Rikkaat käyttävät ylisuuria raha-annoksia

Olipas aluksi masentava dokumentti, YLE TV2, la 29.8.2011, klo 15:35,  ”Dokumenttiprojekti: Sisäpiirin homma”. Ei siksi, että se olisi masentanut, vaan siksi, että olen itse kertonut satoja kertoja netissä, mistä tämä kaiki johtuu: Kolme kohtaa: 1. Rikkaiden aivot ovat nistien aivot. 2. Hallitus on pörssin hallitus. 3. Asiantuntijat yliopistoista lähtien ovat rikkaiden omia miehiä.

 

Tämä masentaa minua siksi, että vielä ei ole yhden yhtäkään psykologia tai lääkäriä, joka pystyisi rehellisesti tutkimaan, mitä rikkaus tekee ihmisen aivoille. Siinä dokumentissa vilahti yhdellä ainoalla lauseella muutaman sekunnin ajan yksittäinen tutkimustulos, miten rikkaan ihmisen aivoissa aktivoituu täsmälleen sama alue kuin kellä tahansa nistillä.

Tämä masentaa minua siksi, että jokainen, joka aiheutti edellisen laman, on yhä edelleen samoissa puuhissa aiheuttamassa seuraavia lamoja, joiden tähden sadat miljoonat ihmiset joutuvat elinikäiseen velkavankeuteen, mutta rikaille on tarjolla ainoastaan lisää rahaa; huumetta.

 

Olen täysin varma, että katsotaan ketä tahansa Suomenkin kansanedustajaa, niin niiden aivot olisivat aivokuvantamisessa tismalleen sellaiset, mitä huumeiden käyttäjillä yleensä on. Miten muuten on selitettävissä esim se, että heti, kun muuan persu pääsi lihapatojen äärelle, hänen piti suhata taksilla tuhansia euroja, ostaa kalliita autoja, levitellä veronmaksajien rahaa kapakassa juopoille,… Joka ikinen euro, jonka politikko tai muu rikas saa, tulee veronmaksajilta.

Miten sattuikin, että persut sattuivat olemaan poissa äänestyksestä juuri sinä päivänä,

 kun piti äänestää puoluetukien leikkaamisesta?

 

Rahatalouden kriisissä ei ole kyse rahasta, vaan siitä, että rahatalous on täysin sairauden ihmisten hoidossa, eikä ole yhden yhtäkään virallista asiantuntijaa, joka viheltäisi pelin poikki esim siten, että määrittelisi rikkauden huumeriippuvuudeksi. Yksikään valtion palkollinen ei pysty sanomaan yhtä ainoaa poikittaista sanaa rikkaista, koska joka ikinen valtion palkollinen kärsii itse rahariippuvuudesta; ”Mulle lisää, mulle etuoikeuksia, saavutetuista eduista emme luovu”, vollottaa joka prkleen valtion virkamies. Jokainen julkisen viran haltija palvelee ensisijaisesti rikkaita, ja hoitaa asiansa juuri niin, että rikkaiden ansionkehitys ei vaan vaarantuisi missään olosuhteessa.

Talousasiantuntijoista kaikki ovat jäävejä juuri siksi, että he pyrkivät esittämään vain sellaisia mielipiteitä, jotka toteuttavat rahavirtojen virtaamisen köyhiltä rikkaille. Ei edes yliopistoista voi tulla yhtäkään viisasta, joka pystyisi sanomaan, mitä rahatalous oikeesti on, koska jokainen julkisista varoista palkkansa saava on valtion suojatyöläinen.

Me voisimme vaihtaa rahariippuvuuden tilalle minkä tahansa toisen riippuvuuden, ja maailman meno ei muuttuisi mitenkään, jos se riippuvuutta aiheuttava aine olisi maksuvälineenä:

Se on ihan sama, vaikka poliitikot, pankkiherrat vipurahastonhoitajat olisivat juoppoja, niin he pyrkisivät kasaamaan holveihinsa valtavat määrät viinaa, …

Sisäpiirin homma:

http://ohjelmat.yle.fi/dokumenttiprojekti/ohjelmisto/sisapiirin_homma

INSIDE JOB Official Trailer in HD!

http://www.youtube.com/watch?v=FzrBurlJUNk

Ylilainaus:

Rikkaus muuttaa ihmistä: Ylikierroksia, narsismia ja aggressiivisuutta

Rahaa käyttävän politikon läheisiä huolettavat usein persoonallisuuden ja käyttäytymisen muutokset, joita poliitikko itse ei välttämättä huomaa, kertoo  Kati Sinenmaa. Hän on kirjoitellut parinkymmenen vuoden ajan käyttäjien ja heidän läheistensä ongelmista internetissä toimivassa palvelussa.

– Läheiset voivat kertoa kovasta draivista, korostuneen narsistisesta käyttäytymisestä ja aggressiivisuudesta, mitä monilla poliitikoilla ja muilla rikkailla esiintyy esimerkiksi pörssikurssien nousun aikana tai vivuttamisen yhteydessä.” http://lmgtfy.com/?q=inside+job

.

Vivuttaminen on kovin alkeellinen menetelmä. Siinä dokkarissa kerrottiin, miten monet matemaatikot ja fyysikot olivat vaihtaneet alaa ja siirtyneet rahainsinööreiksi. Fysiikkaa ja matematiikkaa yliopistotasolla lukeneena voin todistaa, että jo ovat olleet todella heikkolahjaisia, kun eivät ole edes vivun tilalle keksineet mitään mojovampaa; Tyhmää käyttää jotakin yksinkertaista vipua, jotta saa raha-kasan kasvamaan, kun meillä on nämä jo valmiit insinööritaidon näytteet, kuten http://lajli.gau.hu/~lajbi/kepek/misc/.slide_brutalizer.jpg

Juopon yhteiskuntamalli

  • Juoppo: Oi, jospa kaikki Suomen järvet viinaksi muuttuisi
  • Rikas: Oi, jospa kaikki inhimillinen toiminta rahaksi muuttuisi.
  • Juoppo: Voi, en voi elää ilman viinaa.
  • Rikas: Älä hulluja puhu; ei kukaan selviä ilman rahaa.
  • Juoppo: Pystyn ottamaan huikalla vodkapullollisen, eikä se tunnu missään…
  • Rikas: Mikään määrä optioita ei ole minulle kohtuuton; 100 miljoonaa euroa ei tunnu missään…
  • öööh
  • Juoppo: Anna viinaa, niin pystyn tekemään mitä tahansa.
  • Rikas: Jos en saa rahaa, en voi olla pätevä.
  • Juoppo: Säälittäviä mamiksia, jotka tulevat juovuksiin keskiolutpullollisesta
  • Rikas: Säälittäviä köyhiä, jotka pystyvät elämään dollarilla päivässä.
  • Juoppo: Elämä ilman viinaa on teeskentelyä.
  • Rikas: Elämä ilman rahaa on tylsää.
  • Juoppo: Elämää ei voi kohdata selvin päin.
  • Rikas: Elämää ei voi kohdata ilman rahaa, vaan sen pitää olla mahdollisimman helppoa, koska muutoin ihminen ei voi olla älykäs, jos hänellä olisi älyllisiä haasteita.
  • Juoppo selvälle: Kaikille ihmisille kelpaa viina, joten älä luule olevasi muita parempi, maitosuu!
  • Rikas rehelliselle: Kaikki ihmiset ovat ostettavissa, joten älä yhtään jeesustele, perhana!
  • Juoppo porukassa: Mulle kuuluu pidempi ryyppy, koska kestän paremmin viinaa.
  • Rikas saunaillassa: Mulle kuuluu enemmän rahaa, koska se ei ole mulle mikään ongelma.
  • Juoppo: Kyllä tää jää kestää…
  • Kyllä kansa maksaa…

 

Milloin valtio aikoo auttaa rikkaita? Nyt rahajuopot on jätetty täysin heitteille, eikä heille ole mitään hoitopaikkaa 🙁

lehti 29.10. 2011: Doping muuttaa ihmistä:

Ylikierroksia, narsismia ja aggressiivisuutta, käyttäjä ei itse huomaa muutoksia

http://www.iltalehti.fi/terveys/2011102914663928_tr.shtml

sinenmaa

Reservin duunari, joka on valmis kertausharjoituksiin rehellisessä ilmastossa Englannin työlakien mukaan <a href="http://sinenmaa.blogspot.fi/" title="http://sinenmaa.blogspot.fi/">http://sinenmaa.blogspot.fi/</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu