Turvapaikkahakemusten määrää on voitava rajoittaa

Esitin jo 12.1.2019 blogissani, että Suomi ottaisi jatkossa esimerkkiä Itävallan mallista turvapaikkapolitiikassa. Turvapaikanhakijoiden määrän ylittäessä asetetun enimmäisrajan voidaan julistaa määräaikainen poikkeustila, jos poikkeuksellisen suuren turvapaikanhakijoiden määrän katsotaan uhkaavan kansallista turvallisuutta. Poikkeustilan aikana ei oteta vastaan uusia turvapaikkahakemuksia ja useimmat turvapaikanhakijat voidaan käännyttää rajalta. Erityisen haavoittuvat ryhmät kuten alaikäiset ja raskaana olevat naiset eivät olisi säännöksen piirissä.

Joskus on oltava hieman edellä aikaansa. Tänään olen iloinen siitä, että kokoomus kannattaa Itävallan mallin käyttöönottoa.

”Valmiuslainsäädäntöön on lisättävä mahdollisuus rajoittaa turvapaikanhakua määräaikaisesti kansallisen turvallisuuden vaarantumisen perusteella”, linjaa aivan oikein eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kai Mykkänen.

Kokoomus esittää yhteensä 12 uudistusta turvapaikkajärjestelmään. Nostan esityksistä erityisesti kansallisen rajamenettelyn, jossa kansainvälistä suojelua koskeva hakemus voidaan tarpeen mukaan käsitellä ja ratkaista rajavyöhykkeellä tai sen läheisyydessä päästämättä henkilöä menettelyn aikana maahan. Sipilän hallituksessa selvitimme ja edistimme rajamenettelyn saamista lakiin, mutta jostain käsittämättömästä syystä Rinteen hallitus pysäytti lakiesityksen etenemisen.

Toisena kokoomuksen esityksistä nostan erityisesti sen, että kansainvälisen suojelun on oltava luonteeltaan väliaikaista. Suojeluasema lakkautetaan suojelun tarpeen lakattua olemasta tai jos henkilö syyllistyy Suomessa törkeään rikokseen. Henkilökohtaisesti kannatan myös sitä, että kansalaisuuden menettäminen olisi mahdollista törkeisiin seksuaalirikoksiin tuomittujen kaksoiskansalaisten osalta. Kansalaisuuden menettäminen mahdollistaisi törkeisiin rikoksiin syyllistyneiden kaksoiskansalaisten karkottamisen maasta.

Turvapaikkajärjestelmän on aina oltava hallittua, oikeudenmukaista, taloudellisen kantokykymme huomioivaa ja turvallista. Meidän on autettava niitä, jotka apua aidosti tarvitsevat, ja entistä paremmin tunnistettava ne, jotka eivät apua ansaitse. Lainvoimaisen kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on palautettava lähtömaahansa. Ei ole pakkopalautuksia, on vain palautuksia.

Euroopan tasolla pitäisi viimein perustaa turvapaikanhakijoiden käsittelykeskuksia EU:n ulkorajoille tai mieluummin unionin ulkopuolelle. EU:ssa ei saada turvapaikkapolitiikkaa koskevia päätöksiä aikaan, mikä nakertaa enemmän unionin uskottavuutta kuin Ison-Britannian ero unionista.

 

Ps. Vihreille tuottaa suuria vaikeuksia hyväksyä EU:n antamaa tukea Kreikalle, joka ei kuukauteen ota vastaan turvapaikkahakemuksia ja estää luvattomat rajanylitykset. On kestämätöntä, että Suomen hallituksella on oma ja vihreällä sisäministeri Ohisalolla oma linjansa. Miksi pääministeri Marin antaa sisäministerin sooloilla? Suomen on annettava yksiselitteinen tuki Kreikalle, joka suojaa unionin ulkorajaa Turkin hallinnon hybridivaikuttamista vastaan. Jos EU:n ulkorajoja ei pystyttäisi turvaamaan niin silloin jouduttaisiin luopumaan EU:n sisäisestä vapaasta liikkuvuudesta.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu