Aatamin sukusolut, eli lopullinen totuus kuolemasta

Kuolemattomia ajatuksia kuolemasta. Uskomus perisyntiin ja syntiinlankeemukseen voi elää vain niin kauan ihmisten mielissä, kun uskotaan siihen, että ennen syntiinlankeemusta ei ollut kuolemaa. Tähän asti ihmiskunta on päässyt — kuulematta vielä totuutta kuolemasta. Tänään, armon vuonna 2011, 2018 vuotta jälkeen Jeesuksen todellisen syntymävuoden, saadaan vihdoinkin kuulla lopullinen totuus kuolemasta, joka on edellytys sille, että ihmiskunta voi päästä tässä teatraalisuudessa yhtä tasoa ylemmä. Kuunnelkaa siis kaikki, sillä sanon tämän vain yhden kerran: Kuolema on absoluuttinen välttämättömyys sukupuolisuudelle.

 

Uskovaiset kertovat, että Aatami ja Eeva olivat sukupuolisia olentoja, joilla alapää toimitti samaa virkaa, mitä se toimittaa nykyajan papeillakin ja kaikilla ihmisillä siltä välin. Jos siis Eatami ja Eeva eivät olisi kuolleet, niin nykyään ihmisiä olisi miljoonia miljardeja, joka olisi kyllä aika käsittämätön juttu, että mitä ne Aatami ja Eeva olisivat edelleenkin harrastaneet;

Ettei vaan edelleenkin Eevalla olisi vieläkin vain Se mielessä, ja Aatami olisi pannut Eevan paksuksi tähän mennessä jo puolen miljoonan kertaa. Sillä eihän olisi mahdollista, että Eevan sukusoluista kuolisi yksikään, jos kuolemaa ei olisi.

Aijaijai jai, mitä menoa se semonen elämä olisi ollut; että Aatami ja Eeva vaan istuksisivat Sen omenapuun juurella ja välillä Eeva pullauttaisi tomeran toukan ja alkaisi uudestaan odottaa, koska omena tippuu suuhun.

 

Ja mitä sitten muu elämä: Sallisivatko uskovaiset muiden eläimien kuolevan? Miten Aatamin sukusolut? Mitkä niistä saisivat elää? Pitäisikö niitä kaikkia varten olla oma naisen sukusolu?

Entä sitten bakteerit? Ihminen elää symbioosissa biljoonien bakteerien kanssa, joten mistä ne bakteerit tulee ihmisen suolistoon ja muualle elimistöön? Koska jos se eka bakteeri olisi kuolematon, ja lisääntyisi koko ajan hulvattomasti, ja samoin kaikki muutkin, niin eikös Aatamin ja Eevan masu kohta pullistuisi ja räjähtäisi bakteerimassan kasvun takia?

 

Jos tunnet sukupuolista vetovoimaa, niin silloin se on todiste kuolevaisuudestasi. Älä yritäkään sölköttää, että sinä voisit ikuisesti harrastaa nussimista, eikä sillä olisi mitään vaikutusta planeetan kantokykyyn.

Raamatun kertomus Jeesuksen sukupuusta todistaa kuoleman välttämättömyyden. Kuolema ei voi olla paha asia, koska ilman kuolemaa ei voisi olla Jeesuksen sukupuutakaan. Kuolema ei ole ihmisen vihollinen, vaan ystävä, koska ilman kuolemaa ihminen ei voisi olla sukupuolinen otus, ja koska uskoville seksuaalisuus on kaikki kaikessa, niin siksi on erittäin typerää uskoa, että kuolema muka olisi seurausta jostakin synnistä. Kattia kanssa.

Jos haluat olla kuolematon, niin silloin sinä et voi vaatia itsellesi lisääntymiskykyä, koska ikuinen elämä yhdessä lisääntymiskyvyn kanssa olisi tuhoisaa koko olemassaololle; Sukupuoliseen olemassaoloon kuuluu kuolema erottamattomasti; kuolema ei ole seurausta mistään, vaan se on yhtä vanha kuin lisääntyminen.

 

Taivaassa ei voida elää selibaatissa; On mahdoton ajatus, että ikuisella olennolla olisi lisääntymiskyky, mutta hän joutuisi olemaan selibaatissa ikuisesti, jotta ei täyttäisi maailmankaikkeutta otuksilla, joiden myös pitäisi elää selibaatissa ikuisesti. Sehän olisi pahempaa kuin mikään uskovaisten luoma helvetti. Onko se nyt ihan viisasta luoda taivaasta helvetti vain siksi, että uskoo kuoleman olevan vihollinen? Vain elävä otus voi olla vihollinen, joten onko kuolema elävä?

Raamatussa lohdutetaan kuolevaisia, että sitten ikuisessa elämässä he eivät enää ole miehiä eivätkä naisia; Jeesuksessa ei ole miestä eikä naista, eikös vaan uskovaiset se jotenkin noin sanottu siellä kirjakokoelmassa. MUTTA!

 

ISO MUTTA! Koska Aatami oli mies ja Eeva oli nainen -alusta saakka-, niin silloin he eivät voineet olla Jeesuksessa. Ja sama pätee myös sinuun, sinä senkin himoitseva uskovainen. Pakottaako alapäätäsi? Jos koskaan olet nussinut, niin silloin sinä et voi olla Jeesuksessa, koska silloin sinä olet sukupuolinen, ja Raamatun mukaan himoitsevat eivät voi olla uudesti syntyneitä, eikä himoitsevilla voi olla ikuista elämää. Jotta voisit päästä taivaaseen, niin sinun ainoa mahdollisuus on rakastaa kuolemaa ja kuolettaa oma seksuaalisuutesi, koska jos et kuole, niin nisunjyvä ei putoa maahan, eikä voi tuottaa uutta elämää.

 

Älykäs ihminen ei voi rakastaa elotonta ja persoonatonta; jotta voisit sukupuolisena olentona vihata tai rakastaa kuolemaa, niin silloin olet todistanut, että kuolema on lisääntymiskykyinen persoonallisuus. Voit kuolettaa oman sukupuolisuutesi vain siten, että rakastelet Kuoleman kanssa. Älä luulekaan, että voisit elää ikuista elämää eläväisen ja kihelmöivän haaravälisi kanssa; että joutuisit ikuisesti tappelemaan selibaatissa omia himojasi vastaan, joten sinun ainoa mahdollisuus päästä ikuiseen elämään on Kuoleman kanssa rakastelu, jotta kuolettaisit oman kuolevaisuutesi, eli pakottavan alapääsi. Jokainen yhdyntä tappaa sinusta jotakin.

 

Sekä kristittyjen Raamatun että juutalaisten Tooran mukaan Aatami ja Eeva olisivat voineet välttyä kuolemalta, eli naimiselta (nussimiselta, suom. huom.) vain siten, että he eivät olisi olleet mies ja nainen. Mitäs tästä sanot, senkin elosteleva uskovainen, joka väität kuolemaa viholliseksesi? Ilman kuoleman läsnäoloa Edenissä Aatami ja Eeva eivät olisi voineet olla sukupuolia.

Koska silloin Aatamin kiveksissä olisi pitänyt olla sama määrä siittöitä, mitä Eevalla on munasoluja, jota yksikään siittiö ei vaan kuolisi. Joka olisi merkinnyt sitä, että Aatamin solut eivät olisi jakaantuneet, joka olisi merkinnyt sitä, etta Aatami oli kuollut heti alusta saakka, koska ennen ns. syntiinlankeemusta Aatamin kiveksissä ei voinut olla ylimääräisiä sukusoluja, koska se olisi merkinnyt kuoleman läsnäoloa.

 

Lohduttava jälkikirjoitus kaikille: Myös taivaassa lisäännytään. Sen mahdollistaa se, että kussakin olennossa  on rajallinen määrä mahdollisuuksia; että Jumala voi jakaa itsensä vain tiettyyn rajaan saakka, jolloin taivaan ovet suljetaan siksi, koska ketään ei enää ole sinne tulossa.

sinenmaa

Reservin duunari, joka on valmis kertausharjoituksiin rehellisessä ilmastossa Englannin työlakien mukaan <a href="http://sinenmaa.blogspot.fi/" title="http://sinenmaa.blogspot.fi/">http://sinenmaa.blogspot.fi/</a>

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu