Jumalan amnesia, ihmisen syvin kohta

Ihmiselle mikään ei ole pyhää  – tai kaikki on pyhää. Jos ihminen pitää vain tiettyjä asioita pyhinä, niin silloin hänen uskonnollisuutensa on katkonaista. Katkeileva, uhriuttava uskonnollisuus ei ole Jumalaan uskomista, vaan ihka tavallista seksuaalienergian purkauksia, joka ilmenee raiskauksina, kunniamurhina, ahneutena, pelkuruutena, himokkuutena,…

Pyhyydessä ei ole mitään negatiivista. Pyhä ei ole paha. Pyhä asia ei voi aiheuttaa ihmiselle mitään pahaa, ei edes loukkaantumista. Pyhä ei voi myöskään saada ihmistä tekemään pahaa muille. Jos ihminen vaatii jollekin ihmiselle rangaistusta pyhän loukkaamisesta, niin silloin sellainen vaatija ei tunne Jumalaa, vaan toimii puhtaasti omien alhaisten viettiensä ajamana.

 

Pyhää ei voi mikään loukata. Jumala on pyhä, ja olisi Jumalan pilkkaamista väittää, että Jumala voisi loukkaantua. Jeesus esitti tämän saman asian niin, että ihmisellä tulee olla anteeksi antava mieli. Kun ihmisen mieli on anteeksi antava, niin silloin hän ei voi loukkaantua mistään asiasta. Anteeksi antavalla mielellä ihminen ei voi tuntea rasismia, sensuuria, pilkkaamista,

 

Jumala ei pode dementiaa. Jos mikä tahansa asia on tullut Jumalan tietoisuuteen, niin se pysyy siellä ikuisesti. Ja Jumalan tietoisuudessa ei voi olla mitään pahaa. Jumala ei voi rangaista ketään eikä mitään, koska Jumalalla on anteeksiantava ikuinen mieli. Tämä sama pätee myös Kristukseen. Kristus Jeesus ei voi tuomita mitään sellaista, joka on hänen muistissaan –koska Kristus ei voi muuttaa muistinsa sisältöä… Tästä syystä Kristus ei voi tuomita Juudasta, Saatanaa, sinua, Luciferia, … Kaikki Jumalan mielessä olevat asiat ovat ikuisia – ja pyhiä. Saatana on Jumalalle yhtä pyhä olento kuin sinä tai A. Hitler tai pappi X, imaami Y tai rabbi Z.

Otetaan esimerkkinä Lucifer, jonka kerrotaan olleen yksi kaikkein kirkaimmista enkeleistä. Ja Jumala tunsi hänet pyhänä enkelinä. Sitten Lucifer lankesi. Mutta se Luciferin lankeemus ei voinut aiheuttaa Jumalassa mitään muutosta, koska jos niin olisi tapahtunut, niin silloin Jumalan mieli ei olisikaan ollut ikuisesti anteeksi antava.

Jumala ei voisi olla ikuinen, jos hänen mielensä sisältö on kuin voittajan historian kirjoitusta. Voit siis luottaa siihen, että jos uskot olevasi Jumalan luotu, niin silloin Jumala ei voi milloinkaan tuomita sinua, koska edes sinä et voi olla Luciferia suurempi. Jeesuksen omin sanoin: ”He eivät ymmärrä, mitä he tekevät”. Voiko kukaan järkevä ihminen tuomita toisen ymmärtämättömyydestä? Fariseukset eivät ymmärtäneet tekojaan, joten heitä ei voi silloin tuomita edes maallisessa oikeudessa…

 

Jumalaan tulee suhtautua persoonallisesti ja älyllisesti. Jumalaa ei voida tuntea uskonnollisesti, koska uskonnollisuus kieltää ihmiseltä persoonallisen ja järjellisen jumalasuhteen. Uskontojen mukaan Jumala ei saa olla oikeasti persoonallisuus, isä.

Jumala on älykäs, itsetietoinen, rohkea, ymmärtäväinen, intuitiivinen, neuvokas ja viisas persoonallisuus. Ihan samalla tavalla kuin me kaikki  olemme. Jumala ei ole uskovainen, eikä Jumala ole rajoitettu mihinkään opillisuuteen. Jokainen yritys tuntea Jumala opillisesti on yhtä tuhoon tuomittu kuin psykologin yritys tuntea ihminen psykologina. Ihminen voi tuntea toisen ihmisen vain ihmisenä. Jumalan persoonallisuuden voi tuntea vain persoonallisesti. Uskonnollisuus on esirippu, joka estää ihmiseltä pyhän elämän.

 

Uskonnollisuus on seksualienergian vinoutuma. Eläimillä seksuaalienergia toimii luonnollisesti, kun taasen ihmiseksi tulonsa jälkeen muuan apina loi seksuaalisuudestaan itselleen uskonnon, monia uskontoja, kaikki uskonnot. Jos tai kun ihminen rehellisesti arvioi uskontoja, niin hän ei voi olla huomaamatta, miten kaikki uskonnot ovat keskittyneet pelkästään seksuaalisuuteen ja erityisesti naisen ulkomuodon ja seksuaalisen käyttäytymisen ohjailuun.

 

Seksuaalienergiasta käyttövoimansa saava uskonnollisuus on äärimmäisen loukkaantumisherkkä. Uskonnolliset miehet ovat suoraan apinoiden perillisiä. Apinoista me tiedämme, miten apinaurokset ovat äärimmäisen omistautumishaluisia. Kaikki urokset kilpailevat apinanaaraiden omistuksista. Ja johtava apinauros loukkaantuu verisesti joka kerta, jos sen omaisuuteen kajotaan. Apinauroksille naaraan omistaminen on pyhä.

Pappeus periytyy suoraan apinalauman johtavan uroksen funktioista. Papit (islamissa imaamit) ovat uskonnon ensihetkistä lähtien määritelleet, mikä on uskonnossa pyhää. Uskontojen pyhä liittyy aina seksualisuuteen. Ja uskonnoissa seksuaalisuuden korkeimmaksi kuvaksi kutsutaan Jumalaa, jonka miehisyys on kaikkein ylin pyhä. Uskoville heidän Jumalakuvansa on täynnä seksuaalienergiaa. Jumalan kuva on ulkoistettua seksuaalisuutta, jolloin ihminen kokee, että hän ei voi mitään muuta kuin loukkaantua jumalankuvansa puolesta, koska muutoin jumalankuva jättäisi pyhät asiat kostamatta. Sitä loukkaantumista kutsutaan pyhäksi tunteeksi.

 

Uskontojen jumalat eivät ole muuta kuin miehen seksuaalisuuden kuvia

Seksuaalienergia on ihmisen seitsemästä energiatasosta kaikkein alhaisin, kaikkein syvin. Seksuaalisuus on eläimelle samaa mitä planeetan ydin on planeetalle. Mikään ei voi olla miehen olemuksessa syvempi kuin hänen haaravälinsä. Ja jos mies kokee oman seksuaalisuutensa jollakin tavoin uhatuksi ja jos mies ei ole kehittynyt henkisyydessä ylemmille eli vapaammille energiatasoilleen, niin silloin huomataan täysin luonnollinen reaktio: Mies käyttäytyy täsmälleen samoin kuin nurkkaan ahdistettu petoeläin. Koska seksuaalisuudesta ei pääse pakenemään mihinkään muualle kuin ylös päin, eli mies on nurkkaan ajettu eläin, joka loukkaantuu kaikesta, joka vähänkin asettaa miehen seksuaalisuuden jollakin tavoin kysen.

Seksuaalienergiassa ihmisellä ei ole vapausasteita, kun taasen kuudennella enregiatasollaan ihminen on ihmisenä kaikkein vapain.

 

On sanottu, että seksualienergian tasolla ihminen on täysin viaton

http://www.jooga.org/hienorakenne-kanavat-chakra-itseoivallus/chakrat/

Seksuaalisesti suuntautunut ihminen ei voi tuntea muuta kuin täydellistä viattomuutta omasta seksuaalisesta käyttäytymisestään. Tästä syystä johtuen esimerkiksi pedofiilia ei voida syyllistää, koska hän toimii puhtaasti pelkästään seksuaalienergian tasolla. Samoin on laita kaikkien muidenkin seksuaalisten suuntautumisten kanssa. Mies ei voi tuntea mitään syyllisyyttä mistään sellaisesta, jonka hän tekee puhtaasti seksistisesti. Tätä tilaa kutsutaan psykopaattisuudeksi;

Ensimmäisellä enregiatasollaan ihminen on täydellinen psykopaatti, eli täysin viaton.

Ihminen voi tuntea syyllisyyttä teoistaan vasta sitten, jos hän katsoo alimman energiatason tekojaan seuraavaksi ylemmältä energiatasolta, luovuudesta.

Ihmisen seitsemään energiatasoon liittyvät funktiot:

7. Yhdistyminen. Fuusioituminen Jumalan henkeen

6. Anteeksi anto. Kristuksen mieli

5. Tasa-arvoisuus. Persoonallisuuden taivaallistuminen

4. Turvallisuus. Pelottomuus

3. Rauha. Uskonnottomuus, ideologiattomuus, mielipiteen vapaus, syyttömyys,..

2. Luovuus. Asioiden vapaa assosiaatio

1. Viattomuus. Toisen hallinta, ahneus, himokkuus ja muu eläimellisyys.

http://sinenmaa.blogspot.com/2012/04/ihmisen-syvin-olemus.html

http://kuinkakarlmarxtavataan.puheenvuoro.uusisuomi.fi/102469-connecting-ideas#comment-1453984

sinenmaa

Reservin duunari, joka on valmis kertausharjoituksiin rehellisessä ilmastossa Englannin työlakien mukaan <a href="http://sinenmaa.blogspot.fi/" title="http://sinenmaa.blogspot.fi/">http://sinenmaa.blogspot.fi/</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu