Vappusatanen on työnsä tehnyt

Pääministeri Sanna Marin linjasi Yle Radio Suomen Pääministerin haastattelutunnilla, että demareiden suurin vaalilupaus eläkeläisten vappusatanen on koronakriisin talousvaikutusten vuoksi peruttu.

Punavihreiden antama koulutuslupaus on vesitetty. Demareiden hellimä hoitajamitoitus ei saa lainkaan rahoitusta. Ja nyt kerrotaan, että eläkeläisten vappusatanenkin menee lunastamattomien vaalilupauksien koriin.

Eläkeläisille annetun vaalilupauksen peruminen on hallituksen valinta. Esimerkiksi oppivelvollisuuden pidentämiseen on hallituksella kuitenkin yhä varaa. Opetus- ja kulttuuriministeriö on arvioinut, että uudistus maksaisi noin 110 miljoonaa euroa vuodessa. Summa ei kuitenkaan riitä kattamaan kustannuksia. Todellisuudessa oppivelvollisuuden pidentäminen maksaa jopa 142 miljoonaa euroa vuodessa.

Sampo Terhon aloitteesta Sipilän hallitus päätti toisen asteen opiskelijoiden oppimateriaalilisästä, joka myönnetään kaikkein pienituloisimpien perheiden lukiolaisille ja ammattiin opiskeleville. Tuki on noin 50 euroa kuukaudessa. Oppimateriaalilisä on nykytaloustilanteessa erinomainen korjaus pienituloisimpien nuorten tulevaisuuden turvaamiseksi.

Julkisuudessa paheksuttiin, kun Sampo kutsui syksyllä 2018 demareiden puheenjohtajaa Antti Rinnettä politiikan huutokauppakeisariksi. Sampo oli täysin oikeassa.

Demarit puolustautuvat sanoen, että Rinnehän vappusatasen luvatessaan sanoi, että korotus toteutetaan vain silloin, jos talous antaa myöten. Toisin sanoen demarit sanovat äänestäjille vaalien jälkeen, että oma on syynne, olisitte lukeneet vaalilupauksen pienen präntin.

No vaalit on käyty, joten vappusatanen on työnsä tehnyt, vappusatanen saa mennä.

simonelo

Kahden pojan isä. Espoon kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Vapaata markkinataloutta kannattava tolkun oikeistokonservatiivi. Autoilija. Videopelaaja.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu