Taas on asetettu puolueiden kannatuksia suuruusjärjestykseen

YLE julkisti juuri hetki sitten tuoreen puoluekannatusmittauksen:

Kuvakaappaus Ylen uutissivulta:

 

 

Kahdella oppositiopuolueella  on kaksoisjohto.

Hallituspuolueitten yhteenlaskettu kannatus laski kaksi  prosenttiyksikköä.

Kaikkein synkimmät luvut ovat lauantaina puoluekokouksessa puheenjohtajaa valitsemaan kokoontuvalla keskustalla. Ennustan, että keskustalla on suuria vaikeuksia  punavihreässä hallituksessa pitää valtion budjetti  tasapainossa vaalikauden päätteeksi. Ei onnistu.

Eduskunta on kesätauon jälkeen taas koolla.  Hallitusta odottanee kokoomuksen työllisyysvälikysymys. Ilmeisesti siihen tulee mukaan myös PS ja KD. 

Kilpa suurimman oppositiopuolueen asemasta ei vielä näy kannatusmittauksissa. Kokoomus valitsee tässä kuussa uuden puoluesihteerin ja on muutenkin uudistamassa ja kehittämässä puolueorganisaation toimintaa.

PS:n puheenjohtja Halla-aho on palannut eduskuntaan. Halla-aho joutuu  seuramaan puoleensa EU-parlamenttiedustajien edesottamuksia, jotka voivat kääntyä vielä rasitteeksi.

Suomen EU-puheenjohtajuuskaudesta on jo kolmannes takapäin. Mihinkään näkyviin linjauksiin ei pääministeri Antti Rinteen hallitus vielä ole pystynyt.

SJPHKI

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla. Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu