Postipallo on pääministeri Rinteellä

Kun pääministeri Antti Rinne sotkeutui työmarkkinakiistaan niin syntyi sutta ja sekundaa.

Demaripääministeri Rinne on Iltalehden tietojen mukaan mahdollisesti antanut poliittisen lupauksen demaritaustaiselle PAU:n puheenjohtajalle Niemiselle, jolloin pääministeri on ennenkuulumattomalla tavalla ohittanut omistajanohjauksesta vastaavan demariministeri Paateron. Postin ja PAU:n välinen kiista olisikin sitten pidemmän blogikirjoituksen paikka.

Mahtaa olla demaritovereilla tunnelma katossa, kun tämä kaikki johtaa ensi viikolla laajaan kansalaisten arkirutiinit romuttavaan lakkoon. Tukilakot pysäyttävät liikenteen maalla, merellä ja ilmassa. Esimerkiksi Finnair peruu 300 lentoa, mikä vaikuttaa 20 000 matkustajaan. Tämä kaikki sellaisen pääministerin aikana, joka väitti tuovansa rauhan työmarkkinoille.

Postilakon jatkuminen 22.12. klo 24 asti on tavalliselle sukankuluttajalle karvasta kalkkia. Kaupan alalle vuoden tärkein myyntiaika menee sekaisin ja kauppa on tietysti palveluala, jolla paljon työntekijöitä. Voi valitettavasti ennustaa talousvaikeuksia sekä Postille että kaupan alalle. Voi ennustaa, että demareiden gallup-luvut jatkuvat alavireisinä.

Posti-selkkaus ei ole kunniaksi sen enempää työmarkkinajärjestöille kuin poliittiselle päätöksenteolle, mutta syntipukiksi laitettua Medialiittoa on turha syyttää. Se ei ole selkkauksessa varsinainen osapuoli.

Tappiot suomalaisille yrityksille ovat miljoonia euroja. Ja niiden yritysten pitäisi pystyä työllistämään lisää suomalaisia työntekijöitä. Hallituksen työllisyystavoite karkaa entistäkin kauemmas. Kiitos demariministerit ja demaritaustaiset ay-johtajat!

Suomen valtio on Postin omistaja, joka voi halutessaan erottaa Postin hallituksen tai antaa sen ratkaisulle selkeän tukensa. Postipallo on jälleen pääministeri Rinteellä.

 

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu