Kutsu tietokoneesi kahville

Olen töissä eräässä kahvilassa, jonka atk-laitteita pidän yllä. Silloin tällöin korjailen myös asiakkaiden koneita lähinnä vapaaehtoisuudella. Kyseisellä kymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, että 90 prosenttia tietokoneiden vioista ei ole ollenkaan vikoja, vaan tietokoneen tuntemattomuudesta johtuvia klikkauksia tai sitten kone muuten on vain saatu juntturaan. Hyvin harvoin koneessa on fyysinen vika tai viirus.

 

Usein tietokoneen käyttäjä pelästyy, jos kone antaa jonkin hälytyksen ja käyttäjä on samaan aikaan vaikkapa selaamassa internettiä, jolloin käyttäjälle syntyy mielleyhtymä, että syynä oli internet. Tietokone on esimerkiksi suorittamassa ajoitettua tiedostojen järjestelyä, jolloin sen resurssienhallinta on mennyt kansioon, joka sisältää jonkun certifioimattoman tiedoston, jolloin Resurssienhallinnan kanssa tiedostomatkaa tekevä antiviirusohjelma ilmoittaa jollakin huomiota herättävällä tavalla koneen tietoturvasta.

 

Olisi suositeltava, että jos käyttäjä käynnistää Resurssinhallinta-ohjelman itse tai ajoitetusti, niin hän ei samaan aikaan selaisi internettiä, jotta ei syntyisi vääriä mielikuvia vaikkapa Uuden Suomen sivujen vaarallisuudesta.

 

Kovalevylle ei saisi kohdistaa liian raskaita järjestelyjä kovin usein, koska ne kuluttavat levyä ja ihan turhaan. Se riittää, että käyttäjä tuhoaa tarpeettomat tiedostot ja heti tuhoamisen jälkeen tyhjentää roskakorin, jottei kovalevyn tiedot turhaan pirstaloituisi. Samoin jonkun pudistusohjelman (esim CCleaner) ajaminen liian usein on tarpeetonta; kerran kukaudessa riittää. Itse kiellän kaikilta ohjelmistoilta automaattiset päivitykset, mukaan lukien antiviirusohjelmat, koska tiedostava internetin käyttäjä on jo sinänsä turvassa viiruksilta

 

Omien (kuva, video, toimisto)tiedostojen tallentaminen järjestelmälevylle ei ole suotavaa; mitä enemmän järjestelmälevylle kerääntyy tavaraa/ohjelmistoja sitä hitaammaksi se käy ja sitä suuremmaksi kasvaa rekisteri ja sitä enemmän kovalevyn lukupää joutuu rasitukselle. 

Suosittelen PC-koneelle toista kovalevyä, jolle tallennetaan kaikki omat tuotokset, ja jota voi käyttää myös swappilevynä. Toisena vaihtoehtona suosittelen primaarilevyn osioimista kahtia, ja C:-osion nimeämistä Systeemiksi ja D:-osiolle nimeksi vaikka Hylly, tai Vintti, jonne kaikki omat tiedostot.

 

Vitsi on siinä, että kaikki koneelle oletusasetuksin asennetut kamera/tulostinohjelmistot imuroivat ulkoiset muistit suoraan C:-levylle, jolloin jossakin vaiheessa käyttäjän järjestelmälevy on tupaten täynnä tavaraa.

 

Tavallisia vikoja:

Käyttäjä on sattumalta klikannut jotain; kone tekee jotakin odottamatonta, kuten käynnistää käyttäjälle tuntemattoman ohjelman; käyttäjä soittaa, että koneeseen tuli joku vika.

Käyttäjä ei ole muistanut kytkeä kannettavaa konetta ydinvoimalaan ja kone sammuu, eikä lähde käyntiin.

Windows julistaa, että kovalevy on täynnä.

Käyttäjä on painanut koneen käynnistyksen yhteydessä jotakin näppäintä ja kone on mennyt BIOS-tilan.

Käyttäjä alkaa painella heti näppäimiä, kun on painanut virran päälle, jolloin kone piipittää hädissään. Konetta ei pitäisi alkaa käyttämään ennen kuin kone on kunnolla käynnistynyt; seuraa kovalevyn merkkivaloa, ja odota, että se on rauhoittunut.

ps.

En tee enää yli viisivuotta vanhoille koneille levynpuhdistuksia/defragmentointia, koska siinä on suurentunut vaara, että kovalevy hajoaa siihen. On kokemusta siitäkin 🙁

sinenmaa

Reservin duunari, joka on valmis kertausharjoituksiin rehellisessä ilmastossa Englannin työlakien mukaan <a href="http://sinenmaa.blogspot.fi/" title="http://sinenmaa.blogspot.fi/">http://sinenmaa.blogspot.fi/</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu