous- ja yhteiskuntapoliittisen ajattelun jaottelu kuulostaa ajankohtaiselta vielä yli 25 vuotta hänen kirjoituksensa jälkeen. Kokoomuksen historia on tasapainoilua sosiaalisen vastuun ja markkinatalouden vapauden välillä, joihin suhtautumista on eniten määritellyt poliittinen tarkoituksenmukaisuus. Konservatiivi on Suvannon mukaan ”vankka vapaan markkinatalouden kannattaja, mutta ei eettisistä syistä hyväksy materialismiin ja kaupallisuuteen liittyviä ääri-ilmiöitä”. Talouspolitiikassa on tilaa oikeistolaiselle vaihtoehdolle, kun keskusta on edellisen puheenjohtajansa Katri Kulmunin suulla ilmoittanut, ettei se ole porvaripuolue.

Toimiva ratkaisu on muodostaa kaikkiin politiikan asiakysymyksiin oma erottuva ja uskottava kokoomuslainen linja. Tolkun oikeistolaista hirvittää äärioikeistolaisten länsivastainen, mustavalkoinen ja ihmiskuvaltaan kielteinen maailmankuva, mutta myös punavihreiden maailmansyleily, sinisilmäisyys ja ylisääntely, jossa laskun maksavat keskituloiset palkansaajat ja yrittäjät.  Esimerkiksi EU-, maahanmuutto- ja ilmastokysymyksissä on tilaa puolueelle, joka tarjoaa tolkullisen enemmistön kannattaman ratkaisuhakuisen linjan.

”Nykyisin ihmistä ei vaadita enää vain muuttamaan yhteiskuntaa vaan myös säilyttämään sitä. Kysymys on ennen kaikkea ympäristönsuojelusta. Luonto on luonteeltaan konservatiivinen. Sen tapaa rytmittää elämää ei ole lupa rikkoa”, kuten Pekka Suvanto kirjassaan kaukonäköisesti linjaa.

Muutos ja kehitys ovat välttämättömiä myös arvokkaiksi koettujen asioiden kannalta, joten konservatiivi ei vastusta vain periaatteesta kaikkea uutta. Puolustan kodin, uskonnon ja isänmaan kaltaisia arvoja koska ne luovat kestävän perustan yhteiskunnan kehittämiselle. ”Perinteitä kunnioittaen ja tulevaisuutta rakentaen” tiivistää poliittisen ajatteluni ytimen.

”Konservatismi ei vastusta muutosta sinänsä, vaan haluaa pitää ne asteittain kehittyvinä ja traditiopohjaan sidottuina. Tämä on samalla keino torjua muutospaineiden patoutuminen ja puhkeaminen radikaaleiksi, vallankumouksellisiksi muutoksiksi”, Turun yliopiston poliittisen historian professori Vesa Vares arvioi Lauri Ingmania käsittelevässä väitöskirjassaan Konservatiivi ja muutosvuodet.

 

Olen viime kuukausina kirjoittanut Uuden Suomen blogiini aika harvakseltaan. Sille on syynsä. Olen useamman kuukauden ajan kirjoittanut kirjaa yhteistyössä toimittaja Juha-Pekka Tikan kanssa, josta voin nyt kertoa: Simon Elo – Poliittiset mustelmani (Minerva) julkaistaan helmikuussa 2021.

Politiikan taipaleella tulee mustelmia. Muistojakin. Käsittelen kirjassani politiikan taivaltani, eduskuntavuosiani ja myös tulevaisuutta. Ja kun kirjoitan niin silloin sanon niin että tuntuu. Mikä on politiikan teon henkilökohtainen hinta?

 

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu