Poliittisiin virkanimityksiin selkeät säännöt

Ensin puolueita vieroksuneesta Liike Nytistä tuli puolue ja nyt poliittisia virkanimityksiä vastustaneet vihreät tekivät poliittisen virkanimityksen. Mitä seuraavaksi? Paavo Väyrynen myöntää olleensa joskus väärässä? Vasemmistoliitto löytää vapaan markkinatalouden autuuden?

”Poliittiset virkanimitykset on yksi ongelma,” linjasi Maria Ohisalo vuonna 2016. Mielipide saa muuttua, sisäministeri Ohisalo, mutta kansalaisille täytyy perustella, että miksi mielipide on muuttunut.

En itseasiassa pidä Liike Nytin tai vihreiden tekemää päätöstä virheellisenä. Retoriikkaa sen sijaan kyllä. Kun on paaluttanut, että ei ole puolue tai ei hyväksy poliittisia virkanimityksiä, niin tietysti muuttunutta linjaa nyt ihmetellään. Varsinkin kun Ohisalo kiistää, että olisi tehnyt poliittisen virkanimityksen. Se on sama kuin Hjallis Harkimo kiistäisi Liike Nytin saavan puoluetukea.

”Kyllä tämä ulkopuolelle näyttäytyy poliittisena virkanimityksenä,” sanoi rohkeasti vihreiden entinen puheenjohtaja Touko Aalto, jonka mukaan hän ei puolusta ”asioita vain lauman mukana, sillä olen tässä joukkueen pelipaidan ottanut jo pois päältä. Katson asiaa itsenäisesti ja ulkopuolelle tämä näyttää poliittiselle virkanimitykselle.”

Tunnen Touko Aallon kaikkia kunnioittavana ja analyyttisenä miehenä. Näinhän asia on.

Olen Aallon kanssa samaa mieltä siitä, että poliittisista virkanimityksistä luopumisen sijaan (koska sitä ei tule tapahtumaan) päätökset pitäisi tehdä avoimemmin ja läpinäkyvämmin. Esimerkiksi ministeriöiden kansliapäälliköt olisi nimitettävä hallituskaudeksi, jolloin olisi luontevaa, että pätevän henkilön nimitys olisi osaltaan myös poliittinen. Kansliapäällikön tehtävä kun on viedä eteenpäin hallinnonalansa ministerin poliittista linjaa. Samalla on syytä harkita, että onko joitakin muita valtion virkatehtäviä, joissa toimittaisiin samantyyppisin pelisäännöin.

Sanottakoon myös ettei totuus unohdu. Ensin Marinin vasemmistohallitus kaksinkertaisti oman palkkausmäärärahansa ja nyt nostaa puoluetukia kuudella miljoonalla eurolla. Vallassa ollessamme leikkasimme kummastakin. Kyllä on hallituksissa eroa. Keskustaoikeisto leikkaa hallinnosta ja vasemmisto paisuttaa hallintoa.

Todellisuus tulee tarjoamaan kylmää kyytiä vasemmistohallituksen talouspolitiikalle. Eduskunnan tietopalvelun arvioi, että jos työllisyys ei nouse nykytasolta, hallitus joutuu leikkaamaan julkisia menoja noin 3,6 miljardilla eurolla kauden loppuun mennessä. Tämänkin Touko Aalto kyllä ymmärtää.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu