Avioliittoinstituution historiaa, moniavioisuus

Koska täällä näyttää olevan suurta hämmennystä avioliitosta, ja koska monet itsensä hillitsemisen vaikeuksissa olevat tai parisuhteissaan epäonnistuneet tai sitä pelkäävät haluavat romuttaa avioliiton ja ydinprehemallin, niin lainaan tähän ihmiskunnan kirjallisuudesta peräisin olevaa selvitystä siitä, mitä asiasta ovat ajatellet ihmiskunnan etevimmät aivostot:

 

AVIOLIITTO – parisuhde – kasvaa esiin ihmisen kaksisukupuolisuudesta.

Avioliitto on ihmisen reaktionomaista sovittautumista tähän kaksisukuisuuteen, kun perhe-elämä taas on lopputulos kaikista tällaisista evolutionaarisista ja mukautumista osoittavista sovittautumisista. Naimisiinmeno on pysyvä ilmiö; se ei luonnostaan kuulu biologiseen evoluutioon, mutta se on koko sosiaalisen kehityksen perusta, ja sen vuoksi on varmaa, että sitä jossakin muodossa tulee aina esiintymään. Avioliitto on antanut ihmiskunnalle kodin, ja koti on koko pitkän ja vaivalloisen kehitysponnistelun kruunaava loistelias saavutus.

Uskonnolliset, sosiaaliset ja opetukselliset instituutiot ovat kaikki välttämättömiä kulttuurisivilisaation säilymiselle, mutta perhe on tärkein sivistäjä. Suurimman osan elämän tärkeimmistä asioista lapsi oppii perheeltään ja naapureiltaan.

Entisaikojen ihmisillä ei ollut kovinkaan rikasta sosiaalista sivilisaatiota, mutta mitä heillä oli, sen he siirsivät uskollisesti ja tehokkaasti seuraavalle sukupolvelle. Ja teidän tulisi huomata, että muiden instituutioiden vaikutuksen ollessa äärimmäisen vähäistä useimpien näiden menneisyyden sivilisaatioiden kehitys jatkui keskeytymättä vain siksi, että koti-instituutio toimi tehokkaasti. Nykyisin ihmisroduilla on rikas sosiaalinen ja sivistyksellinen perintö, joka olisi viisaasti ja tehokkaasti siirrettävä seuraaville sukupolville. Perhe kasvatuksellisena instituutiona on säilytettävä.

 

5. MONIAVIOISUUS

Avioliiton varhaishistorian aikana naimattomat naiset kuuluivat heimon miehille. Myöhemmin naisella oli kerrallaan vain yksi aviomies. Tämä yksi mies kerrallaan -käytäntö oli ensimmäinen askel poispäin lauman harrastamista vapaista sukupuolisuhteista. Vaikka naiselle sallittiin vain yksi mies, hänen aviomiehensä voi sitä vastoin rikkoa tällaisia väliaikaissuhteita mielin määrin. Mutta nämä löyhästi säädellyt liitot olivat kuitenkin ensimmäinen askel kohti pariskunnittain tapahtuvaa yhteiseloa erotukseksi laumassaelämisestä. Tässä avioliiton kehitysvaiheessa lapset kuuluivat tavallisesti äidille.

Seuraava vaihe pariutumisen kehityksessä oli ryhmäavioliitto. Tämä avioliiton kommunaalinen vaihe tuli perhe-elämän kehkeytymisessä pakostakin tähän väliin, sillä avioliittoa koskevilla tapasäännöillä ei ollut riittävästi voimaa tehdä parisuhteista pysyviä. Veli- ja sisaravioliitot kuuluivat tähän ryhmään; jonkin perheen viisi veljestä saattoi avioitua jonkin toisen perheen viiden sisaren kanssa. Löyhemmät kommunaalisen avioliiton muodot kehittyivät kaikkialla maailmassa vähitellen erityyppisiksi ryhmäavioliitoiksi.

 


sivu 926

 

Toteemiin liittyneet tapasäännöt säätelivät suurelta osin näitä ryhmäliittoja. Perhe-elämä kehittyi vähitellen ja varmasti, sillä sukupuolielämää ja avioliittoa säätelevät määräykset edistivät heimon itsensä säilymistä. Ne nimittäin varmistivat, että entistä suurempi määrä lapsia jää henkiin.

Ryhmäavioliitot väistyivät edistyneempien heimojen keskuudessa vähitellen käytännöksi muodostuneen moniavioisuuden, monivaimoisuuden ja monimiehisyyden, tieltä. Mutta monimiehisyys ei ollut koskaan yleistä, tavallisesti sellainen rajoittui kuningattariin ja rikkaisiin naisiin. Sitä paitsi kysymyksessä oli tavallisesti perheen sisäinen järjestely: useammalla veljeksellä oli yhteinen vaimo. Kasti- ja taloudelliset rajoitukset pakottivat toisinaan useamman miehen tyytymään yhteiseen vaimoon. Silloinkin naisen oli tapana avioitua vain yhden miehen kanssa, ja muita siedettiin löyhästi samaan perhepiiriin kuuluvina yhteisten jälkeläisten ”setinä”.

Juutalaisten tapa, joka vaati miestä yhtymään velivainajansa leskeen ”herättääkseen veljellensä siemenen”, oli käytäntönä yli puolessa muinaista maailmaa. Tämä oli jäänne ajalta, jolloin avioliitto oli enemmänkin koko sukua koskeva asia kuin yksilöiden välinen liitto.

Eri aikoina on monivaimoisuusinstituution piirissä tunnettu neljänlaisia vaimoja:

1.  Seremoniaaliset eli lailliset vaimot.

2.  Kiintymyksen ja suostumuksen perusteella otetut vaimot.

3.  Jalkavaimot eli konkubiinit, sopimusvaimot.

4.  Orjavaimot.

Varsinainen monivaimoisuus, jolloin kaikilla vaimoilla on yhtäläinen asema ja kaikki lapset ovat tasa-arvoisia, on ollut hyvin harvinaista. Kotia hallitsi monivaimoisuuden oloissakin tavallisesti päävaimo, statuskumppani. Vain hänelle järjestettiin rituaalin mukaiset häämenot, ja perintö saattoi siirtyä vain tällaisen ostamalla hankitun tai myötäjäisten kera tulleen puolison lapsille, paitsi jos statusvaimon kanssa erikseen toisin sovittiin.

Statusvaimo ei välttämättä ollut lempivaimo, eikä hän muinaisina aikoina sitä tavallisesti ollutkaan. Lempivaimo eli sydänkäpynen ilmestyi näyttämölle, vasta kun rodut olivat edistyneet jo kohtalaisen pitkälle, ja eritoten sen jälkeen kun evolutionaariset heimot olivat sekoittuneet nodiitteihin ja adamiitteihin.

Tabuvaimosta, eräästä laillisen aseman omanneesta vaimosta, juontuivat konkubiineja koskeneet tapasäännöt. Näiden sääntöjen mukaan miehellä sai olla vain yksi vaimo, mutta hän saattoi ylläpitää sukupuolisuhdetta miten monen jalkavaimon kanssa hyvänsä. Konkubiinijärjestelmä oli porraskivenä yksiavioisuuteen, ensimmäinen loittonema suoranaisesta monivaimoisuudesta. Juutalaisten, roomalaisten ja kiinalaisten konkubiinit olivat varsin usein vaimon palvelijattaria. Laillista vaimoa pidettiin sittemmin kaikkien aviomiehelle syntyneiden lasten äitinä, niin kuin kävi muiden muassa juutalaisten keskuudessa.

Ikivanhoilla tabuilla, jotka kielsivät sukupuolisuhteet raskaana olevan tai imettävän vaimon kanssa, oli suuri taipumus ruokkia monivaimoisuutta. Alkuaikojen vaimot ikääntyivät hyvin varhain, mikä johtui yhtämittaisista synnytyksistä, mihin vielä liittyi raskas työnteko. (Tällaiset ylirasitetut vaimot onnistuivat pysyttelemään elävien kirjoissa vain sen seikan nojalla, että heidät joka kuukausi – milloin eivät odottaneet lasta – suljettiin viikon ajaksi eristyksiin.) Useinkin tällainen vaimo väsyi lastensynnyttämiseen ja pyysi aviomiestään ottamaan hänen lisäkseen toisen ja nuoremman vaimon, joka kykenisi auttamaan sekä saattamalla lapsia maailmaan että tekemällä taloustöitä. Vanhemmat puolisot tervehtivät sen vuoksi uusia vaimoja tavallisesti ilolla; mistään sukupuolisen mustasukkaisuuden tapaisesta ei ollut tietoakaan.

Vaimojen lukumäärää rajoitti vain miehen kyky elättää heitä. Varakkaat ja kyvykkäät miehet halusivat suuret määrät lapsia, ja koska lapsikuolleisuusluvut olivat hyvin korkeat, tarvittiin suuren perheen aikaansaamiseen kokonainen liuta vaimoja. Monet näistä samanaikaisista vaimoista olivat pelkkiä työntekijöitä, orjavaimoja.

Ihmiskunnan tavat kehittyvät, mutta hyvin hitaasti. Haaremin tarkoituksena oli tuottaa voimakas ja lukuisa verisukulaisten joukko valtaistuimen tueksi. Muuan päällikkö vakuuttui kerran siitä, ettei hänellä tulisi olla haaremia, vaan että hänen pitäisi tyytyä vain yhteen vaimoon. Niin hän kohta laskikin haareminsa hajalle. Tyytymättömät vaimot menivät kukin kotiinsa, ja heidän loukatut sukulaisensa kävivät tämän päällikön kimppuun raivoisasti kuin tuulispää ja tekivät hänestä siinä paikassa selvää jälkeä.

 

sinenmaa

Reservin duunari, joka on valmis kertausharjoituksiin rehellisessä ilmastossa Englannin työlakien mukaan <a href="http://sinenmaa.blogspot.fi/" title="http://sinenmaa.blogspot.fi/">http://sinenmaa.blogspot.fi/</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu