Annetaanko taloustilanteen valua  entistä vaikeammiksi hallita jatkossa?

Tässä on tullut solkenaan entistä huonompia näkymiä ja raportteja Suomen talouden kehityksestä.

Suomen talouskasvu on jäänyt ja jäämässä entistä enemmän jälkeen muiden Pohjoismaiden talouskasvusta. Nykypolitiikalla ei muutosta tapahdu sanotaan valtiovarainministeriön tuoreessa virkamiesraportissa.

Talouspolitiikan arviointineuvosto  antoi muutama viikko sitten   raportin  Suomen talouspolitiikasta vuonna 2020. Arviointineuvoston mukaan hallitukselta puuttuvat kunnolliset suunnitelmat velkaantumisen pysäyttämisestä ja sopeuttamistoimista. Hallituksen  työllisyystoimia pidetään raportissa  täysin riittämättöminä.

Nykyinen hallitus on viemässä Suomen julkistalouden  poikkeustilaan. Pohjoismaisessa  vertailussa  talouden kehitysskenaario on huolestuttavaa luettavaa. 

Vastoin  nykyisen hallituksen hallitusohjelmaa valtion  budjetin tasapainosta ja 75 %:n  työllisyysasteesta ei puhuta enää vuodesta 2023, vaan  vastoin  10 vuoden päähän ulottuvista tavoitteesta.   Nykyinen hallitus ei suostu  antamaan eduskunnalle  korvaavaa tähän ja  tulevaan aikaan käypää hallitusohjelmaa vastoin  perustuslain 62 §:n henkeä.

****

Eilinen valtiopäivien avauskeskustelu  eduskunnassa ei paljon lupaile vauhtia nykyisen hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikkaan.  Vuoden 2019 eduskuntavaalien  jälkeen muodostetulta hallitukselta odotettiin syksyn 2019 budjettiriihessä työllisyystoimia – ei saatu. Sitten luvattiin, että niitä esitetään kevään 2020 kehysriihessä – ei saatu. Sitten jatkettiin odottelua, josko syksyn 2020 budjettiriihessä niitä saataisiin – ei saatu. Seuraava odotus on kuntavaalien jälkeen seuraava kehysriihi. Tekemättä voi näköjään edelleen jättää, kun velkaa saa  maailmalta niin paljon  kuin viitsii pyytää ( 2020  –  2021) . Bruttolainanotto viime ja tänä vuonna yht. n 75-76 mrd euroa (lainojen kuoletukset ml).

*****

Valtion korkomenojen kehitys ei ole terveellä pohjalla, vaikka menot ovat vain alle ¼ tänä vuonna ( n. 0,8  mrd) verrattuna mitä ne olivat esim. vuonna 2003 (n.  4,3 mrd). Valtiolla oli vuonna 2002  velkaa alle 60 mrd, nyt kaksi kertaa enemmän. Eihän voi näin jatkua !

****

Hallituksen sote-maakuntauudistus  ei saa  kansalaisten kannatusta.

 

SJPHKI
Helsinki

Länsidemokraatti. Politiikan ja urheilun laaja-alainen seuraaja koti- ja ulkomailla. Asioiden puolesta toimija. Vuosikymmenien työura viidellä eri vuosikymmenellä maataloustöistä asiantuntija- ja johto- sekä luottamustehtäviin (Eduskunta, ministeriö, keskusvirasto, liikelaitos, osakeyhtiö, poliisihallinto ja työnantajaliittotaso, urheiluseuratoiminta, reservin upseeri) kahdella yliopistotutkinnolla. Suomen tulee olla mukana läntisten demokratioitten yhteistyöjärjestöissä.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu